19. marraskuuta 2021

Rinasta käyttövalio!!!

Niin ne pienen ihmisen haaveet ja unelmat vaan toteutuu kun treenaa ahkerasti, on koira jolla on tarvittavat ominaisuudet, ja superkoutsi joka saa koirakosta kaikki tehot irti. Uskomatonta, edelleenkään tätä ei tahdo uskoa todeksi 🧡

Mulla oli mestisten jälkeen takki aika tyhjä, mutta sen verran se yksi puuttuva piste jäi kaihertamaan että viestittelin koutsi-Tarjalle että mitäs tehdään. 23.10. ois ollut yks koe minne olisin päässyt, mutta Tarja oli sitä mieltä että se tulee liian äkkiä. Tarja kehoitti katsomaan miten Rinan treenit menee, ja suositteli että loka-marraskuun vaihteessa voisi olla hyvä aika käydä kokeessa. Totesi vielä ettei kannata ihan mihin vaan mennä sitä viimeistä ykköstä hakemaan, pitää tietää että jäljet on hyvin tehty ja että järjestelyt muutenkin ovat toimivat. Ei sitä tulosta kannata lähteä turhan hätäisesti yrittämään vaikka koira kunnossa onkin. Tarja myös auttoi mua koepaikan saamisessa, joten lauantaina 13.11. suunnattiin taas Lapinjärvelle eli mestismaastoihin 😊 Olin mennyt jo perjantaina taas Birgitalle Lepsämään, joten aamulla ei tarvinnut kovin aikaisin herätä ajelemaan.

Tuomarina oli Reijo Rekorius, joka ei ole ihan löysimmästä päästä, mutta tässä vaiheessa mulle ei tuomarilla ollut mitään väliä. Kokeessa oli neljä koiraa, yksi 1-lk ja kolme 2-lk. Arvoin Rinalle jäljen nro kaksi, mikä sopi mulle oikein hyvin. Ensimmäisenä starttasi ykkösluokan rotikka, joka teki vallan vakuuttavaa työtä ja saikin hienosti lähes täydet pisteet, eli 99/100!! Seuraavana starttasi malikka, jonka matka harmittavasti tyssäsi harhaan. Pisteitä 49.

Sitten oli Rinan vuoro!! Mua jännitti aika tavalla, mutta toisaalta oli tosi levollinen ja rento olo. Tiesin että ollaan treenattu oikeita asioita, Rina on kunnossa ja se tietää mitä se tekee. Olosuhteet oli otolliset, ja myös minä tiedän mitä mun pitää tehdä. Oli vaan jotenkin tosi varma ja tyyni olo, oli tosi kiva lähteä paalulta Rinan perään. Jäljentekijä oli sama kuin mestiksissä, joten hyvä tulos oli ihan otettavissa.

Rina lähti vähän takki auki, ilmaisi ekan esineen ok, mutta ekassa piikissa tipahti vähän jäljeltä. Toisen piikin teki tosi hienosti, sen jälkeen oli kulmassa vähän haparointia, ja muutama kulma meni vähän huonosti. Esineet oli suht ok, yksi oli vähän rinnan alla, ja yhden Rina ilmaisi törkeän vinosti 🙈 Kaari meni hyvin, ja harhoihin ei reagoinut millään tavalla. Tokavikan esineen Rina ilmaisi vähän hitaasti, mutta viimeinen oli oikein reipas.

Siitä sitten arvostelua kuuntelemaan jännityksen vallassa, Rina oli tehnyt tosi hyvää työtä, mutta oli tosi vaikea sanoa että miten oikeesti meni... Tarja oli tullut katsomaan meidän jäljen, ja kuunteli myös arvostelun, mikä oli tosi hyvä! Tarja kun ei meidän mestisjälkeä ehtinyt näkemään, nyt hän näki koesuorituksen ja tietää mitä meidän pitää treenata. Tuomari antoi ensi noottia siitä miten lähetin Rinan jäljelle, koira kuulemma otti jäljen ihan hyvin mutta mää toimin jotenkin väärin. Kukaan muu tuomari tästä ei ole sanonut, joten täytyy miettiä muutanko käytäntöä vai en. Arvostelussa oli erinomaista, erittäin hyvää, erinomaista, hyvää.... Rinan suurin virhe Rekoriuksen mielestä oli esineeltä lähdöt, sen pitäisi ottaa jälki esineen jälkeen maavainuisemman, kun Rina nyt lähtee nokka liian pystyssä.

Lopulta Rekorius oli saanut arvostelun kerrottua, ja hän pääsi pisteisiin... Kun hän totesi että "Yhdeksänkymmentä pistettä", niin johan riemu repesi!!!!! Hypin ja kiljahtelin ja Rina hyppi ja nauroin ja Rekorius katsoi minua pelästyneenä 😂 Tarja totesi naureskellen että "Koirasta tuli käyttövalio", jolloin Rekorius tuumi että aijaa.... Se oli siinä!!! Aivan huikeaa, tää kausi on ollut niin uskomaton ettei sitä vieläkään tahdo ymmärtää, jotenkin tulokset tuli niin kovin helposti, vaikka tokihan töitä on tehty, mutta kun onneakin aina välillä tarvitaan ja mulla sitä ei yleensä tunnu olevan... 

Oli kyllä niin pöllämystynyt olo, ja voi miten onnellinen olin kun sain soittaa ilouutisen Jaanalle Ouluun!! Rinan kanssa kun on ollut aikalailla epäonneakin, viime vuonna syksyllä oli tosi rankkaa, mutta niin sitä vaan tässä nyt juhlitaan KÄYTTÖVALIOTA!!

Lämmin kiitos Jaana, kaksi käyttövaliota on aika huimaa, monikaan ei varmaan olisi uskonut että tämä on mahdollista 😄 Itse kaikistan vähiten, Herin kanssa epäilin että musta ei ole sen ohjastajaksi, ja Rinan kanssa myös pelkäsin että oma kokemus ei riitä saamaan koirasta kaikkea kapasiteettia irti. Saksalaisethan jo pari vuotta sitten kehuivat Rinan työskentelyä pellolla, ne Saksan reissut olivat kyllä todella hedelmällisiä kun siellä tajusin että Rinan kanssa pitää keskittyä yhteen lajiin eikä huseerata sitä sun tätä, niinkuin Herin kanssa. Ja Rinan juttu on ehdottomasti peltojälki, se on niin syntynyt tekemään tätä hommaa. Rinasta on kuoriutunut kyllä melkoinen taistelija!!

Ja Tarja on ollut kyllä niin mahtava koutsi, ilman häntä tämä ei olisi ollut mahdollista! Muistan vielä elävästi kun reilu pari vuotta sitten oltiin hoffien kesäleirillä ja oli peltoryhmän eka päivä, Tarja totesi että tehdään yksi kierros jälkiä, johon mää heti tuumin että mää haluaisin tehdä kaksi jälkeä. Tarja kysyi että "Miksi? Perustele." Ja määhän perustelin niin hyvin että me sitten tehtiin kaksi jälkeä joka päivä 😁 Se pelto oli kyllä aika onneton, ja jouduttiin tosiaan käyttämään koko ajan samaa pikku plänttiä... Rinan treenit edisty tosi hienosti niiden muutaman päivän aikana, joten kysäisin Tarjalta leirin vikana päivänä, josko hänen puoleensa voisi kääntyä vastaisuudessakin kun tulee ongelmia. Järkkäilin sitten muutamia peltojälkikoulutuksia Inkooseen, ja nyt tän kauden ollaan käyty myös yksärivalmennuksessa Tarjan luona Vantaalla. Ja aina kun on tullut jotain hämminkiä, oon laittanut Tarjalle viestiä tai soittanut ja aina saanut avun. Oon myös laittanut välillä treenivideoita, että onko tää nyt ok ja Tarja on vastannut ja antanut jatko-ohjeita. Ja heti käyttövalioitumisen jälkeen tuli ohjeita miten lähteä treenaamaan niitä esineeltä lähtöjä 😃

On tämä niin kertakaikkisen mahtavaa ja suurenmoista!! Ei vaan sanat riitä kertomaan miten tärkeää tämä on mulle!! 

Ensi kaudelle on tiedossa kaikkea kivaa, ja kun isoimmat haaveet ja tavoitteet on saavutettu niin saa aloittaa treenit puhtaalta pöydältä 😃😊 Ja Cirkan kanssa pystyn myös nyt keskittymään mm. BH-kokeeseen. Ja ties vaikka Cirkkakin loppusyksystä pääsisi jo kokeeseen...

Mutta nyt nautitaan tämän kauden saavutuksista, vielä pitää muutama treeni saada alle ennen hyvin ansaittua taukoa. Maailman Paras Rina!!! ME TEHTIIN SE!!!!!

18. marraskuuta 2021

Tasan sata ja rotumestaruus

Taasen on jäänyt tärkeät asiat päivittämättä, töissä on kiirusta ja vapaa-ajalla on muutakin puuhaa kuin istua koneella. Mutta pikaisesti erittäin iloiset kuulumiset 😀

31.8.2021 oli Lahdessa hoffien Rally-tokon mestikset, ja jostain sain hassun päähänpiston osallistua näihin(kin) kinkereisiin. Aika kylmiltään mentiin, tärkeintä nyt Rinan kanssa on se mielentila millä se lähtee tekemään, temput osataan kyllä jos vaan mamma näyttää kunnolla mitä tehdään.

Rata oli jotenkin älyttömän helpon oloinen, olinkin ihan varma että joku jäynä siinä on mitä en vaan hoksaa, ja suorituksen jälkeen voi sitten taas sadatella omaa huolimattomuuttaan. Hoffeja ei alokasluokassa ollut muita, avoimessa oli kaksi. Mestikset oli jaettu kahteen osaan niin, että tiistaina oli alo-avo ja keskiviikkona voi-evl. 

Meitä ennen oli avoimen luokan hoffit suorittaneet ratansa, Steinroller Vilgoth & Annika Harsulle 72p. ja RTK2, Steinroller Znille-Blixt & Anne Matilainen saivat hienosti 98p. joten tässä vaiheessa hoffimestisten kärkeen. Sitten olikin meidän vuoro, Rina oli iloisella tuulella ja suoritti tosi täsmällisesti annetut käskyt ja mielestäni itsekin olin hyvin kartalla mitä ollaan tekemässä. Riemukseni kuulinkin että saatiin hienosti täydet sata pistettä!!

Keskiviikkona starttasi mestariluokan hoffikot kun voittajaan ei tällä kertaa ollut lähtijöitä. Mestaruuden voitti odotetusti Steinroller Åkerman & Noora-Maria Koski upeasti 91 pisteellä, koirasta tuli tänä vuonna rally-tokovalio joten voitto ei ollut yllätys. Kleion Eris & Gunnar Mäenpää saivat 72 p ja Hathor Eilleen & Lotta Mertsalmen rata loppui valitettavasti keskeytykseen. Joten kertoimien avulla Rinalle hienosti rally-tokomestisten pronssia!!!

Sitten elettiinkin kuukausi täysin pellossa, treenit oli 2-3 kertaa viikossa ja Rina puksutteli tasaisen varmasti ja oli sen kanssa oli kyllä huippukivaa ahkeroida satoi tai paistoi. Saatiin kyllä superhyviä treenejä mistä suuri kiitos kaikille treenikavereille!!!

9.10. oli jännät paikat kun ajeltiin Birgitan kanssa kohti Hoffien IFH-mestiksiä! Olin ajellut jo torstaina Birgitalle, ja Cirkka oli illalla käynyt reippaasti luovuttamassa verta Evidensiassa. Perjantai meni laiskotellessa, sain torstaina mahani kipeäksi ja perjantaiksi suunniteltu pitkä lenkki jäi väliin. Lauantaina olin onneksi kunnossa joten päästiin lähtemään kohti koepaikkaa. Birgitta ei ole ikinä käynyt pk-kisoissa, ja sain houkuteltua hänet mukaan.

Treenit olivat menneet suorastaan älyttömän hyvin, Rina oli ajanut viikkoa ennen aika superjäljen, joten tiesin että nyt on pimu kunnossa. Osallistujia oli kuusi, ja onnistuin arpomaan meille ensimmäisen jälkiryhmän, ja siitä jäljen numero kolme.

Ekana starttasi tuore MM-6, Miro ja Minna. Mirolla oli vähän huono päivä, eikä jäljestäminen oikein kiinnostanut. Sitkeästi se kuitenkin punnersi loppuun ja pisteitä kertyi 75. Seuraavana oli Mila, jolla oli paikoitellen liikaakin intoa, hienosti sekin selvitti jäljen ja sai 78p. Sitten oli meidän vuoro!

Rina lähti paalulta aika varmasti, tarkisti sen hienosti ja lähti sitten tasaista vauhtia menemään. Ilokseni huomasin, että se jäljesti tismalleen samalla tavalla kuin treeneissäkin, ja esineilmaisutkin oli kunnossa. Kulmat mentiin hienosti, ensimmäistä harhaa se tarkasti tovin, toista ei lainkaan. Vastatuulisuora oli vähän huono, mutta Rina jatkoi edelleen maavainuista työskentelyä. Kuutosesineellä mulla oli pasmat sen verran sekaisin, että oli pakko kysyä tuomarilta että loppuiko jälki jo? En saanut vastauksesta selvää, joten tuumin että ilmeisesti jälki vielä jatkuu. Sitten olikin vika esine, ja homma oli siinä.

Kyllähän siinä tunteet nousi pintaan kun tiesin että nyt tulee hieno tulos, jännitin että mahtaakohan pisteet riittää viimeiseen ykköseen... Arvostelu oli järkyttävän tiukkaa, Rinan esineilmaisut olivat vain hyviä joten niistä ropisi aika tavalla pisteitä. Kun tuomari kertoi lopulta loppupisteet 89, niin ensimmäisenä pintaan tulvahti pettymys, YKSI piste niin se ois ollut siinä!! Sen jälkeen tajusin että hei, mehän mentiin kärkeen!!!

Jäljellä oli siis vielä kolme koiraa, joten jännitettävää riitti. Seuraavaksi lähti treenikaveri Ritu, ja nyt eivät olleet kuun sakarat koiralle mieluisassa asennossa, joten Ritua ei huvittanut ollenkaan lähteä jäljestämään, saldoksi jäi harmittavasti vain kolme pistettä. Ritun jälkeen lähti Strega, joka jäljesti kerrassaan upeasti ja tuumin että siinä menee mestari. Vaan niin siinä kävi, että ohjaajan hermoilun seurauksena jälki keskeytyi! Tässä vaiheessa meillä oli siis kakkospaikka jo varma!

Viimeinen koirakko oli Ruby, jonka osallistuminen aluksi meinasi estyä kun hoffimestissäännöt eivät olleet valitsijoiden hallussa. Rubyn jälki oli aika kaukana, joten emme nähneet tarkasti miten se työskentely, mutta näytti siltä että koiralla on homma hallussa, esineet löytyivät ja enimmäkseen se meni hienon näköisesti. Jäljen jälkeen omistajakin oli kovin onnellinen, joten taas tuumin että no siinä on mestari.

Tuomari oli kuitenkin sitä mieltä, että koiran työskentely ei ollut ihan sitä mitä vaaditaan, pisteitä 80 eli Rinasta tuli kuin tulikin hoffien IFH-mestari!!! Mitäääääh!!!!!!!!! En edes villeimmissä unelmissa osannut ajatella että tämmöinen olisi joskus mahdollista!! Kisaavia IFH-hoffeja on aika määrä, ja taso on todella hyvä. Ja kun meillä ei yleensä ole ollut onnea arvokisoissa, niin kylläpä tämä pääsi järkyttämään!! Aivan mielettömän upeaa että kova työ tuottaa tulosta!! Rina on kyllä melkoinen superkoira, ei tässä sanat riitä kuvaamaan niitä fiiliksiä mitä koin kun meidät julistettiin voittajaksi!!!



Kiitos Jaana ties kuinka monennen kerran, Heri jätti melkoiset saappaat täytettäväksi, mutta Rina on ottanut oman paikkansa ja siitä on saatu hiottua melkoinen timantti 💖 Suurkiitos meidän koutsille Tarja Riikoselle, yhteistyö on ollut todellakin tuloksellista!!!! Enempää en tähän nyt voi kirjoittaa, vaikka tästä on kulunut jo hyvä tovi niin vieläkin tuntuu kovin epäuskoiselta 😁 Kiitos rakas Rina!!!! Kiitokset kaikille treenikavereille!!!!!

Jos tekstissä on jotain pöljyyksiä niin se johtuu täysin omistajan mielentilasta 😄


30. elokuuta 2021

Peltoo ja Riihimäki KV

PK-mestisten jälkeen päästiin taas keskittymään peltoiluun, vähän on kyllä ollut takkuista treenaaminen, kun kolmesti on pitänyt perua Tarja Riikosen peltokoutsit Inkoossa. Ensin oli lietettä pelloille, sitten ei ollut tarjolla kuin yksi kuivunut treenipelto, ja nyt viimeksi syyskuulle aiottu koulutus ei onnistu kun sinä viikonloppuna todennäköisesti ajetaan heinät. Mulla meinas jo käämit palaa, ja märisin asiasta Tarjalle, joka sitten ehdotti että voisin mennä hänen luokseen yksäritreeniin. Pyysin Kujalan Satun mukaan että saadaan aika paremmin kulumaan, se kolmen tunnin odottelu pellon reunalla on aika tylsää kun yksin istuskelet ja ihmettelet 😁

Kotosalla oon päässyt treenaamaan Karoliinan kanssa vieraille pelloille, ja kun tarjoutui mahdollisuus kokeilla käännettyä peltoa niin sinnehän me suihkastiin koirien kanssa! Tein varovasti aika lyhyet jäljet molemmille tytöille, alusta oli hankala kulkea, eikä kummankaan kanssa olla tällaista multakokkaretta ikinä jäljestetty. Vaan meillä olikin vallan pätevät koirat, kaikki neljä jäljesti hyvinkin varmasti ja innokkaasti, omistajilla oli enemmän vaikeuksia pysyä pystyssä kuin koirilla jäljestää! Myös meidän nuoriso-osasto, Cirkka ja Vinssi olivat oikein päteviä, ja omistajilla oli älyttömän hauskaa.

Lauantaina 28.8. auton nokka kohti Vantaata. Tarja lupasi tehdä meidän molempien jäljet, ja kun aamusta oli kohtuu vilposaa niin pyysin Rinalle ihan kisamittaisen jäljen harhoinen päivineen. Sain tehtyä Cirkallekin jäljen kun odoteltiin Kapun ja Rinan jälkien vanhenemista, ja sainkin taas muutaman tärkeän ohjeen Tarjalta jotta homma edistyy.

Päivä alkoi lämmetä, ja siinä vaiheessa kun oli Rinan vuoro ajaa jälki oli jo aikas kuumaa, ei onneksi mitään kesähelteiden lämpötiloja, mutta huomattavasti lämpimämpää kuin aamulla. Rina ajoi jäljen tosi hyvin, muutamia tarkistuksia teki, yksi pikku puuesine jäi, ja yhtä kulmaa joutui työstämään vähän enemmän, mutta alun kaksi palkkaamatonta esinettä, harha, piikit ja kaari ym. meni oikein hyvin. Ja sitkeästi Rina punnersi loppuun asti vaikka selvästi alkoi väsyttämään!

Rina on kyllä edistynyt huikeasti parin viime vuoden aikana, silloin kun käytiin se eka FH-koe sillä oli vielä viettikatkoja, nyt sille on tullut kestävyyttä ja itsevarmuutta lisää. Välillä se on jopa liiankin itsevarma, eli toisinaan pitää tehdä aika vaikeita treenejä jotta saadaan neitokaista palautettua maan pinnalle... 

Sunnuntaina 29.8. oli vuorossa Riihimäen KV-näyttely, odottelin viimeiseen asti että pidetäänkö näyttely vai ei, viime vuonnahan ilmoitin Rinaa useampaan näyttelyyn ja kaikki peruttiin, yhteen sentäs päästiin. Olin ilmoittanut myös Cirkan näyttelyyn, ja pyytänyt Hyvösen Tarjan appariksi siltä varalta että molemmat saisi SA:n, heh. Näyttelyyn oli ilmoitettu vain kuusi (kaksi urosta ja neljä narttua) koiraa, ja hauskasti kaikki omissa luokissaan. Tuomarina oli Kirsi Tevalin, ja mukana oli myös ranskalainen harjoitusarvostelija, joten arvostelu oli suht tiukkaa. Ensimmäisenä kehään meni Cirkan kaveri Taku, joka sai EH:n. Sen jälkeen avoimen luokan uros Steinroller Örjan, joka oli edellisenä päivänä ollut ROP. En ehtinyt katsomaan mitä se sai kun seuraavana oli Cirkan vuoro ja kävelytin sitä, oletin että uros oli jälleen ollut PU1 kun se jäi oman vuoron jälkeen kehän laidalle odottelemaan. 

Cirkka oli ainoa junnunarttu, ja esiintyi taas niin vaivattomasti ja kivasti, antoi molempien tuomareiden tutkia itsensä (ranskalaissedän hajuvesi tosin vähän ihmetytti), tosi hyvää harjoitusta nuorelle koiralle! Seisottaminen ja juoksuttaminen sujui hyvin, ja hienosti Cirkka saikin erin 😊 Heitin Cirkan Tarjalle ja nappasin Rinan, harjasin sitä vähän ja sitten lähdin lämmittelylenkille. Tällä välin oli kehässä käynyt nuorten narttu ja avonarttu, mutta kun menin kehään mulla ei ollut mitään aavistusta mitä ne oli saaneet. 

Rina oli oikein hyvällä tuulella, edellispäivän jälki selvästi oli taas nostanut neitokaisen itsetuntoa, ja se oli kuin mikäkin diiva siellä kehässä, juoksi ylväästi kuin afgaaninvinttikoira, vaikka se yleensä kaahottaa kuin heikkopäinen 😂 Tuomari kehoitti juoksemaan kaksi kierrosta ympäri, mutta totesikin jo ensimmäisen kierroksen jälkeen että kiitos riittää. Mietin että jopas, joko tuomari ihastui Rinaan tai sitten ei tykkää siitä pätkääkään... Pistin Rinan seisomaan, ja Tarjan ilmeestä huomasin että nyt ei olla ihan edukseen, joten uusi seisotus ja nyt Tarja nyökytteli kehän ulkopuolelta että nyt on hyvä! Puolella korvalla kuuntelin arvostelua mutta en siitä paljoa kuullut, ja kun kehäsihteeri totesi että "erinomainen" niin ehdin jo ajatella että nonni, se siitä, ei SA:ta, kunnes melkein samantien kehäsihteeri sanoi että "Koira on myös ROP" ja olin aivan äimänkäkenä kun mulle ojennettiin puna-keltainen ja valkoinen ruusike!! Mitä ihmettä, missä on se uros, missä on PN-kehä! Kunnes tajusin että hei, Rina oli ainoa koira joka sai SA:n!! Siitäkös riemu repesi ja ilakoin kehässä ja Rina loikki onnellisena mun ympärillä, voi jee miten upeaa!!! Tuomariakin nauratti 😆

Menin silmät pyöreinä Tarjan ja Katjan luokse että mitä ihmettä tapahtui, ja tais mennä hyvän tovi ennenkuin yhtäkkiä muistin että Rinastahan tuli nyt sitten C.I.B.!! Sitä cacibiahan me ollaan haettu, ja nyt se tuli vaikka en ois ikinä uskonut että Rina saa Suomesta cacibin! Onhan se kaunis, mutta sillä on virheensä ja mää olen aika kriittinen omien koirien suhteen.... 

"Voitinks mä jotain?"

Tässä vielä molempien arvostelu:

Cirkka:
"Tasapainoisesti kehittynyt yksivuotias. Kokoon sopiva raajalussto, kaunis ylälinja. Hyvät pään linjat ja ilme. Tasapainoisesti kulmautunut edestä ja takaa. Hieman löysät kyynärpäät. Hyvät sivuliikkeet. Liikkeessä hieman korkea häntä. Takaliike voisi olla hieman leveämpi."

Rina:
"Hyvin kaunislinjainen, tyypiltään erinomainen narttu. Sopiva rungon pituus ja hyvä raajaluusto. Kauniit pään linjat ja ilme. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Hyvät käpälät ja häntä. Maatavoittavat vaivattomat liikkeet, joissa hyvä ylälinja."

Rinahan on nyt todella hyvässä kunnossa kuuman kesän jälkeen, sille ei ole kesän aikana kertynyt läskiä kun mamma on tarkka näistä asioista 😄 Ja on kiva että edes jotkut tuomarit arvostaa sporttikunnossa olevia harrastuskoiria.

Kuva: Birgitta Kaikkonen
Näyttelystä ajelin käymään Mervin luona, ja likat pääsi toviksi juoksemaan Nasse-hoffin kanssa. Ei ollakaan vähään aikaan nähty kun ei ole nyt ollut yhteisiä näyttelyreissuja. Riihimäeltä ajelin sitten Sastamalaan vepetreeneihin, ja kylläpä likat oli innoissaan kun pääsivät uimaan vaikka vesi on jo aikas viileää. Tytöt on tässäkin lajissa edistyneet, nyt pääsivät jo tekemään veneen hakua (eli lähetän rannasta veneelle, mistä annetaan köysi ja koira vetää sen rantaan), ja nyt ekaa kertaa pelastivat vierasta hukkuvaa. Määhän olin kesällä pariin otteeseen "hukkuva", ja oli kyllä mieletöntä nähdä miten tytöt ihan opettamatta tiesivät mitä pitää tehdä!!

Nyt sitten peltoillaan oikein urakalla ja kävästään vielä hoffien rally-mestiksissä, toivottavasti syksy on kuiva ja lämmin niin on kiva treenata ulkosalla.

18. elokuuta 2021

Kuulumisia

Kesä tuli ja meni, kuumaa oli ja koirat vietti aika paljon aikaa järvessä. Onneksi molemmat tykkää uida, tosin Cirkan uintityyli on edelleen vähän epätaloudellinen, mutta pääasia on että tykkääpi uida.

Wilda (eli sijoitusnarttuni Anna v Rhönfeuer) käväisi luonnetestissä toukokuun loppupuolella, ja saikin oikein mukavat pisteet  170! Ja koska lonkatkin ja muu terveys on tutkittu ja tervettä pukkaa, niin juoksun alettua heinäkuussa lähdettiin treffaamaan komeaa Kodaa. Harmittavasti pikku pentusia ei saatu alulle vaikka yritys oli kova, seuraavasta juoksusta sitten uudemman kerran treffeille.

Cirkka pääsi ensimmäistä kertaa viralliseen näyttelyyn 24.7., korona kun on estänyt näyttelyiden järjestämisen joten pentuaikana ei tullut kehässä pyörittyä. Hoffien päänäyttely Tervakoskella päästiin tänä vuonna järjestämään, ja sieltä Cirkka sai hienosti erinomaisen! Ja onhan pikkupimu kaunis teinityttö 💗 Kehtaa toistekin viedä kehään, varsinkin kun Cirkka käyttäytyi kuin kokenut konkari, esiintyi todella hienosti! Rinan oli tällä kertaa tyytyminen EH:seen, tuomarina suomalainen ei-erikoistuomari.

Sunnuntaina 25.8. tokoiltiin Rinan kanssa hoffien tokomestiksissä, helle oli aika hirvittävä, mutta niin Rina vaan tekaisi voittajaluokan ainoan tuloksen, ja oli tovin kiinni jopa rotumestaruudessa!! Meidän joukkueet vei sitten lopulta voiton, eli Gipstern voitti kasvattajakisan ja Illin ipanat kaverijoukkuekisan. Hyvä me!!

Rinan kanssa korkattiin uusi laji, kun hetken mielijohteesta hain Tamskin joukkueeseen rally-tokon Piirinmestaruuskisoihin. Ensin ei mahduttu joukkueeseen, sitten pyydettiin varakoiraksi, ja lopulta keskiviikkona pari päivä ennen kisoja tuli tieto, että varsinaiselle koiralle on tullut juokus ja päästään kisaamaan 7.8.! Mehän ollaan Rinan kanssa treenattu rallya noin kolme kertaa, tokihan mää Herin kanssa lajissa kisasin, mutta siitä on jo yli kolme vuotta ja säännötkin on kertaalleen muuttuneet.

Luotin kuitenkin siihen, että Rinan kanssa on sen verran asioita tehty että kyllä me se rata selvitetään. Ja niinhän me selvitettiin, oltais saatu peräti täydet pisteet jos emäntä ois hiukan huolellisemmin katsonut mitä kylteissä on, eli kahdella kyltillä piti pysähtyä ensin ja sitten vasta suorittaa, ja meikä vaan paahtaa menemään... Pisteitä siis 80 (eli kaksi väärin suoritettua kylttiä vei meiltä 2 x 10p.). Ei paha, ja varsinkin kun lopulta meidän joukkue sai hopeaa niin mikäs siinä oli ollessa.


14.8. oli vuorossa hoffien PK-mestikset, mentiin Rinan kanssa ekaa kertaa jäljellä 2-luokkaan ja tulos tottakai haaveena. Treenit on olleet aika vähäisiä, ollaan keskitytty peltoiluun sen mitä kuumalta kesältä on voinut. Kesällä aloitettiin tyttöjen kanssa kaverin innostamana vepeily, ja siinä olikin oiva kesälaji uimahulluille likoille. Rinan kanssa on metsää treenattu neljän janan verran, eikä esineruutujakaan montaa enempää takana ole...

PK-mestikset oli Kouvolassa, ja Gippereille oli varattu perinteinen mestismajoitus Haminasta Metson tilalta, missä ollaan oltu ties kuinka monta kertaa. Ajelin perjantaina päivällä kisapaikalle, tein siellä pientä tottista, otin A-esteen (ei oikein sujunut) ja eteenmenon. Sitten ajelin majoituspaikkaan, ja iltaa vietettiin höpöttäen ja tortilloja syöden. 

Kisapäivä oli sateinen, ja jälkikoirat menivät ensin maastoon muiden jäädessä tottistelemaan. Harmittavasti EK- ja HK-koirakoilla tottikset eivät onnistuneet, joten näistä lajeista ei tänä vuonna saatu mestaria. Metsä oli aika helppokulkuista, ja Rina eteni siellä varmasti ja innolla. Keppejä nousi lopulta neljä, ja tässä vaiheessa oli tulos vielä tiukilla. Seuravaksi esineruutuun, mikä ei ollut treeneissä ollut kovin vakuuttava, ja kun edelliset koirat eivät nostaneet juurikaan esineitä (Rinan Jerry-veikkaa lukuunottamatta), niin tässä vaiheessa ajattelin että taitaapa tulos jäädä saamatta. Mutta Rinapa näytti jälleen kerran kyntensä tiukassa paikassa, ja nosti kuin nostikin vaadittavat kolme esinettä eikä siinä edes kauaa mennyt!!

Tottikseen mentiin sitten edelleen epävarmoina tuloksesta, janapisteitä ei ollut tiedossa joten aprikoin riittääkö maastopisteet tulokseen... Juuri ennen meidän tottisvuoroa tuomari kertoi janapisteet, ja tuumin että taitaa pisteitä olla tarpeeksi joten eikun tottikseen. Tässä vaiheessa aurinko alkoi paistaa ja lämpö kohota ja Rina oli ensin paikkamakuussa, joten taas vaivuin epätoivoon että ei se jaksa tottistella... 

Seuraaminen olikin hyvästä alusta huolimatta aika karmeaa, mutta koska Rina on tavattoman kiltti ja tunnollinen, niin se teki kaikki liikkeet, jopa sen A-esteen, liikevirheittä, ja niin me satiin kuin saatiinkin lopulta koulari ja voitettiin vielä luokkammekin!! 😀 Jeiii, hieno Rina!!!! Kisojen tulostaso oli todella huono, 14:sta koirasta (12 hoffia ja 2 dopperia) vain kolme jälkikoiraa sai tuloksen, joten tulos oli todellakin työvoitto ja arvokas.



Mamman rakas hapsukorva

Tässä pikaisesti kuulumisia, vielä on edessä hoffien rally-tokomestikset, FH-mestikset ja parit näytelmät....

20. toukokuuta 2021

Kisakauden avaus ja kuulumisia

Täällä ollaan vaikka blogi on viettänyt hiljaiseloa, harmillisesti jää työ- ja muiden kiireiden alle tämä kirjoittelu. Mutta nyt pieni katsaus alkuvuoden puuhasteluihin.

Tärkein ensin, eli 19.5. oli taas superjännät paikat kun oltiin saatu Rinan kanssa koepaikka peltojälkikokeeseen, vaikka kausi on vasta alussa niin treeniä on saatu kivasti alle. Laskeskelin, että Rina on tämän kevään aikana ajanut muistaakseni viiden vieraan ihmisen tekemät jäljet, ja ollaan päästy peräti kymmenelle eri pellolle treenaamaan. Ollaan ajettu myös Inkooseen Tarja Riikosen peltokoutsiin, joista sopivasti viime sunnuntaina 16.5. saatiin aikamoisen eksoottinen jälki minkä jälkeen Tarja totesi, että jos pohja on hyvä niin Rina tekee kokeessa kovan tuloksen 😁

Eli keskiviikkona ajelin Sastamalaan vesisateessa, ehdin jo päivän aikana hermostumaan kun en muistanut että ollaanko me sateessa tänä vuonna vielä ehditty treenaamaan... Kun viestittelin asiasta Tarjalle, niin vastaus oli "Oi kuule, Rina tykkää kun jälki onkin vähän erilainen nyt". Olosuhteet olivat aikas haastavat, kävi kiva tuuli ja sataa ripsotteli. Arvoin meille jäljen nro 3, joka oli kuulemma toisaalla, kaksi ekaa 2lk:n jälkeä olivat ilmoittautumispaikan läheisyydessä. 

Kisailun aloitti bordercollie, joka näytti lähtevän vähän takki auki liikenteeseen. Matka tyssäsikin toisella suoralla olevaan kaarteeseen, bortsu veti kaaren suoraksi joten matka tyssäsi siihen. Seuraavana oli vuorossa dobermann, se lähti keskittyneemmin, mutta heti toisella suoralla oli ongelmia eikä koira tainnut päästä edes kaarelle asti kun tuomari keskeytti suorituksen. Tässä vaiheessa tuumin että voi kääk!! Mitenköhän meidän käy...

Meidän jälki olikin sitten järven rannalla 😳 Ihan kuin ei ois ollut muutenkin jo tarpeeksi tuulista... Heinä oli aikalailla samanpituista kuin sunnuntaina Inkoossa, mutta pohja oli todella outo, pehmeä ja muhkurainen ja märkä. Rina lähti paalulta tosi upeesti, vauhti oli maltillinen ja se teki tarkasti töitä. Ensimmäinen kulma oli hyvä, mutta n. viiden metrin jälkeen se jäi kuuntelemaan jotain myyriä tai jotain omituista, ja pyöri hetken ennenkuin jatkoi, annoin uuden käskyn aika tiukalla äänellä. Onneksi aika pian tuli esine, ilmaisu oli ok. Kaari meni hyvin, ja esineilmaisu oli hyvä. Kaaren toka kulma oli vähän huolimaton, sen jälkeen mentiin taas tarkasti.

Seuraava kulma oli tosi hyvä, samoin esineilmaisu. Sitten olikin jännä paikka kun lähestyttiin pellon reunaa ja ojaa, ja olin aivan varma että Rina on mennyt kulmasta yli!! Rina hämääntyi myös vähän (ei olla treenattu tällaisia 🙈), ja olin näkevinäni että jälki tosiaan jatkuu ojan yli. Rina ratkaisi ongelman onneksi aika pian, ja oli vähän sen oloinen että yrititte jekuttaa mua mutta ettepä onnistuneet 😁

Ojan jälkeen tuli aika pian onneksi esine ja pääsin kehumaan Rinaa. Seuraava kulma oli taas ok, samoin esineilmaisu. Eka piikki oli hieno, mutta toisella häröili vähän enemmänkin, ja oli lähdössä oikealle vaikka jälki jatkui vasempaan. Selvitti tämän kuitenkin, ja pian oltiinkin vikalla esineellä, minkä ilmaisua se mietti tovin ja meni lopulta vinoon maahan, oli ihan poikittain. Harhat Rina selvitti tosi hyvin, ensimmäistä oli kuulemma tarkistanut päänkääntämisen verran, toista ei noteerannut lainkaan. Ja sille ollaan kyllä tehty aika houkuttelevia harhoja: harhantekijä on laahustanut jäljen yli, oon tehnyt kaverin kanssa harhan, harhantekijä on mennyt koiran kanssa....

Loppumatkasta Rina haukkaili pariin kertaan jotain eläintenpjaskaa, mutta itse jäljestys pysyi samanlaisena koko matkan, ja meni tarkasti jäljen päällä vaikka tuuli oli melkoinen, eikä mun mielestä nostanut niin kauheasti päätä kuin sunnuntaina vastatuulitreenissä Inkoossa.

Rina oli heti autolta lähtiessä tosi hyväntuulinen, ja ennen ilmoittautumista uskalsinkin vähän kovistella sitä että "Nyt sitten tarkasti!!" Olen ihan supertyytyväinen ettei se lähtenyt paalulta huolimattomasti tai epävarmasti, ja selvitti ongelmat kohtuu nopeasti, eikä tullut isompia virheitä. Eikä mitään ihmeellisiä ylläreitä, samat virheet mitä treeneissäkin on saatu esiin tuli nyt ilmi. 
 
Nyt huilitaan ja käydään pellolla vaan huvittelemassa, ja sen jälkeen tehdään sotasuunnitelma rotumestiksiin, jos ne pidetään ja sinne päästään. Rina on tosi hyvässä kuosissa, mutta vielä on hurjasti hommaa. Motivaatiota pitää vielä kasvattaa, miten sen saa kestämään loppuun asti kun ajetaan lähes kilometrin vaativa jälki seitsemällä esineellä täysin ilman palkkaa... ja tuomari vielä hengittää koko ajan niskaan 😬 

Ainiin ne pisteet, Rina oli ainoa 2-luokan koira joka sai tuloksen, pisteitä upeasti 92 eli yksi ykkönen pitäisi vielä malttaa rauhassa hakea 💖Nöyrä kiitos meitä kaikkia auttaneille, jälkiä tallanneille ja harhoja polkeneille. Pellolla on tosi tylsää käkkiä yksin sen kolme tuntia, mikä menee Rinan jäljen vanhenemiseen. Ja suurkiitos Riikosen Tarjalle, pari vuotta sitten ajauduin ihan vahingossa Tarjan peltojälkiryhmään kesäleirillä, ja kemiat natsahti ja Tarjan tyyli kolahti joten on ollut ilo olla hänen koutsattavana 😊 Rinan treenaaminen peltojäljelle on ollut kyllä mielenkiintoinen matka, ja parasta on, että Rinalla on vielä monta vuotta hauskuutta edessä jos ei vaan tule terveysongelmia. Tää on karmee laji, mutta niin koukuttava 😁

Tukka meni vähän sekaisin tuulessa ja tuiverruksessa

Jälkikaavio

 
 
Cirkka-Pirkka on jo iso tyttö, hiukan korkeampikin kuin Rina. Melkoinen sporttihoffi, luonnetta piisaa ja voi että kun tykkään tästä tytöstä!! Ollaan käyty Uudenmaan hoffien BH-treenissä, tehty peltojälkeä ja hakuakin on kokeiltu. Kaikki puuhastelu Cirkan kanssa on ihan mahtavaa, ja likat tulee tosi hyvin toimeen keskenään, mikä on tärkeintä. Aika näyttää minne asti mun rahkeet riittää viemään tätä varsin lupaavaa pikkutyttöä ❤️




13. huhtikuuta 2021

Heri in memoriam

 Kävelemme vierekkäin utuisessa metsässä, sovitan askeleeni tassutteluusi.

"Meillä on ollut ihana matka yhdessä" totean. "Niin on! Taisin olla välillä aika hankala!" vastaat ja naurahdan, "No niin olit!". Jatkamme matkaa ja muistelemme niitä huikean upeita hetkiä mitä koimme yhdessä. "Kiitos että sain olla emäntäsi" sanon. Lipaiset pehmeästi kättäni, kyynel valuu poskeani pitkin.

Polku päättyy ja edessä on vihreä, häikäisevän kirkas niitty, pysähdymme. Katsot minua ja kurkkuani kuristaa. "Mene" saan vaivoin kuiskatuksi. Vaikka sydämeni huutaa "Ei, ei vielä, älä jätä minua!!! Jää tänne, älä ikinä lähde pois!!!"

Katsot minua ja näen kuinka silmäsi tuikkivat. Yhtäkkiä edessäni on nuori Heri; täynnä tarmoa, intoa ja voimaa, häntä tötteröllä olet valmis uusiin seikkailuihin. Otat varovaisen askeleen, katsahdat minuun hämmentyneenä. Otat toisen askeleen, ja sitten spurttaat iloisesti eteenpäin. Kurkkaat vielä kerran taaksesi ilkkuruisesti, ja sitten olet poissa. Musertava suru raastaa sydämen rikki....

Olen aloittanut tämän tekstin kirjoittamisen monen monta kertaa, mutta aina on ollut pakko lopettaa kun en itkultani näe mitään. Teksti voi myös olla sekavaa kun en vain pysty järkevästi kirjoittamaan miten tärkeä Heri oli minulle.

Sitä sanotaan, että parempi vähän liian aikaisin kuin hetkeäkään liian myöhään. Herin kanssa päätös kypsyi kesän aikana, sen kunto heikentyi selvästi, ja vaikka se oli edelleen ikäisekseen erinomaisessa kunnossa, en halunnut odottaa, että sen kunto romahtaa täysin, sille tulee kipuja tai se ei pääse enää itse ylös.

Heri oli loppuun asti hyvässä kunnossa, se söi mielellään; ruoka oli maailman tärkein asia, eikä tässä huushollissa kyllä jäänyt yhtäkään ateriaa väliin Herin ansiosta. Jos onnistuin nukahtamaan illalla sohvalle television ääreen, niin Heri herätti lipaisemalla varovasti mua käteen, ja kun se huomasi että olin hereillä niin se kipitti nopsaan keittiöön. Heri myös pääsi hyvin ylös makuulta, ja se jopa hyppäsi itse vielä autoonkin, vaikka mulla on koirien häkki tosi korkealla. Ulos Heri myös lähti mielellään, ja lenkit sujuivat reippaasti vaikkakin vähän kankeasti.

Herillä oli kuitenkin keväällä kaksi eläinlääkärireissua, ensin sille tuli pari kertaa lenkin jälkeen jonkinlainen kipukohtaus, en pystynyt paikantamaan kipukohtaa eikä kohtaus onneksi kestänyt kauaa. Käytiin lääkärissä ja ultrattiin varuiksi myös sydän, kaikki oli kuitenkin ok. Keuhkotkin röntgenkuvattiin ja verikokeet olivat ok. Pääteltiin siis lekurin kanssa, että Herillä on jonkinlaista nivelkipua, koska ongelma tuli molemmilla kerroilla samassa kohtaa lenkin jälkeen. Heri sai siis kipulääkekuurin, ja jos se ei olisi auttanut niin sitten tutkittaisiin lisää. Heri kuitenkin selvästi piristyi, joten lekuri antoi ohjeeksi antaa joka ilta puolikkaan Rimadylin.

Seuraava lekurireissu tuli kun Herillä oli pissaongelmaa, syynä oli pissatulehdus + virtsakivet. Kivistä päästiin onneksi kotikonstein eroon, eli juotin Heriä kunnolla ja syötin karpalotabletteja ym. Heri siis selvisi näistä koettelemuksista, mutta kunto alkoi silti selvästi hiipumaan. Siinä missä helmikuussa vielä tehtiin parin tunnin metsälenkkejä reippaasti, niin toukokuussa alkoi askel jo painamaan... Ja vaikka Heri pääsi ongelmitta ylös, niin makuulle meno oli todella vaikeaa ja kivuliaan näköistä.

Kesällä tuli pentu taloon, ja Heri otti Cirin hienosti vastaan. Ihanaa että Cirkka sai elää Herin opissa ensimmäiset kuukautensa. Kesä oli kuuma mutta Heri selvisi onneksi isommitta ongelmitta, se pääsi usein uimaan ja sehän oli Herin lemppariharrastus. Syksyllä kuitenkin huomasin, että mummeli on selvästi kuihtunut. Ja kun sillä alkoi olla myös vatsavaivoja, niin tiesin, että nyt on aika.... En halunnut odottaa että Herin kunto romahtaa lopullisesti, sille tulee kipuja tai se lakkaa syömästä, tai joku päivä se ei pääsekään itse ylös. Enkä halunnut odottaa tuntitolkulla päivystävällä eläinlääkärillä kärsivän koiran kanssa viimeistä piikkiä, Herillä oli ollut hieno elämä joten halusin sille arvokkaan ja rauhallisen lähdön. 

Oli todella ahdistavaa tehdä päätös lopullisesta päivästä, en halunnut viedä Heriä enää eläinlääkäriin koska se selvästi ahdistui siellä ja kun se ei tykännyt vieraista ihmisistä niin totesin että jotain muuta on keksittävä. Yksi vaihtoehto olisi, että eläinlääkäri tulee kotiin. Mutta miten kestän katsoa, kun Heri viedään pois ja jään yksin kotiin?

Olin syksyllä Birgitan luona kylässä, ja kun juttelin hänelle murheistani, hän sanoi että "Tuo Heri tänne, pyydän eläinlääkärin luokseni". Mietin asiaa pari päivää ja totesin, että tämä on paras ratkaisu. Olemme olleet Birgitalla kylässä usein, ja Heri on tuntenut Birgitan pennusta asti. Birgitalla on aina ollut kivaa, ja nyt mun ei tarvitsisi jäädä yksin Herin poismenon jälkeen. Sitten piti vielä sopia se lopullinen päivä.... Halusin viettää vielä yhden joulun Herin kanssa, joten selvittelimme miten eläinlääkäri pääsisi viimeisellä viikolla käymään. Kun päivä lopulta saatiin löytyä lukkoon, olin hetken aikaa helpottunut: aikaa olisi vielä vaikka kuinka! Mutta sitten tuntui että aika loppuu liian äkkiä kesken...

Päätin, että Heri saa elää loppuelämänsä täysillä ja tehdä niitä asioita mistä se tykkää. Käytiin siis usein pienillä metsälenkeillä, se sai herkkuja, käytiin treenihallilla, fyssarilla ja uimassa.... Joka päivä halasin ja rapsuttelin Heriä, ja mietin että miten ikinä voin elää ilman sitä....

Kun lähdimme kotoa Herin kanssa viimeisen kerran, se hyppäsi autoon iloisena ja innokkaana siitä että se pääsi taas reissuun. Viimeisenä päivänä kävimme vielä läheisellä pellolla ottamassa meistä viimeiset yhteiset kuvat, ja Heri oli onnellinen. Minä itkin. Kun elälinlääkäri lopulta tuli, Heri meni innoissaan hänen kassille tutkimaan josko siellä olisi herkkuja. Syöttelin Herille nameja kun lääkäri antoi rauhoitteen, ja Heri sai syödä herkkuja kunnes se nukahti... Eläinlääkäri antoi vielä lopullisen piikin, makasin Herin vieressä, rapsuttelin sitä ja kerroin miten tärkeä se on ollut minulle, miten paljon sitä rakastin, miten hieno koira se on, ja miten kova ikävä minulle tulee..... Sitten Heri oli poissa. 💔

Ciri ja Rina olivat olleet autossa Herin lopetuksen ajan, ja päästin Rinan vielä katsomaan Heriä, ettei se sitten etsisi sitä. Rina ei kuitenkaan uskaltanut mennä Herin luokse, koska se haistoi herkut joita Heri oli saanut, ja oli selvästi ihan varma, että kohta Heri nousee ylös ja komentaa Rinan pois. Sitten oli aika viedä Heri pois, Birgitta lähti viemään Heriä Tammiston Evidensiaan, ja minä jäin itkemään.

Sitä oloa ei voi kuvailla sanoin, niin suuri pala minua katosi Herin mukana, musertava ikävä peitti kaiken alleen eikä itkusta tullut loppua. Ensimmäisenä yönä en pystynyt nukkumaan, ja päiväkin meni vähän sumussa. Seuraavaksi yöksi otin rauhoittavaa, ja keskiviikkona ajelin sitten sitten Peurunkaan. Tiesin etten pysty menemään heti kotiin, joten olin varannut itselleni vuoden vaihteeksi majoituksen Peurungasta. Matka oli aika kamala, pääsin vasta päivällä lähtemään ja sää oli erittäin huono. Satoi kaikkea mahdollista ja tiet oli sohjoiset. Ja mää vielä itkin koko matkan niin etten meinannut eteeni nähdä.... Oli suorastaan ihme että pääsin ehjänä perille, ehkä huono sää oli tässä kohtaa onni, koska liikenne kulki hitaasti.

Peurungassa oli helpompi olla, vaikka oon ollut siellä monta kertaa Herin kanssa, niin nyt majoituttiin eri paikkaan ja oltiin vieraassa paikassa, joten en osannut kaivata Heriä. Vuosi vaihtui rauhallisesti, ja lopulta oli edessä kotimatka. Ja kotiinpaluu oli aika hirveä, itkin kotona vaikka kuinka kauan ja mieli ei suostunut ymmärtämään että mummokoira on lopullisesti poissa....

Rina oli muutaman viikon selvästi sekaisin tilanteesta, ja se reagoi Herin poismenoon vatsallaan. Nyt kolmen kuukauden jälkeen tilanne on normalisoitunut, tai ainakin näyttäisi siltä. Oli kyllä hyvä että Cirkka tuli meille kesällä, jos Rina olisi jäänyt yksin niin me oltaisiin kaksin vain surtu Heriä. Nyt tuo pikku Cirkka-Pirkka hauskuuttaa ja piristää meitä joka päivä, ja omalta osaltaan helpottaa jonkin verran surua. 

En tiedä tekeekö mieli tepposet, mutta Cirissä on tosi paljon Heriä. Se ei ole ihan niin itsepäinen junttura, mutta se on alusta lähtien tuntunut jotenkin tutulta ja omalta. Ja se tekee Herimäisiä asioita, mulla ei koirat saa tulla keittiöön, mutta Herihän tuli. Rina ei tule ikinä, mutta Cirkka on näköjään omien teiden kulkija koska aika usein huomaan että se seisoskelee keittiössä mun takana kun tiskaan tai kokkaan, vaikka oonkin sen monta kertaa sieltä häätänyt pois. Ja Cirillä on kyllä mielipide asioihin, se ei tekemisiään mieti, vaan on kyllä heti valmiina nyrkit pystyssä jos on tarvetta kommentoida jotain asiaa. 

Sitä aatteli, että aika tekee tehtävänsä ja suru helpottaa. Suru on jonkin verran laimentunut, mutta ikävä ja kaipuu on edelleen valtava vaikka Herin poismenosta on jo yli kolme kuukautta. Tuntuu siltä että näen vain pahaa unta, ja kohta herään siihen kun Herppa nukkuu mun jaloissa ja potkii mua unissaan.... Kamalinta oli, että aika pitkään tuntui siltä ettei mulla ole yhtään koiraa, vaikka Rina ja Ciri tuossa ovatkin. Heri vaan oli niin Suuri Persoona, se oli siellä missä minäkin, oli utelias ja touhukas ja katsoi mua aina syvälle silmiin. Kun joku sanoo että se oli "vain koira", niin Heri oli niin paljon enemmän.... Ikävä iskee yllättäen kuin hyökyaalto, ja purskahdan itkuun.

Kolmen kopla



Heri Cirin kanssa metsälenkillä


Mummeli pennun seurana koirauimalassa

Heri ja Rina Elinan käsittelyssä, Herpan piti aina huolehtia että Elina varmasti hoitaa Rinaa kunnolla

Pentulainen kasvaa


Kiltit tytöt Birgitalla


Mamman kulta....

Käytiin koko lauma joululahjaostoksilla

Tämä hieno taulu saatiin Jaanalta, upea muisto upeasta Heristä

💖


Olen vuosia kulkenut vierelläsi
Yhdessä olemme elämää nähneet
Nyt kulkuni hidastuu ja matkani päättymässä on
Ja ymmärrän, että surusi on lähes pohjaton
Mutta muistoja meiltä ei kukaan vie, sitä lämpöä ja rakkautta
Vaikka tänään päättyy mun elämän tie
Sinun rakkautesi ja sydämesi mukaan mä vien
Ja kun oma matkasi maan päällä joskus päättyvä on
Olen vastassa odottamassa
Sitten yhdessä taas ollaan verraton
Eikä kukaan ole enää erottamassa
(Birgitan kirjoittama teksti)

Herin viimeinen lenkki....

Rakkaan ystävän haluaisi pitää ikuisesti, mutta tulee aika jolloin on osattava päästää irti. Voi Heri miten kamala ikävä minulla on!!

18. syyskuuta 2020

Pentu tuli taloon

Aika menee kuin siivillä, ja kun töissäkin on jäätävä kiire niin eipä sitä meinaa ehtiä blogiaan päivitellä... Pikapäivitys uuden perheenjäsenen kunniaksi.

 9.8. saapui siis kauan odotettu pikku blondi Tampereelle, nimi on Gipstern Luna, ja kutsumanimensä pikku typsy valitsi itse: Ciri. Ciri on aikamoinen pakkaus: tomera, rohkea, reipas ja niin yltiösosiaalinen ettei tainnut Rinakaan olla näin avoin 😃 Ja Rinahan rakastaa kaikkia ihmisiä!

Heri ja Rina ottivat uuden tulokkaan hyvin vastaan, Heri itseasiassa yllätti kun se on suhtautunut pentuun suopeammin kuin Rina, jota ilmeisesti harmittaa kun prinsessa-asema on nyt vaarassa. Ei Rinakaan ilkeä pennulle ole, mutta selvästi Herin elämää ei tämmöinen muutos järkyttänyt yhtä paljon kuin Rinaa.

Pentu kasvaa ihan silmissä, oppii innolla uutta ja menee reippaasti jokapaikkaan. Katsotaan mikä neidistä tulee isona, nenänkäyttö on ainakin ihan huippukivaa tytsyn mielestä, ja se on aika hurjan ahne, joten oikeinkin lupaavan harrastuskoiran alku on täällä kasvamassa. Kunhan vain omat rahkeet riittäisi pimun eteenpäin viemiseen 😅

Lisää kuulumisia paremmalla ajalla....