30. elokuuta 2021

Peltoo ja Riihimäki KV

PK-mestisten jälkeen päästiin taas keskittymään peltoiluun, vähän on kyllä ollut takkuista treenaaminen, kun kolmesti on pitänyt perua Tarja Riikosen peltokoutsit Inkoossa. Ensin oli lietettä pelloille, sitten ei ollut tarjolla kuin yksi kuivunut treenipelto, ja nyt viimeksi syyskuulle aiottu koulutus ei onnistu kun sinä viikonloppuna todennäköisesti ajetaan heinät. Mulla meinas jo käämit palaa, ja märisin asiasta Tarjalle, joka sitten ehdotti että voisin mennä hänen luokseen yksäritreeniin. Pyysin Kujalan Satun mukaan että saadaan aika paremmin kulumaan, se kolmen tunnin odottelu pellon reunalla on aika tylsää kun yksin istuskelet ja ihmettelet 😁

Kotosalla oon päässyt treenaamaan Karoliinan kanssa vieraille pelloille, ja kun tarjoutui mahdollisuus kokeilla käännettyä peltoa niin sinnehän me suihkastiin koirien kanssa! Tein varovasti aika lyhyet jäljet molemmille tytöille, alusta oli hankala kulkea, eikä kummankaan kanssa olla tällaista multakokkaretta ikinä jäljestetty. Vaan meillä olikin vallan pätevät koirat, kaikki neljä jäljesti hyvinkin varmasti ja innokkaasti, omistajilla oli enemmän vaikeuksia pysyä pystyssä kuin koirilla jäljestää! Myös meidän nuoriso-osasto, Cirkka ja Vinssi olivat oikein päteviä, ja omistajilla oli älyttömän hauskaa.

Lauantaina 28.8. auton nokka kohti Vantaata. Tarja lupasi tehdä meidän molempien jäljet, ja kun aamusta oli kohtuu vilposaa niin pyysin Rinalle ihan kisamittaisen jäljen harhoinen päivineen. Sain tehtyä Cirkallekin jäljen kun odoteltiin Kapun ja Rinan jälkien vanhenemista, ja sainkin taas muutaman tärkeän ohjeen Tarjalta jotta homma edistyy.

Päivä alkoi lämmetä, ja siinä vaiheessa kun oli Rinan vuoro ajaa jälki oli jo aikas kuumaa, ei onneksi mitään kesähelteiden lämpötiloja, mutta huomattavasti lämpimämpää kuin aamulla. Rina ajoi jäljen tosi hyvin, muutamia tarkistuksia teki, yksi pikku puuesine jäi, ja yhtä kulmaa joutui työstämään vähän enemmän, mutta alun kaksi palkkaamatonta esinettä, harha, piikit ja kaari ym. meni oikein hyvin. Ja sitkeästi Rina punnersi loppuun asti vaikka selvästi alkoi väsyttämään!

Rina on kyllä edistynyt huikeasti parin viime vuoden aikana, silloin kun käytiin se eka FH-koe sillä oli vielä viettikatkoja, nyt sille on tullut kestävyyttä ja itsevarmuutta lisää. Välillä se on jopa liiankin itsevarma, eli toisinaan pitää tehdä aika vaikeita treenejä jotta saadaan neitokaista palautettua maan pinnalle... 

Sunnuntaina 29.8. oli vuorossa Riihimäen KV-näyttely, odottelin viimeiseen asti että pidetäänkö näyttely vai ei, viime vuonnahan ilmoitin Rinaa useampaan näyttelyyn ja kaikki peruttiin, yhteen sentäs päästiin. Olin ilmoittanut myös Cirkan näyttelyyn, ja pyytänyt Hyvösen Tarjan appariksi siltä varalta että molemmat saisi SA:n, heh. Näyttelyyn oli ilmoitettu vain kuusi (kaksi urosta ja neljä narttua) koiraa, ja hauskasti kaikki omissa luokissaan. Tuomarina oli Kirsi Tevalin, ja mukana oli myös ranskalainen harjoitusarvostelija, joten arvostelu oli suht tiukkaa. Ensimmäisenä kehään meni Cirkan kaveri Taku, joka sai EH:n. Sen jälkeen avoimen luokan uros Steinroller Örjan, joka oli edellisenä päivänä ollut ROP. En ehtinyt katsomaan mitä se sai kun seuraavana oli Cirkan vuoro ja kävelytin sitä, oletin että uros oli jälleen ollut PU1 kun se jäi oman vuoron jälkeen kehän laidalle odottelemaan. 

Cirkka oli ainoa junnunarttu, ja esiintyi taas niin vaivattomasti ja kivasti, antoi molempien tuomareiden tutkia itsensä (ranskalaissedän hajuvesi tosin vähän ihmetytti), tosi hyvää harjoitusta nuorelle koiralle! Seisottaminen ja juoksuttaminen sujui hyvin, ja hienosti Cirkka saikin erin 😊 Heitin Cirkan Tarjalle ja nappasin Rinan, harjasin sitä vähän ja sitten lähdin lämmittelylenkille. Tällä välin oli kehässä käynyt nuorten narttu ja avonarttu, mutta kun menin kehään mulla ei ollut mitään aavistusta mitä ne oli saaneet. 

Rina oli oikein hyvällä tuulella, edellispäivän jälki selvästi oli taas nostanut neitokaisen itsetuntoa, ja se oli kuin mikäkin diiva siellä kehässä, juoksi ylväästi kuin afgaaninvinttikoira, vaikka se yleensä kaahottaa kuin heikkopäinen 😂 Tuomari kehoitti juoksemaan kaksi kierrosta ympäri, mutta totesikin jo ensimmäisen kierroksen jälkeen että kiitos riittää. Mietin että jopas, joko tuomari ihastui Rinaan tai sitten ei tykkää siitä pätkääkään... Pistin Rinan seisomaan, ja Tarjan ilmeestä huomasin että nyt ei olla ihan edukseen, joten uusi seisotus ja nyt Tarja nyökytteli kehän ulkopuolelta että nyt on hyvä! Puolella korvalla kuuntelin arvostelua mutta en siitä paljoa kuullut, ja kun kehäsihteeri totesi että "erinomainen" niin ehdin jo ajatella että nonni, se siitä, ei SA:ta, kunnes melkein samantien kehäsihteeri sanoi että "Koira on myös ROP" ja olin aivan äimänkäkenä kun mulle ojennettiin puna-keltainen ja valkoinen ruusike!! Mitä ihmettä, missä on se uros, missä on PN-kehä! Kunnes tajusin että hei, Rina oli ainoa koira joka sai SA:n!! Siitäkös riemu repesi ja ilakoin kehässä ja Rina loikki onnellisena mun ympärillä, voi jee miten upeaa!!! Tuomariakin nauratti 😆

Menin silmät pyöreinä Tarjan ja Katjan luokse että mitä ihmettä tapahtui, ja tais mennä hyvän tovi ennenkuin yhtäkkiä muistin että Rinastahan tuli nyt sitten C.I.B.!! Sitä cacibiahan me ollaan haettu, ja nyt se tuli vaikka en ois ikinä uskonut että Rina saa Suomesta cacibin! Onhan se kaunis, mutta sillä on virheensä ja mää olen aika kriittinen omien koirien suhteen.... 

"Voitinks mä jotain?"

Tässä vielä molempien arvostelu:

Cirkka:
"Tasapainoisesti kehittynyt yksivuotias. Kokoon sopiva raajalussto, kaunis ylälinja. Hyvät pään linjat ja ilme. Tasapainoisesti kulmautunut edestä ja takaa. Hieman löysät kyynärpäät. Hyvät sivuliikkeet. Liikkeessä hieman korkea häntä. Takaliike voisi olla hieman leveämpi."

Rina:
"Hyvin kaunislinjainen, tyypiltään erinomainen narttu. Sopiva rungon pituus ja hyvä raajaluusto. Kauniit pään linjat ja ilme. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Hyvät käpälät ja häntä. Maatavoittavat vaivattomat liikkeet, joissa hyvä ylälinja."

Rinahan on nyt todella hyvässä kunnossa kuuman kesän jälkeen, sille ei ole kesän aikana kertynyt läskiä kun mamma on tarkka näistä asioista 😄 Ja on kiva että edes jotkut tuomarit arvostaa sporttikunnossa olevia harrastuskoiria.

Kuva: Birgitta Kaikkonen
Näyttelystä ajelin käymään Mervin luona, ja likat pääsi toviksi juoksemaan Nasse-hoffin kanssa. Ei ollakaan vähään aikaan nähty kun ei ole nyt ollut yhteisiä näyttelyreissuja. Riihimäeltä ajelin sitten Sastamalaan vepetreeneihin, ja kylläpä likat oli innoissaan kun pääsivät uimaan vaikka vesi on jo aikas viileää. Tytöt on tässäkin lajissa edistyneet, nyt pääsivät jo tekemään veneen hakua (eli lähetän rannasta veneelle, mistä annetaan köysi ja koira vetää sen rantaan), ja nyt ekaa kertaa pelastivat vierasta hukkuvaa. Määhän olin kesällä pariin otteeseen "hukkuva", ja oli kyllä mieletöntä nähdä miten tytöt ihan opettamatta tiesivät mitä pitää tehdä!!

Nyt sitten peltoillaan oikein urakalla ja kävästään vielä hoffien rally-mestiksissä, toivottavasti syksy on kuiva ja lämmin niin on kiva treenata ulkosalla.

18. elokuuta 2021

Kuulumisia

Kesä tuli ja meni, kuumaa oli ja koirat vietti aika paljon aikaa järvessä. Onneksi molemmat tykkää uida, tosin Cirkan uintityyli on edelleen vähän epätaloudellinen, mutta pääasia on että tykkääpi uida.

Wilda (eli sijoitusnarttuni Anna v Rhönfeuer) käväisi luonnetestissä toukokuun loppupuolella, ja saikin oikein mukavat pisteet  170! Ja koska lonkatkin ja muu terveys on tutkittu ja tervettä pukkaa, niin juoksun alettua heinäkuussa lähdettiin treffaamaan komeaa Kodaa. Harmittavasti pikku pentusia ei saatu alulle vaikka yritys oli kova, seuraavasta juoksusta sitten uudemman kerran treffeille.

Cirkka pääsi ensimmäistä kertaa viralliseen näyttelyyn 24.7., korona kun on estänyt näyttelyiden järjestämisen joten pentuaikana ei tullut kehässä pyörittyä. Hoffien päänäyttely Tervakoskella päästiin tänä vuonna järjestämään, ja sieltä Cirkka sai hienosti erinomaisen! Ja onhan pikkupimu kaunis teinityttö 💗 Kehtaa toistekin viedä kehään, varsinkin kun Cirkka käyttäytyi kuin kokenut konkari, esiintyi todella hienosti! Rinan oli tällä kertaa tyytyminen EH:seen, tuomarina suomalainen ei-erikoistuomari.

Sunnuntaina 25.8. tokoiltiin Rinan kanssa hoffien tokomestiksissä, helle oli aika hirvittävä, mutta niin Rina vaan tekaisi voittajaluokan ainoan tuloksen, ja oli tovin kiinni jopa rotumestaruudessa!! Meidän joukkueet vei sitten lopulta voiton, eli Gipstern voitti kasvattajakisan ja Illin ipanat kaverijoukkuekisan. Hyvä me!!

Rinan kanssa korkattiin uusi laji, kun hetken mielijohteesta hain Tamskin joukkueeseen rally-tokon Piirinmestaruuskisoihin. Ensin ei mahduttu joukkueeseen, sitten pyydettiin varakoiraksi, ja lopulta keskiviikkona pari päivä ennen kisoja tuli tieto, että varsinaiselle koiralle on tullut juokus ja päästään kisaamaan 7.8.! Mehän ollaan Rinan kanssa treenattu rallya noin kolme kertaa, tokihan mää Herin kanssa lajissa kisasin, mutta siitä on jo yli kolme vuotta ja säännötkin on kertaalleen muuttuneet.

Luotin kuitenkin siihen, että Rinan kanssa on sen verran asioita tehty että kyllä me se rata selvitetään. Ja niinhän me selvitettiin, oltais saatu peräti täydet pisteet jos emäntä ois hiukan huolellisemmin katsonut mitä kylteissä on, eli kahdella kyltillä piti pysähtyä ensin ja sitten vasta suorittaa, ja meikä vaan paahtaa menemään... Pisteitä siis 80 (eli kaksi väärin suoritettua kylttiä vei meiltä 2 x 10p.). Ei paha, ja varsinkin kun lopulta meidän joukkue sai hopeaa niin mikäs siinä oli ollessa.


14.8. oli vuorossa hoffien PK-mestikset, mentiin Rinan kanssa ekaa kertaa jäljellä 2-luokkaan ja tulos tottakai haaveena. Treenit on olleet aika vähäisiä, ollaan keskitytty peltoiluun sen mitä kuumalta kesältä on voinut. Kesällä aloitettiin tyttöjen kanssa kaverin innostamana vepeily, ja siinä olikin oiva kesälaji uimahulluille likoille. Rinan kanssa on metsää treenattu neljän janan verran, eikä esineruutujakaan montaa enempää takana ole...

PK-mestikset oli Kouvolassa, ja Gippereille oli varattu perinteinen mestismajoitus Haminasta Metson tilalta, missä ollaan oltu ties kuinka monta kertaa. Ajelin perjantaina päivällä kisapaikalle, tein siellä pientä tottista, otin A-esteen (ei oikein sujunut) ja eteenmenon. Sitten ajelin majoituspaikkaan, ja iltaa vietettiin höpöttäen ja tortilloja syöden. 

Kisapäivä oli sateinen, ja jälkikoirat menivät ensin maastoon muiden jäädessä tottistelemaan. Harmittavasti EK- ja HK-koirakoilla tottikset eivät onnistuneet, joten näistä lajeista ei tänä vuonna saatu mestaria. Metsä oli aika helppokulkuista, ja Rina eteni siellä varmasti ja innolla. Keppejä nousi lopulta neljä, ja tässä vaiheessa oli tulos vielä tiukilla. Seuravaksi esineruutuun, mikä ei ollut treeneissä ollut kovin vakuuttava, ja kun edelliset koirat eivät nostaneet juurikaan esineitä (Rinan Jerry-veikkaa lukuunottamatta), niin tässä vaiheessa ajattelin että taitaapa tulos jäädä saamatta. Mutta Rinapa näytti jälleen kerran kyntensä tiukassa paikassa, ja nosti kuin nostikin vaadittavat kolme esinettä eikä siinä edes kauaa mennyt!!

Tottikseen mentiin sitten edelleen epävarmoina tuloksesta, janapisteitä ei ollut tiedossa joten aprikoin riittääkö maastopisteet tulokseen... Juuri ennen meidän tottisvuoroa tuomari kertoi janapisteet, ja tuumin että taitaa pisteitä olla tarpeeksi joten eikun tottikseen. Tässä vaiheessa aurinko alkoi paistaa ja lämpö kohota ja Rina oli ensin paikkamakuussa, joten taas vaivuin epätoivoon että ei se jaksa tottistella... 

Seuraaminen olikin hyvästä alusta huolimatta aika karmeaa, mutta koska Rina on tavattoman kiltti ja tunnollinen, niin se teki kaikki liikkeet, jopa sen A-esteen, liikevirheittä, ja niin me satiin kuin saatiinkin lopulta koulari ja voitettiin vielä luokkammekin!! 😀 Jeiii, hieno Rina!!!! Kisojen tulostaso oli todella huono, 14:sta koirasta (12 hoffia ja 2 dopperia) vain kolme jälkikoiraa sai tuloksen, joten tulos oli todellakin työvoitto ja arvokas.



Mamman rakas hapsukorva

Tässä pikaisesti kuulumisia, vielä on edessä hoffien rally-tokomestikset, FH-mestikset ja parit näytelmät....

20. toukokuuta 2021

Kisakauden avaus ja kuulumisia

Täällä ollaan vaikka blogi on viettänyt hiljaiseloa, harmillisesti jää työ- ja muiden kiireiden alle tämä kirjoittelu. Mutta nyt pieni katsaus alkuvuoden puuhasteluihin.

Tärkein ensin, eli 19.5. oli taas superjännät paikat kun oltiin saatu Rinan kanssa koepaikka peltojälkikokeeseen, vaikka kausi on vasta alussa niin treeniä on saatu kivasti alle. Laskeskelin, että Rina on tämän kevään aikana ajanut muistaakseni viiden vieraan ihmisen tekemät jäljet, ja ollaan päästy peräti kymmenelle eri pellolle treenaamaan. Ollaan ajettu myös Inkooseen Tarja Riikosen peltokoutsiin, joista sopivasti viime sunnuntaina 16.5. saatiin aikamoisen eksoottinen jälki minkä jälkeen Tarja totesi, että jos pohja on hyvä niin Rina tekee kokeessa kovan tuloksen 😁

Eli keskiviikkona ajelin Sastamalaan vesisateessa, ehdin jo päivän aikana hermostumaan kun en muistanut että ollaanko me sateessa tänä vuonna vielä ehditty treenaamaan... Kun viestittelin asiasta Tarjalle, niin vastaus oli "Oi kuule, Rina tykkää kun jälki onkin vähän erilainen nyt". Olosuhteet olivat aikas haastavat, kävi kiva tuuli ja sataa ripsotteli. Arvoin meille jäljen nro 3, joka oli kuulemma toisaalla, kaksi ekaa 2lk:n jälkeä olivat ilmoittautumispaikan läheisyydessä. 

Kisailun aloitti bordercollie, joka näytti lähtevän vähän takki auki liikenteeseen. Matka tyssäsikin toisella suoralla olevaan kaarteeseen, bortsu veti kaaren suoraksi joten matka tyssäsi siihen. Seuraavana oli vuorossa dobermann, se lähti keskittyneemmin, mutta heti toisella suoralla oli ongelmia eikä koira tainnut päästä edes kaarelle asti kun tuomari keskeytti suorituksen. Tässä vaiheessa tuumin että voi kääk!! Mitenköhän meidän käy...

Meidän jälki olikin sitten järven rannalla 😳 Ihan kuin ei ois ollut muutenkin jo tarpeeksi tuulista... Heinä oli aikalailla samanpituista kuin sunnuntaina Inkoossa, mutta pohja oli todella outo, pehmeä ja muhkurainen ja märkä. Rina lähti paalulta tosi upeesti, vauhti oli maltillinen ja se teki tarkasti töitä. Ensimmäinen kulma oli hyvä, mutta n. viiden metrin jälkeen se jäi kuuntelemaan jotain myyriä tai jotain omituista, ja pyöri hetken ennenkuin jatkoi, annoin uuden käskyn aika tiukalla äänellä. Onneksi aika pian tuli esine, ilmaisu oli ok. Kaari meni hyvin, ja esineilmaisu oli hyvä. Kaaren toka kulma oli vähän huolimaton, sen jälkeen mentiin taas tarkasti.

Seuraava kulma oli tosi hyvä, samoin esineilmaisu. Sitten olikin jännä paikka kun lähestyttiin pellon reunaa ja ojaa, ja olin aivan varma että Rina on mennyt kulmasta yli!! Rina hämääntyi myös vähän (ei olla treenattu tällaisia 🙈), ja olin näkevinäni että jälki tosiaan jatkuu ojan yli. Rina ratkaisi ongelman onneksi aika pian, ja oli vähän sen oloinen että yrititte jekuttaa mua mutta ettepä onnistuneet 😁

Ojan jälkeen tuli aika pian onneksi esine ja pääsin kehumaan Rinaa. Seuraava kulma oli taas ok, samoin esineilmaisu. Eka piikki oli hieno, mutta toisella häröili vähän enemmänkin, ja oli lähdössä oikealle vaikka jälki jatkui vasempaan. Selvitti tämän kuitenkin, ja pian oltiinkin vikalla esineellä, minkä ilmaisua se mietti tovin ja meni lopulta vinoon maahan, oli ihan poikittain. Harhat Rina selvitti tosi hyvin, ensimmäistä oli kuulemma tarkistanut päänkääntämisen verran, toista ei noteerannut lainkaan. Ja sille ollaan kyllä tehty aika houkuttelevia harhoja: harhantekijä on laahustanut jäljen yli, oon tehnyt kaverin kanssa harhan, harhantekijä on mennyt koiran kanssa....

Loppumatkasta Rina haukkaili pariin kertaan jotain eläintenpjaskaa, mutta itse jäljestys pysyi samanlaisena koko matkan, ja meni tarkasti jäljen päällä vaikka tuuli oli melkoinen, eikä mun mielestä nostanut niin kauheasti päätä kuin sunnuntaina vastatuulitreenissä Inkoossa.

Rina oli heti autolta lähtiessä tosi hyväntuulinen, ja ennen ilmoittautumista uskalsinkin vähän kovistella sitä että "Nyt sitten tarkasti!!" Olen ihan supertyytyväinen ettei se lähtenyt paalulta huolimattomasti tai epävarmasti, ja selvitti ongelmat kohtuu nopeasti, eikä tullut isompia virheitä. Eikä mitään ihmeellisiä ylläreitä, samat virheet mitä treeneissäkin on saatu esiin tuli nyt ilmi. 
 
Nyt huilitaan ja käydään pellolla vaan huvittelemassa, ja sen jälkeen tehdään sotasuunnitelma rotumestiksiin, jos ne pidetään ja sinne päästään. Rina on tosi hyvässä kuosissa, mutta vielä on hurjasti hommaa. Motivaatiota pitää vielä kasvattaa, miten sen saa kestämään loppuun asti kun ajetaan lähes kilometrin vaativa jälki seitsemällä esineellä täysin ilman palkkaa... ja tuomari vielä hengittää koko ajan niskaan 😬 

Ainiin ne pisteet, Rina oli ainoa 2-luokan koira joka sai tuloksen, pisteitä upeasti 92 eli yksi ykkönen pitäisi vielä malttaa rauhassa hakea 💖Nöyrä kiitos meitä kaikkia auttaneille, jälkiä tallanneille ja harhoja polkeneille. Pellolla on tosi tylsää käkkiä yksin sen kolme tuntia, mikä menee Rinan jäljen vanhenemiseen. Ja suurkiitos Riikosen Tarjalle, pari vuotta sitten ajauduin ihan vahingossa Tarjan peltojälkiryhmään kesäleirillä, ja kemiat natsahti ja Tarjan tyyli kolahti joten on ollut ilo olla hänen koutsattavana 😊 Rinan treenaaminen peltojäljelle on ollut kyllä mielenkiintoinen matka, ja parasta on, että Rinalla on vielä monta vuotta hauskuutta edessä jos ei vaan tule terveysongelmia. Tää on karmee laji, mutta niin koukuttava 😁

Tukka meni vähän sekaisin tuulessa ja tuiverruksessa

Jälkikaavio

 
 
Cirkka-Pirkka on jo iso tyttö, hiukan korkeampikin kuin Rina. Melkoinen sporttihoffi, luonnetta piisaa ja voi että kun tykkään tästä tytöstä!! Ollaan käyty Uudenmaan hoffien BH-treenissä, tehty peltojälkeä ja hakuakin on kokeiltu. Kaikki puuhastelu Cirkan kanssa on ihan mahtavaa, ja likat tulee tosi hyvin toimeen keskenään, mikä on tärkeintä. Aika näyttää minne asti mun rahkeet riittää viemään tätä varsin lupaavaa pikkutyttöä ❤️




13. huhtikuuta 2021

Heri in memoriam

 Kävelemme vierekkäin utuisessa metsässä, sovitan askeleeni tassutteluusi.

"Meillä on ollut ihana matka yhdessä" totean. "Niin on! Taisin olla välillä aika hankala!" vastaat ja naurahdan, "No niin olit!". Jatkamme matkaa ja muistelemme niitä huikean upeita hetkiä mitä koimme yhdessä. "Kiitos että sain olla emäntäsi" sanon. Lipaiset pehmeästi kättäni, kyynel valuu poskeani pitkin.

Polku päättyy ja edessä on vihreä, häikäisevän kirkas niitty, pysähdymme. Katsot minua ja kurkkuani kuristaa. "Mene" saan vaivoin kuiskatuksi. Vaikka sydämeni huutaa "Ei, ei vielä, älä jätä minua!!! Jää tänne, älä ikinä lähde pois!!!"

Katsot minua ja näen kuinka silmäsi tuikkivat. Yhtäkkiä edessäni on nuori Heri; täynnä tarmoa, intoa ja voimaa, häntä tötteröllä olet valmis uusiin seikkailuihin. Otat varovaisen askeleen, katsahdat minuun hämmentyneenä. Otat toisen askeleen, ja sitten spurttaat iloisesti eteenpäin. Kurkkaat vielä kerran taaksesi ilkkuruisesti, ja sitten olet poissa. Musertava suru raastaa sydämen rikki....

Olen aloittanut tämän tekstin kirjoittamisen monen monta kertaa, mutta aina on ollut pakko lopettaa kun en itkultani näe mitään. Teksti voi myös olla sekavaa kun en vain pysty järkevästi kirjoittamaan miten tärkeä Heri oli minulle.

Sitä sanotaan, että parempi vähän liian aikaisin kuin hetkeäkään liian myöhään. Herin kanssa päätös kypsyi kesän aikana, sen kunto heikentyi selvästi, ja vaikka se oli edelleen ikäisekseen erinomaisessa kunnossa, en halunnut odottaa, että sen kunto romahtaa täysin, sille tulee kipuja tai se ei pääse enää itse ylös.

Heri oli loppuun asti hyvässä kunnossa, se söi mielellään; ruoka oli maailman tärkein asia, eikä tässä huushollissa kyllä jäänyt yhtäkään ateriaa väliin Herin ansiosta. Jos onnistuin nukahtamaan illalla sohvalle television ääreen, niin Heri herätti lipaisemalla varovasti mua käteen, ja kun se huomasi että olin hereillä niin se kipitti nopsaan keittiöön. Heri myös pääsi hyvin ylös makuulta, ja se jopa hyppäsi itse vielä autoonkin, vaikka mulla on koirien häkki tosi korkealla. Ulos Heri myös lähti mielellään, ja lenkit sujuivat reippaasti vaikkakin vähän kankeasti.

Herillä oli kuitenkin keväällä kaksi eläinlääkärireissua, ensin sille tuli pari kertaa lenkin jälkeen jonkinlainen kipukohtaus, en pystynyt paikantamaan kipukohtaa eikä kohtaus onneksi kestänyt kauaa. Käytiin lääkärissä ja ultrattiin varuiksi myös sydän, kaikki oli kuitenkin ok. Keuhkotkin röntgenkuvattiin ja verikokeet olivat ok. Pääteltiin siis lekurin kanssa, että Herillä on jonkinlaista nivelkipua, koska ongelma tuli molemmilla kerroilla samassa kohtaa lenkin jälkeen. Heri sai siis kipulääkekuurin, ja jos se ei olisi auttanut niin sitten tutkittaisiin lisää. Heri kuitenkin selvästi piristyi, joten lekuri antoi ohjeeksi antaa joka ilta puolikkaan Rimadylin.

Seuraava lekurireissu tuli kun Herillä oli pissaongelmaa, syynä oli pissatulehdus + virtsakivet. Kivistä päästiin onneksi kotikonstein eroon, eli juotin Heriä kunnolla ja syötin karpalotabletteja ym. Heri siis selvisi näistä koettelemuksista, mutta kunto alkoi silti selvästi hiipumaan. Siinä missä helmikuussa vielä tehtiin parin tunnin metsälenkkejä reippaasti, niin toukokuussa alkoi askel jo painamaan... Ja vaikka Heri pääsi ongelmitta ylös, niin makuulle meno oli todella vaikeaa ja kivuliaan näköistä.

Kesällä tuli pentu taloon, ja Heri otti Cirin hienosti vastaan. Ihanaa että Cirkka sai elää Herin opissa ensimmäiset kuukautensa. Kesä oli kuuma mutta Heri selvisi onneksi isommitta ongelmitta, se pääsi usein uimaan ja sehän oli Herin lemppariharrastus. Syksyllä kuitenkin huomasin, että mummeli on selvästi kuihtunut. Ja kun sillä alkoi olla myös vatsavaivoja, niin tiesin, että nyt on aika.... En halunnut odottaa että Herin kunto romahtaa lopullisesti, sille tulee kipuja tai se lakkaa syömästä, tai joku päivä se ei pääsekään itse ylös. Enkä halunnut odottaa tuntitolkulla päivystävällä eläinlääkärillä kärsivän koiran kanssa viimeistä piikkiä, Herillä oli ollut hieno elämä joten halusin sille arvokkaan ja rauhallisen lähdön. 

Oli todella ahdistavaa tehdä päätös lopullisesta päivästä, en halunnut viedä Heriä enää eläinlääkäriin koska se selvästi ahdistui siellä ja kun se ei tykännyt vieraista ihmisistä niin totesin että jotain muuta on keksittävä. Yksi vaihtoehto olisi, että eläinlääkäri tulee kotiin. Mutta miten kestän katsoa, kun Heri viedään pois ja jään yksin kotiin?

Olin syksyllä Birgitan luona kylässä, ja kun juttelin hänelle murheistani, hän sanoi että "Tuo Heri tänne, pyydän eläinlääkärin luokseni". Mietin asiaa pari päivää ja totesin, että tämä on paras ratkaisu. Olemme olleet Birgitalla kylässä usein, ja Heri on tuntenut Birgitan pennusta asti. Birgitalla on aina ollut kivaa, ja nyt mun ei tarvitsisi jäädä yksin Herin poismenon jälkeen. Sitten piti vielä sopia se lopullinen päivä.... Halusin viettää vielä yhden joulun Herin kanssa, joten selvittelimme miten eläinlääkäri pääsisi viimeisellä viikolla käymään. Kun päivä lopulta saatiin löytyä lukkoon, olin hetken aikaa helpottunut: aikaa olisi vielä vaikka kuinka! Mutta sitten tuntui että aika loppuu liian äkkiä kesken...

Päätin, että Heri saa elää loppuelämänsä täysillä ja tehdä niitä asioita mistä se tykkää. Käytiin siis usein pienillä metsälenkeillä, se sai herkkuja, käytiin treenihallilla, fyssarilla ja uimassa.... Joka päivä halasin ja rapsuttelin Heriä, ja mietin että miten ikinä voin elää ilman sitä....

Kun lähdimme kotoa Herin kanssa viimeisen kerran, se hyppäsi autoon iloisena ja innokkaana siitä että se pääsi taas reissuun. Viimeisenä päivänä kävimme vielä läheisellä pellolla ottamassa meistä viimeiset yhteiset kuvat, ja Heri oli onnellinen. Minä itkin. Kun elälinlääkäri lopulta tuli, Heri meni innoissaan hänen kassille tutkimaan josko siellä olisi herkkuja. Syöttelin Herille nameja kun lääkäri antoi rauhoitteen, ja Heri sai syödä herkkuja kunnes se nukahti... Eläinlääkäri antoi vielä lopullisen piikin, makasin Herin vieressä, rapsuttelin sitä ja kerroin miten tärkeä se on ollut minulle, miten paljon sitä rakastin, miten hieno koira se on, ja miten kova ikävä minulle tulee..... Sitten Heri oli poissa. 💔

Ciri ja Rina olivat olleet autossa Herin lopetuksen ajan, ja päästin Rinan vielä katsomaan Heriä, ettei se sitten etsisi sitä. Rina ei kuitenkaan uskaltanut mennä Herin luokse, koska se haistoi herkut joita Heri oli saanut, ja oli selvästi ihan varma, että kohta Heri nousee ylös ja komentaa Rinan pois. Sitten oli aika viedä Heri pois, Birgitta lähti viemään Heriä Tammiston Evidensiaan, ja minä jäin itkemään.

Sitä oloa ei voi kuvailla sanoin, niin suuri pala minua katosi Herin mukana, musertava ikävä peitti kaiken alleen eikä itkusta tullut loppua. Ensimmäisenä yönä en pystynyt nukkumaan, ja päiväkin meni vähän sumussa. Seuraavaksi yöksi otin rauhoittavaa, ja keskiviikkona ajelin sitten sitten Peurunkaan. Tiesin etten pysty menemään heti kotiin, joten olin varannut itselleni vuoden vaihteeksi majoituksen Peurungasta. Matka oli aika kamala, pääsin vasta päivällä lähtemään ja sää oli erittäin huono. Satoi kaikkea mahdollista ja tiet oli sohjoiset. Ja mää vielä itkin koko matkan niin etten meinannut eteeni nähdä.... Oli suorastaan ihme että pääsin ehjänä perille, ehkä huono sää oli tässä kohtaa onni, koska liikenne kulki hitaasti.

Peurungassa oli helpompi olla, vaikka oon ollut siellä monta kertaa Herin kanssa, niin nyt majoituttiin eri paikkaan ja oltiin vieraassa paikassa, joten en osannut kaivata Heriä. Vuosi vaihtui rauhallisesti, ja lopulta oli edessä kotimatka. Ja kotiinpaluu oli aika hirveä, itkin kotona vaikka kuinka kauan ja mieli ei suostunut ymmärtämään että mummokoira on lopullisesti poissa....

Rina oli muutaman viikon selvästi sekaisin tilanteesta, ja se reagoi Herin poismenoon vatsallaan. Nyt kolmen kuukauden jälkeen tilanne on normalisoitunut, tai ainakin näyttäisi siltä. Oli kyllä hyvä että Cirkka tuli meille kesällä, jos Rina olisi jäänyt yksin niin me oltaisiin kaksin vain surtu Heriä. Nyt tuo pikku Cirkka-Pirkka hauskuuttaa ja piristää meitä joka päivä, ja omalta osaltaan helpottaa jonkin verran surua. 

En tiedä tekeekö mieli tepposet, mutta Cirissä on tosi paljon Heriä. Se ei ole ihan niin itsepäinen junttura, mutta se on alusta lähtien tuntunut jotenkin tutulta ja omalta. Ja se tekee Herimäisiä asioita, mulla ei koirat saa tulla keittiöön, mutta Herihän tuli. Rina ei tule ikinä, mutta Cirkka on näköjään omien teiden kulkija koska aika usein huomaan että se seisoskelee keittiössä mun takana kun tiskaan tai kokkaan, vaikka oonkin sen monta kertaa sieltä häätänyt pois. Ja Cirillä on kyllä mielipide asioihin, se ei tekemisiään mieti, vaan on kyllä heti valmiina nyrkit pystyssä jos on tarvetta kommentoida jotain asiaa. 

Sitä aatteli, että aika tekee tehtävänsä ja suru helpottaa. Suru on jonkin verran laimentunut, mutta ikävä ja kaipuu on edelleen valtava vaikka Herin poismenosta on jo yli kolme kuukautta. Tuntuu siltä että näen vain pahaa unta, ja kohta herään siihen kun Herppa nukkuu mun jaloissa ja potkii mua unissaan.... Kamalinta oli, että aika pitkään tuntui siltä ettei mulla ole yhtään koiraa, vaikka Rina ja Ciri tuossa ovatkin. Heri vaan oli niin Suuri Persoona, se oli siellä missä minäkin, oli utelias ja touhukas ja katsoi mua aina syvälle silmiin. Kun joku sanoo että se oli "vain koira", niin Heri oli niin paljon enemmän.... Ikävä iskee yllättäen kuin hyökyaalto, ja purskahdan itkuun.

Kolmen kopla



Heri Cirin kanssa metsälenkillä


Mummeli pennun seurana koirauimalassa

Heri ja Rina Elinan käsittelyssä, Herpan piti aina huolehtia että Elina varmasti hoitaa Rinaa kunnolla

Pentulainen kasvaa


Kiltit tytöt Birgitalla


Mamman kulta....

Käytiin koko lauma joululahjaostoksilla

Tämä hieno taulu saatiin Jaanalta, upea muisto upeasta Heristä

💖


Olen vuosia kulkenut vierelläsi
Yhdessä olemme elämää nähneet
Nyt kulkuni hidastuu ja matkani päättymässä on
Ja ymmärrän, että surusi on lähes pohjaton
Mutta muistoja meiltä ei kukaan vie, sitä lämpöä ja rakkautta
Vaikka tänään päättyy mun elämän tie
Sinun rakkautesi ja sydämesi mukaan mä vien
Ja kun oma matkasi maan päällä joskus päättyvä on
Olen vastassa odottamassa
Sitten yhdessä taas ollaan verraton
Eikä kukaan ole enää erottamassa
(Birgitan kirjoittama teksti)

Herin viimeinen lenkki....

Rakkaan ystävän haluaisi pitää ikuisesti, mutta tulee aika jolloin on osattava päästää irti. Voi Heri miten kamala ikävä minulla on!!

18. syyskuuta 2020

Pentu tuli taloon

Aika menee kuin siivillä, ja kun töissäkin on jäätävä kiire niin eipä sitä meinaa ehtiä blogiaan päivitellä... Pikapäivitys uuden perheenjäsenen kunniaksi.

 9.8. saapui siis kauan odotettu pikku blondi Tampereelle, nimi on Gipstern Luna, ja kutsumanimensä pikku typsy valitsi itse: Ciri. Ciri on aikamoinen pakkaus: tomera, rohkea, reipas ja niin yltiösosiaalinen ettei tainnut Rinakaan olla näin avoin 😃 Ja Rinahan rakastaa kaikkia ihmisiä!

Heri ja Rina ottivat uuden tulokkaan hyvin vastaan, Heri itseasiassa yllätti kun se on suhtautunut pentuun suopeammin kuin Rina, jota ilmeisesti harmittaa kun prinsessa-asema on nyt vaarassa. Ei Rinakaan ilkeä pennulle ole, mutta selvästi Herin elämää ei tämmöinen muutos järkyttänyt yhtä paljon kuin Rinaa.

Pentu kasvaa ihan silmissä, oppii innolla uutta ja menee reippaasti jokapaikkaan. Katsotaan mikä neidistä tulee isona, nenänkäyttö on ainakin ihan huippukivaa tytsyn mielestä, ja se on aika hurjan ahne, joten oikeinkin lupaavan harrastuskoiran alku on täällä kasvamassa. Kunhan vain omat rahkeet riittäisi pimun eteenpäin viemiseen 😅

Lisää kuulumisia paremmalla ajalla....

31. heinäkuuta 2020

Road Trip 2020 ja Rinalle JK1!!

RoadTrip 2020

Rinan Lissu-siskolle oli tulossa kesällä pentuja, ja olin jo hyvissä ajoin viestitellyt Jaanalle että voisin mahdollisesti olla kiinnostunut pennusta, jos sopivan oloinen tyttöpentu syntyy. Tyttöjä syntyi lopulta kolme, joten perjantaina 24.7. lähdettiin Birgitan kanssa katsastamaan viisiviikkoisia lapsosia. Olin vuokrannut pakettiauton jotta kaikki neljä koiraa ja meidän kamat mahtuu mukaan, ja lähtemään päästiin illalla yhdeksän aikaan Birgitan töiden jälkeen. Auton nokka siis Seinäjoen kautta kohti Oulua, tarkoitus oli että ajettaisiin Nallikarille ja yövytään siellä teltalla pari yötä. Meille iski kuitenkin väsy kesken matkaa, joten puolenyön jälkeen pysähdyttiin P-paikalle ja mentiin nukkumaan, mää nukuin edessä penkeillä ja Birgitta meni koirien seuraksi takaboksiin.
Let the journey begin!
Koirat ja kamat mahtui mainiosti Transporteriin



Pysähdyttiin matkan varrella nappaamaan parit geokätköt.
Ruokolahden leijonat :D
Yöllä päästiin näkemään useampi leveä kuljetuskin
Heri nukkuu sikeästi, samoin Birgitta, rina kuikuilee ikkunasta ja Numa vahtii emäntänsä unta.
Nukuin vähän huonosti, heräsin yöllä ja mun oli kylmä, en ollut hoksannut ottaa makuupussia peitoksi. Herättiin lopulta seitsemän aikaan, käytettiin koirat ulkona ja matka jatkui. Pysähdyttiin aamupalalle, ja perillä Kaijonrannassa oltiin puolenpäivän aikaan.

Pennut oli visiitin aikana aika rauhallisia, mutta kyllä niistä sen verran ehti näkemään että oma suosikki sieltä löytyi. Saatiin kivoja kuvia otettua, ulkonakin ehdittiin olemaan tovi ennenkuin alkoi taas satamaan. Pentulasta jatkettiin matkaa hotellille, Birgitta oli katsonut perjantaina että viikonlopuksi on luvattu sen verran hurjaa keliä että mitäs jos sittenkin yövyttäisiin sisätiloissa? Nallikarin mökit oli täynnä, mutta Birgitta oli löytänyt edullisen huoneen Hotelli Best Western Apollosta, ja saatiin vielä loistavan asiakaspalvelun ansiosta saunallinen huone halvemmalla ja koirien hinnasta myös alennusta!

Meidän koirathan ei ole ikinä olleet keskenään, kun oon Birgitalla kylässä niin koirat on eri kerroksissa. Kun lähdettiin syömään niin Hertta laitettiin kevythäkkiin ja Numa kylppäriin, mun likat sai olla vapaasti huoneessa. Löydettiin aivan ihana ruokapaikka: Mikan Cafe & Burger. Syötiin tuhdit annokset ja päälle vielä makoisat jälkkärit, juteltiin vielä omistajankin kanssa joka oli alkujaan Tampereelta, ja ihasteltiin hyvää asiakaspalvelua.

Hampparipaikasta mentiin hotellille ja saunaan!!!! Aivan mahtavuutta että pääsi rankan reissaamisen kruunuksi saunan lauteille löhöilemään, ihan parasta! Tehtiin vielä pikku iltalenkki koirien kanssa, ja sen jälkeen Nukkumatti jo kolkuttelikin ovella.
 

Kaverukset sulassa sovussa, Hertta omassa boksissaan.
Sauna!!!!!!
Naminami....
Kaverukset


Aamulla heräsin jo seiskan aikaan, ensin käytin omat koirat lenkillä ja sen jälkeen vielä Birgitankin koirat. Hotellin aamupalabuffet oli runsas ja herkullinen, puolenpäivän aikaan lähdettiin sitten kotia kohti. Pysähdyttiin kotimatkalla useampaan otteeseen, ensin treffattiin Birgitan Hertta-kelpien kasvattaja joka asuu Oulussa, sitten pysähdyttiin uittamaan koiria, Vaskikelloissa pysähdyttiin syömään ja napattiin pari geokätköä... Ajeltiin ihan rauhassa kotia kohti, joten perillä oltiin vasta yhdentoista paikkeilla yöllä. Birgitta ajeli vielä kotiin, mää söin pienen iltapalan sohvalla ja siitähän mää aamulla heräsin 😁

Oli kyllä aivan mahtihuippureissu, ei ois paremmin voinut mennä! Päätettiinkin Birgitan kanssa että tää on otettava joskus uusiksi! Nyt vaan sitten pari viikkoa pitää odottaa että pikku terroristiapina saapuu kotiin!

Aamupala!
Tarpeellista tavaraa Väliheikistä....
Käytiin Birgitan kanssa hakemassa yksi geokätkö, ja kun tulin takaisin autolle huomasin,
että koirien häkki oli auki... Mutta kiltti Rina tietää että ilman lupaa ei saa tulla pois :)

 

Jokunen vaskikello.





Löydettiin oikein ihana kirkasvetinen tekojärvi matkan varrelta ja vesihullut pääsi uimaan.

Loppumatkan sai Birgitta olla ratissa



Hämeenkyrön jälkikoe

Keskiviikkona 30.7. lähdettiin Rinan kanssa kaksin kohti Kyröskoskea ja jälkikoetta, treenimäärä on ollut viime päivinä hävettävän pieni, mutta pohjatöitä on tehty joten luotin siihen että ei voi kauhean pieleen mennä. Mehän käytiin kesäkuun alussa helteisessä kelissä kahden tuomarioppilaan arvioitavana ja tehtiin 1-luokan tottis, muut liikkeet meni tosi hyvin mutta eteenmenossa Rina lähti kohti paikkamakuukeppejä. Outi Hermiö kehui meitä moneen kertaan että nyt näytää todella hyvältä, ja oppilaiden arvioinneissa kuultiin että Rinalla on hyvä ilme, se on halukas, innokas ja iloinen. Joten uskaltauduin siis minimitreenimäärällä ilmoittamaan Rinan kokeeseen. Ennen koetta ei treenattu tottista juurikaan, pari kertaa kävin tekemässä eteenmenon ja hyppynoudon vieraassa paikassa, mutta pääsääntöisesti vaan oltiin ja leikittiin.

Päivä oli sateinen, ja matkalla vettä tuli ihan huolella. Vähän arvelutti että mitenköhän jäljen kanssa käy, mutta jos Rina on jäljestänyt lumipyryssä pellolla niin eiköhän se onnistu myös sateisessa metsässä.

Koe oli kuuden koiran koe, 1-luokassa oli kaksi osallistujaa, 2-luokassa yksi, ja 3-luokassa kolme. Onnistuin nappaamaan jälkiarvonnassa numeron yksi, mikä tarkoitti sitä että myös tottiksessa oltaisiin ensin suorittamassa, jes! Parina oli kaikenlisäksi tuttu ihminen, eli Sandelinin Miia, joten koe alkoi erittäin hyvillä fiiliksillä, vaikka luonnollisesti jännittikin. Muut koirat lähtivät maastoon ja me jäätiin Miian kanssa kentälle odottamaan. Pysyin poissa autolta, onneksi juttuseuraa oli ja pian auto kurvasikin hakemaan meidät jäljille.

Rinan jälki oli lähellä esineruutua, joten jätin autoni esineruudun luokse. Sain odotella taas tovin ennenkuin tuomari (Virve Köppä) saapui paikalle, ja sitten Rina autosta ja menoksi. Janoja en tänä vuonna ole treenannut kuin kolme kertaa, viime viikolla oli aikas onnistuneet treenit TahtoTassujen kanssa, ja kertaalleen olin käynyt myös Kyröskoskella tekemässä yhden janan. Vähän siis arvelutti, viime syksynä Rinalla oli ongelmia janalla ja se on kovin hanakkaasti kääntymässä aina oikealle, vaikka jälki menisikin toiseen suuntaan.

Rina yllätti heti alussa, lähti etenemään vauhdilla suoraan eteenpäin, poikkesi hiukan oikealle, korjasi kuitenkin taas suoraan, ja lähti hyvin määrätietoisesti vasemmalle. Lähdin perään kuulostellen että huutaako tuomari takaisin janalle, vaan mitään ei kuulunut joten matka jatkui. Mentiin aika pitkä pätkä ennenkuin eka keppi nousi, ja oli aivan varma että nyt on joku jäänyt välistä. Pian tuli kulma oikealle, ja Rina meni sen kuin kiskoilla. Taas nousi yksi keppi, ja seuraavaksi tuli taas kulma oikealle. Tältä suoralta nousi kaksi keppiä, joista Rina reagoi ekaan sen jälkeen kun oli mennyt reilusti kepin yli, joten mää nostin sen. Suoran loppupuolella oli joku tosi paha harha mitä Rinan piti tarkastella, se meni oikealle ja nuuski varovasti jotain, ja jäi sen jälkeen seisoskelemaan. Annoin uuden "jälki"-käskyn, jolloin se säpsähti hereille ja ampaisi takaisin jäljelle. Pian oli taas kulma oikealle, ja vikalla suoralla löytyi loput kaksi keppiä, joten jo tässä vaiheessa maaston osalta olisi tulos varma!! Huippupimu!!! Jälkikepit luovutettiin esineruudun luona, ne piti ensin laittaa minigrip pussiin ja sen jälkeen antaa järjestäjälle.

Seuraavaksi odoteltiin esineruutuun pääsyä, sinne mentiin toisena pienen huilitauon jälkeen. Esineruudussa piti ensin laittaa kertakäyttöhanskat käteen koronan takia. Lähetin Rinan läheltä oikeaa kulmaa, ajattelin että lähetyspaikalla ei ole väliä, ruudussa kun on neljä esinettä ja kaksi pitää tuoda, joten eiköhän se sieltä ainakin yhden löydä vaikken järjestelmällisesti lähettäisikään sitä ruutuun. Rina lähti reippaasti ja teki hienosti töitä ruudussa, ja aika pian se nostikin ekan esineen ja toi sen vauhdilla mulle. Kuulin kun joku yleisöstä ihasteli sitä miten iloisesti ja nopeasti Rina tuo esineen mulle. Rina luovutti yllättäen esineen tosi nätisti, yleensä se tuppaa pudottelemaan jos pyydän tuomaan jotain. Siirryin vähän keskemmälle ja lähetin Rinan uudestaan, jostain syystä se ei heti lähtenytkään, mutta kun annoin toisen käskyn niin pimu ampaisi taas ruutuun. Eikä mennyt kauaa kun toinen esine tuotiin myös vauhdilla 😊

Tuomari kehui Rinan työskentelyä, ja koska luovutuksetkin oli kunnossa niin täydet 30 pistettähän sieltä irtosi!! Wow!!! En muista onko kukaan mun koira aiemmin saanut täysiä pisteitä esineruudusta, Herillä tais mennä aina jokunen piste esineen luovutuksesta.  Kun loputkin koirat olivat tehneet esineruudun tuomari kertoi janapisteet, kaikilla muilla taisi olla takajälki ja muuta sähläystä, Rinalta meni vain yksi piste sen pienen poikeaman takia, joten maastopisteet häkellyttävät 199/200!!!!!

No sitten ajeltiin kentälle tottikseen, olin aivan pyörällä päästäni ja mietin että voi kun Rina nyt jaksaisi tottistella!!! Tiesin, että jos sillä vaan on mielentila kohdillaan niin se saa helposti sen 70 pistettä, mutta nyt oli takana maasto eikä olla ikinä treenattu saman päivän aikana maastoa ja tottista.... Pienen huilin jälkeen päästiin tositoimiin, Rina oli into piukealla kun otin sen autosta, se hyppi mua vasten ja tuntui olevan kovinkin virkeällä tuulella. Ilmoittautumisessa se seurasi upeasti ja piti katkeamattomasti kontaktia, ja yritin kovasti keskittyä hetkeen etten vaan alkaisi ilakoimaan tulosta ennenkuin tottis olisi ohi... Mua ei tässä vaiheessa enää jännittänyt, itseasiassa koko päivä oli mennyt tosi leppoisassa tunnelmassa ja nyt vaan nautin siitä että päästään Rinan kanssa yhdessä näyttämään mitä me osataan.

Seuraaminen lähti hienosti käyntiin, ja Rina seurasi koko matkan iloisesti kontaktissa, juoksussa oli perinteisesti vähän hajurakoa, ja henkilöryhmässä Rina vähän jätätti oikealle käännyttäessä. Jäävät onnistui hyvin, luoksetulokäskyn huusin kuuluvalla äänellä ja sieltähän se Rina tuli täyttä laukkaa samantein. Tasamaanouto onnistui reippaasti, Rina laukkasi molempiin suuntiin ja jopa piti kapulaa pureksimatta, tosin jäi vähän kauaksi luovutuksessa. Hyppynouto onnistui myös hienosti, Rina hyppäsi tosi kaukaa kun tuli kapulan kanssa, mutta pääsi kuitenkin esteen yli. Esteen kiipeäminenkin sujui ongelmitta, joten eteenmenoon mennessä ajattelin että tää nyt voikin jo mennä pieleen 😁

Iloiseksi yllätyksekseni Rina lähti käskyn kuultuaan täysiä suoraan eteenpäin, ja menipä vielä maahankin käskystä vaikka tätä ei olla tehty!! Nousi myös ylös heti istu-käskyn kuultuaan, joten nyt oli jäljellä enää paikkamakuu mikä on ollut Rinalla aina vahva. Paikkamakuun aikana alkoi pikkuhiljaa valkenemaan että ei hemmetti, tottis meni pahuksen hyvin joten mehän saadaan koulari!!

Arvostelussa tuomari kehui että koira tekee omalle temperamentilleen uskollisesti tasaisen varman ja iloisen suorituksen. Seuraamisesta ja jäävistä tais tulla hyvät, tasamaanoudosta kait erittäin hyvä, estenoudosta hyvä tai erittäin hyvä, a-este, eteenmeno ja paikkamakuu oli erinomaisia. Joten saldoksi jäi huikeat 92/100 pistettä!!!!! Härregyyd!!! En olisi ikinä uskonut että Rina tempaisee moiset pisteet!!!! Herin kanssa oli haaveena saada yli 90 pistettä, mutta aina tuli joku liikevirhe tai muuta. Onneksi nykyään myös pk-puolella arvostetaan sitä iloisuutta ja halukkuutta, ei ole pakko olla salamannopea ja tehokas että saa hyvät pisteet. Ja tää oli eka kerta kun tottis onnistui täysin ilman yhtään liikevirhettä tai ylimääräistä käskyä 🧡

Yhteistulos siis huimaava 291 pistettä ja me saatiin siis koulari JK1!!!!! Voi Rina minkä teit!!!
On Rina kyllä melkoinen pakkaus, nyt kun se on aikuistunut niin johan alkaa laji kuin laji kulkemaan 🧡 Parasta on kuitenkin se, miten hyvä olo sillä on kisoissa, se on rento, itsevarma ja innokas, ei hermostu ja tekee luottavaisin mielin hommia yhdessä mun kanssa 🧡