13. huhtikuuta 2021

Heri in memoriam

 Kävelemme vierekkäin utuisessa metsässä, sovitan askeleeni tassutteluusi.

"Meillä on ollut ihana matka yhdessä" totean. "Niin on! Taisin olla välillä aika hankala!" vastaat ja naurahdan, "No niin olit!". Jatkamme matkaa ja muistelemme niitä huikean upeita hetkiä mitä koimme yhdessä. "Kiitos että sain olla emäntäsi" sanon. Lipaiset pehmeästi kättäni, kyynel valuu poskeani pitkin.

Polku päättyy ja edessä on vihreä, häikäisevän kirkas niitty, pysähdymme. Katsot minua ja kurkkuani kuristaa. "Mene" saan vaivoin kuiskatuksi. Vaikka sydämeni huutaa "Ei, ei vielä, älä jätä minua!!! Jää tänne, älä ikinä lähde pois!!!"

Katsot minua ja näen kuinka silmäsi tuikkivat. Yhtäkkiä edessäni on nuori Heri; täynnä tarmoa, intoa ja voimaa, häntä tötteröllä olet valmis uusiin seikkailuihin. Otat varovaisen askeleen, katsahdat minuun hämmentyneenä. Otat toisen askeleen, ja sitten spurttaat iloisesti eteenpäin. Kurkkaat vielä kerran taaksesi ilkkuruisesti, ja sitten olet poissa. Musertava suru raastaa sydämen rikki....

Olen aloittanut tämän tekstin kirjoittamisen monen monta kertaa, mutta aina on ollut pakko lopettaa kun en itkultani näe mitään. Teksti voi myös olla sekavaa kun en vain pysty järkevästi kirjoittamaan miten tärkeä Heri oli minulle.

Sitä sanotaan, että parempi vähän liian aikaisin kuin hetkeäkään liian myöhään. Herin kanssa päätös kypsyi kesän aikana, sen kunto heikentyi selvästi, ja vaikka se oli edelleen ikäisekseen erinomaisessa kunnossa, en halunnut odottaa, että sen kunto romahtaa täysin, sille tulee kipuja tai se ei pääse enää itse ylös.

Heri oli loppuun asti hyvässä kunnossa, se söi mielellään; ruoka oli maailman tärkein asia, eikä tässä huushollissa kyllä jäänyt yhtäkään ateriaa väliin Herin ansiosta. Jos onnistuin nukahtamaan illalla sohvalle television ääreen, niin Heri herätti lipaisemalla varovasti mua käteen, ja kun se huomasi että olin hereillä niin se kipitti nopsaan keittiöön. Heri myös pääsi hyvin ylös makuulta, ja se jopa hyppäsi itse vielä autoonkin, vaikka mulla on koirien häkki tosi korkealla. Ulos Heri myös lähti mielellään, ja lenkit sujuivat reippaasti vaikkakin vähän kankeasti.

Herillä oli kuitenkin keväällä kaksi eläinlääkärireissua, ensin sille tuli pari kertaa lenkin jälkeen jonkinlainen kipukohtaus, en pystynyt paikantamaan kipukohtaa eikä kohtaus onneksi kestänyt kauaa. Käytiin lääkärissä ja ultrattiin varuiksi myös sydän, kaikki oli kuitenkin ok. Keuhkotkin röntgenkuvattiin ja verikokeet olivat ok. Pääteltiin siis lekurin kanssa, että Herillä on jonkinlaista nivelkipua, koska ongelma tuli molemmilla kerroilla samassa kohtaa lenkin jälkeen. Heri sai siis kipulääkekuurin, ja jos se ei olisi auttanut niin sitten tutkittaisiin lisää. Heri kuitenkin selvästi piristyi, joten lekuri antoi ohjeeksi antaa joka ilta puolikkaan Rimadylin.

Seuraava lekurireissu tuli kun Herillä oli pissaongelmaa, syynä oli pissatulehdus + virtsakivet. Kivistä päästiin onneksi kotikonstein eroon, eli juotin Heriä kunnolla ja syötin karpalotabletteja ym. Heri siis selvisi näistä koettelemuksista, mutta kunto alkoi silti selvästi hiipumaan. Siinä missä helmikuussa vielä tehtiin parin tunnin metsälenkkejä reippaasti, niin toukokuussa alkoi askel jo painamaan... Ja vaikka Heri pääsi ongelmitta ylös, niin makuulle meno oli todella vaikeaa ja kivuliaan näköistä.

Kesällä tuli pentu taloon, ja Heri otti Cirin hienosti vastaan. Ihanaa että Cirkka sai elää Herin opissa ensimmäiset kuukautensa. Kesä oli kuuma mutta Heri selvisi onneksi isommitta ongelmitta, se pääsi usein uimaan ja sehän oli Herin lemppariharrastus. Syksyllä kuitenkin huomasin, että mummeli on selvästi kuihtunut. Ja kun sillä alkoi olla myös vatsavaivoja, niin tiesin, että nyt on aika.... En halunnut odottaa että Herin kunto romahtaa lopullisesti, sille tulee kipuja tai se lakkaa syömästä, tai joku päivä se ei pääsekään itse ylös. Enkä halunnut odottaa tuntitolkulla päivystävällä eläinlääkärillä kärsivän koiran kanssa viimeistä piikkiä, Herillä oli ollut hieno elämä joten halusin sille arvokkaan ja rauhallisen lähdön. 

Oli todella ahdistavaa tehdä päätös lopullisesta päivästä, en halunnut viedä Heriä enää eläinlääkäriin koska se selvästi ahdistui siellä ja kun se ei tykännyt vieraista ihmisistä niin totesin että jotain muuta on keksittävä. Yksi vaihtoehto olisi, että eläinlääkäri tulee kotiin. Mutta miten kestän katsoa, kun Heri viedään pois ja jään yksin kotiin?

Olin syksyllä Birgitan luona kylässä, ja kun juttelin hänelle murheistani, hän sanoi että "Tuo Heri tänne, pyydän eläinlääkärin luokseni". Mietin asiaa pari päivää ja totesin, että tämä on paras ratkaisu. Olemme olleet Birgitalla kylässä usein, ja Heri on tuntenut Birgitan pennusta asti. Birgitalla on aina ollut kivaa, ja nyt mun ei tarvitsisi jäädä yksin Herin poismenon jälkeen. Sitten piti vielä sopia se lopullinen päivä.... Halusin viettää vielä yhden joulun Herin kanssa, joten selvittelimme miten eläinlääkäri pääsisi viimeisellä viikolla käymään. Kun päivä lopulta saatiin löytyä lukkoon, olin hetken aikaa helpottunut: aikaa olisi vielä vaikka kuinka! Mutta sitten tuntui että aika loppuu liian äkkiä kesken...

Päätin, että Heri saa elää loppuelämänsä täysillä ja tehdä niitä asioita mistä se tykkää. Käytiin siis usein pienillä metsälenkeillä, se sai herkkuja, käytiin treenihallilla, fyssarilla ja uimassa.... Joka päivä halasin ja rapsuttelin Heriä, ja mietin että miten ikinä voin elää ilman sitä....

Kun lähdimme kotoa Herin kanssa viimeisen kerran, se hyppäsi autoon iloisena ja innokkaana siitä että se pääsi taas reissuun. Viimeisenä päivänä kävimme vielä läheisellä pellolla ottamassa meistä viimeiset yhteiset kuvat, ja Heri oli onnellinen. Minä itkin. Kun elälinlääkäri lopulta tuli, Heri meni innoissaan hänen kassille tutkimaan josko siellä olisi herkkuja. Syöttelin Herille nameja kun lääkäri antoi rauhoitteen, ja Heri sai syödä herkkuja kunnes se nukahti... Eläinlääkäri antoi vielä lopullisen piikin, makasin Herin vieressä, rapsuttelin sitä ja kerroin miten tärkeä se on ollut minulle, miten paljon sitä rakastin, miten hieno koira se on, ja miten kova ikävä minulle tulee..... Sitten Heri oli poissa. 💔

Ciri ja Rina olivat olleet autossa Herin lopetuksen ajan, ja päästin Rinan vielä katsomaan Heriä, ettei se sitten etsisi sitä. Rina ei kuitenkaan uskaltanut mennä Herin luokse, koska se haistoi herkut joita Heri oli saanut, ja oli selvästi ihan varma, että kohta Heri nousee ylös ja komentaa Rinan pois. Sitten oli aika viedä Heri pois, Birgitta lähti viemään Heriä Tammiston Evidensiaan, ja minä jäin itkemään.

Sitä oloa ei voi kuvailla sanoin, niin suuri pala minua katosi Herin mukana, musertava ikävä peitti kaiken alleen eikä itkusta tullut loppua. Ensimmäisenä yönä en pystynyt nukkumaan, ja päiväkin meni vähän sumussa. Seuraavaksi yöksi otin rauhoittavaa, ja keskiviikkona ajelin sitten sitten Peurunkaan. Tiesin etten pysty menemään heti kotiin, joten olin varannut itselleni vuoden vaihteeksi majoituksen Peurungasta. Matka oli aika kamala, pääsin vasta päivällä lähtemään ja sää oli erittäin huono. Satoi kaikkea mahdollista ja tiet oli sohjoiset. Ja mää vielä itkin koko matkan niin etten meinannut eteeni nähdä.... Oli suorastaan ihme että pääsin ehjänä perille, ehkä huono sää oli tässä kohtaa onni, koska liikenne kulki hitaasti.

Peurungassa oli helpompi olla, vaikka oon ollut siellä monta kertaa Herin kanssa, niin nyt majoituttiin eri paikkaan ja oltiin vieraassa paikassa, joten en osannut kaivata Heriä. Vuosi vaihtui rauhallisesti, ja lopulta oli edessä kotimatka. Ja kotiinpaluu oli aika hirveä, itkin kotona vaikka kuinka kauan ja mieli ei suostunut ymmärtämään että mummokoira on lopullisesti poissa....

Rina oli muutaman viikon selvästi sekaisin tilanteesta, ja se reagoi Herin poismenoon vatsallaan. Nyt kolmen kuukauden jälkeen tilanne on normalisoitunut, tai ainakin näyttäisi siltä. Oli kyllä hyvä että Cirkka tuli meille kesällä, jos Rina olisi jäänyt yksin niin me oltaisiin kaksin vain surtu Heriä. Nyt tuo pikku Cirkka-Pirkka hauskuuttaa ja piristää meitä joka päivä, ja omalta osaltaan helpottaa jonkin verran surua. 

En tiedä tekeekö mieli tepposet, mutta Cirissä on tosi paljon Heriä. Se ei ole ihan niin itsepäinen junttura, mutta se on alusta lähtien tuntunut jotenkin tutulta ja omalta. Ja se tekee Herimäisiä asioita, mulla ei koirat saa tulla keittiöön, mutta Herihän tuli. Rina ei tule ikinä, mutta Cirkka on näköjään omien teiden kulkija koska aika usein huomaan että se seisoskelee keittiössä mun takana kun tiskaan tai kokkaan, vaikka oonkin sen monta kertaa sieltä häätänyt pois. Ja Cirillä on kyllä mielipide asioihin, se ei tekemisiään mieti, vaan on kyllä heti valmiina nyrkit pystyssä jos on tarvetta kommentoida jotain asiaa. 

Sitä aatteli, että aika tekee tehtävänsä ja suru helpottaa. Suru on jonkin verran laimentunut, mutta ikävä ja kaipuu on edelleen valtava vaikka Herin poismenosta on jo yli kolme kuukautta. Tuntuu siltä että näen vain pahaa unta, ja kohta herään siihen kun Herppa nukkuu mun jaloissa ja potkii mua unissaan.... Kamalinta oli, että aika pitkään tuntui siltä ettei mulla ole yhtään koiraa, vaikka Rina ja Ciri tuossa ovatkin. Heri vaan oli niin Suuri Persoona, se oli siellä missä minäkin, oli utelias ja touhukas ja katsoi mua aina syvälle silmiin. Kun joku sanoo että se oli "vain koira", niin Heri oli niin paljon enemmän.... Ikävä iskee yllättäen kuin hyökyaalto, ja purskahdan itkuun.

Kolmen kopla



Heri Cirin kanssa metsälenkillä


Mummeli pennun seurana koirauimalassa

Heri ja Rina Elinan käsittelyssä, Herpan piti aina huolehtia että Elina varmasti hoitaa Rinaa kunnolla

Pentulainen kasvaa


Kiltit tytöt Birgitalla


Mamman kulta....

Käytiin koko lauma joululahjaostoksilla

Tämä hieno taulu saatiin Jaanalta, upea muisto upeasta Heristä

💖


Olen vuosia kulkenut vierelläsi
Yhdessä olemme elämää nähneet
Nyt kulkuni hidastuu ja matkani päättymässä on
Ja ymmärrän, että surusi on lähes pohjaton
Mutta muistoja meiltä ei kukaan vie, sitä lämpöä ja rakkautta
Vaikka tänään päättyy mun elämän tie
Sinun rakkautesi ja sydämesi mukaan mä vien
Ja kun oma matkasi maan päällä joskus päättyvä on
Olen vastassa odottamassa
Sitten yhdessä taas ollaan verraton
Eikä kukaan ole enää erottamassa
(Birgitan kirjoittama teksti)

Herin viimeinen lenkki....

Rakkaan ystävän haluaisi pitää ikuisesti, mutta tulee aika jolloin on osattava päästää irti. Voi Heri miten kamala ikävä minulla on!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti