23. lokakuuta 2018

BH Rina!!!!

Jee jee jeeee, me tehtiin se!!!!Mutta herranjestas mua jännitti!!! Päästiin siis Sastamalaan BH-kokeeseen 21.10., tuomarina Juha Kurtti. Tottis suoritettiin Karkun isolla urheilukentällä, samassa paikassa missä on ne holskujen IPO-mestiksetkin järkätty. En ollut aatellut tänä vuonna vielä mennä BH:seen, mutta kun kesäleirin mölli BH meni kohtuu hyvin niin sain siitä motivaatiota ottaa syksyn tavoitteeksi hyväksytyn käyttäytymiskokeen.

Seuraaminen on ollut pitkään meidän murheenkryyni, mutta nyt kesän aikana tuntui sekin loksahtavan paikoilleen. Aloin tekemään seuraamista niin, että mulla oli nakki/lihapulla suussa, ja sylkäsin sen Rinalle. Alkuunsa hommasta ei tullut yhtään mitään ja tuskastuin että ei tästä tule ikinä mitään, mutta sitten lamppu syttyi ja nyt se loistaa kirkkaana 😃 BH:ssa seuraaminen vähän hajos, Rina selvästi reagoi mun jännittämiseen ja jouduin antamaan ylimääräisiä käskyjä. Pitäiskin nyt alkaa treenaamaan kisamaisuutta, eli nimenomaan sitä odottamista ennen omaa vuoroa, vieraita kenttiä ja vieraita ihmisiä.

Itse kokeeseen: meillä oli kerrankin arpaonnea, samaan kokeeseen oli päässyt HÄH:n treeneistä Marko & Lyyra, ja ne oli meidän pareina!! Ja kun vielä me Rinan kanssa saatiin suorittaa liikkeet ensin, oli mieli hyvinkin toiveikas. Rina oli alussa vähän nihkeä, eikä ottanut kontaktia niin reippaasti kuin normaalisti... Seuraamiset meni suht ok, hidastelua oli ja mää pöljä en hoksannut kiristää tahtia vaan jäin ootteleen Rinaa joka tietty mietti että mitäs toi nyt... Jäävät meni ok mutta seuraamiset oli näissäkin vähän kehnoja. Luoksetulo oli reipas, ja sivulletulo nopea eikä Rina loikannut vaan heitti peffansa supersiististi mun sivulle.

Siitä sitten paikkamakuuseen, mitä oltiin harjoiteltu pari päivää kun oltiin Jounin luona viettämässä pitkää viikonloppua (lähdin siis sunnuntai-aamuna seiskalta Järvenpäästä ajelemaan kohti Sastamalaa, lauantai-iltaa oli viettetty Heiluhäntien syysjuhlassa puoleenyöhön asti!). Karlo ja Jouni häiriköi oikein urakalla Rinaa, ja kertaalleen saatiinkin pimu lähtemään paikkamakuusta ja hetken aikaa mää juoksin kahden ilakoivan koiran perässä karjuen vihaisesti. Kun sain Rinan kiinni se tajus että ounou, nyt tuli tehtyä väärin. Sen jälkeen se pysyikin kuin tatti, eikä lähtenyt vaikka Jouni ja Karlo melkein loikkivat sen yli.

Rina meni kokeessa nopeeta maahan, ja makas sfinskinä koko sen ajan kun Lyyra suoritti tottista. Yleensä se heittää toiselle lonkalle tai laittaa pään maahan, mutta nyt Rina oli selvästi hoksannut että tässä ei vaan makoilla vaan tää on tärkeä tehtävä. Se oli sitten siinä, ylösnousun Rina teki ripeästi ja sitten pääsinkin kehumaan kakaraa ihan kunnolla hienosti tehdystä työstä!!

Arvostelussa Kurtti sanoi että seuraamisissa piti antaa ylimääräisiä käskyjä, jäävät oli ok ja paikkamakuu täydellinen. Tottis siis kunnialla läpi, hyvä Riksu!! Lyyra pääsi myös läpi, joten seuraavaksi päästiin jännittämään loppujen koirien suorituksia ja kaupunkiosuutta. Tottikset sujui kaikilta hienosti, vain yksi koira oli niin pihalla että se hylättiin, loput seitsemän pääsi kaupunkiosuuteen. Kaupunkiosuus oli tosi helppo Rinalle, se oli kyllä kovin kiinnostunut häiriökoirasta, mutta ei muuten reagoinut mihinkään. Eli tästälähtien Riksu on BH GIPSTERN JOLA!!!


Kenguruenergiaa!

Tottiksen arvostelussa hymyilytti sekä koiraa että emäntää.

Hienoo Rina ja emäntä kans vähän!
Tästä se lähtee!


Rinan kanssa on nyt kesän jälkeen intouduttu ihan melkein tosissamme treenailemaan, ollaan nyt päästy kivaan tokoryhmään missä on motivoiva kouluttaja, ja tuntuu siltä että Rinakin alkaa nyt olla sen verran "aikuinen" että voi jo alkaa vaatimaan asioita 😊 Se on äärimmäisen fiksu koira ja hoksaa kyllä nopeasti, mutta toisaalta se hankaloittaa koulutusta koska Rina ihan selvästi kaipaa haasteita mitä en osaa sille oikein tarjota. Oon kyllä tyytyväinen itseeni, etten ole kiirehtinyt Rinan kanssa enkä vaatinut liikoja, vaan ollaan ihan hissunkissun puuhasteltu yhdessä ja se on saanut kasvaa aikuiseksi. Rina kun on tosi hitaasti kehittyvää tyyppiä, se on vieläkin tosi pentumainen, esim. jos tulee joku koira vastaan niin Rina heittäytyy selälleen siihen eteen.... Josko se ensi vuonna olisi henkisesti valmis aloittamaan kisauran? Aika näyttää, mutta kiire ei ole. Lajivalikoimakin on vielä auki, ehkä mennään ensin sinne FH:lle ja siitä sitten metsäjäljelle. Ja jos päästäis vihdoin taas iporyhmään, niin totta mooses me ipo-kokeeseenkin mennään!! Tokossa startataan ainakin hoffimestiksissä, ja siinäkin mennään niin pitkälle kun osaamista ja intoa riittää.

Mukavaa ja kuivaa syksyä kaikille, treeni-iloa!



10. lokakuuta 2018

FH-mestikset

Kuuma kesä alkaa olla takanapäin ja vihdoin pystyy tekemään koirien kanssa pidempää lenkkiä ja treenaamankin vähän jotain. Kesä oli Herille tosi kurja, se kun on toimelias ja tekeväinen mummeli, ja kun ei päästy edes kunnon metsälenkeille niin se selvästi masentui... Kesällä toki uitiin aika paljon, mutta ei niin paljoa kuin olisi tarvinnut kun koko ajan sai pelätä sinilevää. Huoh.

Olin haaveillut että päästäisiin tänäkin vuonna hoffien FH-mestiksiin, ja haave toteutui kun pohjalla oli viime vuoden 93 pisteen suoritus. Mestikset piti olla alunperin Maskussa, mutta ne siirrettiinkin Hinnerjoelle. Ja tuomarikin vielä vaihtui viime metreillä. Kesällä ei oltu tosiaan päästy treenaamaan ollenkaan, onneksi syyskuussa sentäs saatiin alle pari jälkeä. Ongelmia piisasi; harhat, kulmat, esineet.... Treenasin yksin ja tein harhatkin itse, meinasi kyllä aika käydä pitkäksi kun siellä pellon reunalla istuin ja odotin että kolme tuntia kuluu. Sain Herin onneksi aika hyvään kuosiin just ennen koetta, ja keskiviikon jälki oli jo pelottavankin hyvä.

Mulla oli kisapäivänä heti aamusta ongelmia, mittailin hädissäni jälkiliinojani ja kaikki oli järjestään just alle 10 metriä! Leikkelin sitten yhdestä 15 metrin liinasta reilun kymppimetrisen, ja seuraavaksi sitten jouduin etsimään Herin kilpailukirjaa... Onneksi koe alkoi vasta 10.30, ehdin käydä vielä pellon kautta ja tein Rinalle lyhyen jäljen. Sille kun oli tiedossa tosi tylsä päivä, pelkkää autossa makoilua.

Koeaamuna oli mukava ilma, aurinko paisteli mutta ei ollut liian kuuma. Osallistujia oli kuusi, eli saatiin hienosti koe täyteen. Kokeen järjesti VarHoffit, jotka olivat pari viikkoa aiemmin järjestäneet Belgien FH-mestikset. Olosuhteet oli tuolloin olleet aika haastavat, kymmenestä koirasta vain kaksi sai tuloksen!! Joten kun pääsin paikanpäälle ja huomasin että hei täällähän tuulee, niin vähän siinä jo lannistus meinasi iskeä että jos ei ne belgit niin miten ihmeessä sitten Herppa pystyisi jäljestämään täällä... Toisaalta mummeli rakastaa haasteita, joten ei ihan heti heitetty kirvestä kaivoon.

Koirien tarkastuksen ja jälkiliinojen mittausten jälkeen arvottiin ryhmät, eli ensimmäiset neljä jälkeä olivat ryhmä 1 ja loput kaksi ryhmä 2. Enköhän onnistunut nappaamaan sen kakkosen, eli piti odotella tuskastuttavasti koko päivä omaa vuoroa!! Onneksi sää oli aurinkoinen, kanttiinissa piisasi naposteltavaa ja juttuseuraa riitti. Ja olihan se jännää seurata kilpakumppaneiden suorituksia, jostain syystä mua ei jännittänyt yhtä paljon kuin normaalisti? Meillä ei Herin kanssa ollut mitään menetettävää, ja onhan se ilo ja onni kun tuon ikäisen koiruuden kanssa pääsee vielä kilvoittelemaan rotumestaruudesta!!

Ensimmäisenä jäljelle lähti Taskisen Tainan Ruby (Hofmacher Ruby), joka oli kisojen nuorin ja kokemattomin koira. Plakkarissa parilla tältä vuodelta FH2. Harmittavasti Rubyn matka tyssäsi ekalle harhalle, joka oli toisella suoralla. Saldona 17p.Toisena lähti Mili Hämäläinen ja Mango (Tallivahdin Englein), mummokastia myös. Harmittavasti myös Mangon jäljestäminen loppui kesken kun se lähti ihan omille teilleen... Parille pisteitä 19, ja alkoi vähän viime vuoden mestikset kummittelemaan yhden jos toisenkin päässä.

Kolmantena lähdössä oli sitten tehopari Niina Ojansivu ja Piru (Uskihoff's Demon), jotka olivat pari viikkoa sitten voittaneet hoffien IPO-FH:n Maailmanmestaruuden! Eikä tämä pari pettänyt, Piru kulki kuin kiskoilla ja paria pientä häröilyä lukuunottamatta suoritus oli erittäin vakuuttava, ja pisteitä ansaitusti 95. Viimeisenä ensimmäisestä ryhmästä oli vuorossa Minna Tapojärvi ja Repe (Tallivahdin Freiberufler), jotka myös taistelivat loppuun asti ja menivät kakkoseksi pisteillä 77.

Tämän jälkeen arvottiin mulle ja Satulle jäljet, ja tottakai nostin sen kakkosen.... Eli Herillä olisi kisojen viimeisin jälki. Meidän aika oli kolmelta, ja kotoa oltiin lähdetty jo ennen kahdeksaa eli pitkä odottelu mummelilla... Sitä ennen pääsivät vielä Satu Kujala ja Ritu (Tallivahdin Genie) jäljestelemään, mutta tämänkin parin matka tyssäsi toiselle suoralle ja saldoksi jäi 13 pistettä.

Viimeinen pari uunista ulos eli sitten olikin jo Herin vuoro! Mulla oli aika epätoivoinen olo, mutta useampikin Heri Fan Clubilainen tsemppasi ja sanoi että "Kyllä rautamummo hoitaa homman kotiin ja näyttää nuoremmilleen!!!" Joten ei kun menoks... alku oli hankala, lähtö oli tosi huono kun se oli vastatuuleen eikä Heri tarkistanut kunnolla paalua. Pääsi kuitenkin vauhtiin ja sitten mentiin. Pysyin koko ajan hyvin kartalla siitä että onko Heri jäljellä vai ei, ja miten jälkikaavio menee. Esineitä nousi tasaiseen tahtiin, yhden esineen luota Heri Prkl karkasi kun kävelin sitä kohti, joten se hylättiin. Voi argh!! Ekassa piikissä Heri joutui vähän tekemään enemmän töitä, ja eka harha kiinnosti myös sen verran että sitä tutkittiin puoli liinan mittaa, mutta itsenäisesti ja itsevarmasti se nämä molemmat ongelmat selvitti. Kaari meni yllättävän hyvin, ja kun loppusuora häämmötti niin uskalsin jo hengittää.... Jälki jatkuikin yllättäen vielä vasemmalle, Heri taisi vaistota että mamma on sitä mieltä että homma loppuu kun vikan suoran käveli melkeinpä puolihuolimattomasti. Ilmaisi kuitenkin viimeisenkin esineen, ja se oli siinä!!!

Huh!!! Me siis oikeesti tehtiin se ja saatiin tulos hoffien erikoisjäljen rotumestaruuskokeesta!!! KULTAINEN RAUTAMUMMO!!!! Voihan pikku Herhikki!!! Pisteitä saatiin lopulta 74 (jonkun mielestä liian vähän, mutta mua ei haitannu pätkääkään, tulos kuin tulos!!) eli saatiin rotumestaruuspronssia!!!! Niin mahtavaa että tätä kyllä kelpaa juhlistaa pitkään!!!

Kisat oli kyllä kertakaikkisen loistavasti järjestetty, siellä oli mm. osallistujille ihan kunnon ruokaa, eli mun oli kiva mennä omalle jäljelle kun oli masu täynnä herkullista kanakeittoo 🙂 Kanssakilpailijoiden kanssa juttu luisti, ja muutenkin päivä oli oikein mukava ja tulos kruunasi sen.
Herppa johtaa tomerasti joukkoja!
Mallikkaasti nenu maassa
Mitalikolmikko: Repe, Piru & Heri
Mun rakas kultamummo 🧡

Heri on kyllä melkoinen kone, sillä on nyt saavutuksia peräti viiden eri lajin rotumestiksistä!! Eipä tuollaista hoffia ole toista, eikä taatusti tulekaan. Nyt saa Heri jäädä eläkkeelle, tarkoitus oli vielä tänä vuonna kisata FH:ssa, mutta kun se puksutteli sitä kisajälkeä mulle tuli yhtäkkiä sellainen fiilis, että tähän ois hyvä lopettaa Herin pitkä ja ansiokas ura.... Kun se vielä tarmokkaasti ja kovalla innolla punnertaa jälkeä eteenpäin. Ja kun vielä tuloskin tuli niin ei jää mitään hampaankoloon. Treenailua jatketaan tottakai edelleen, Heri on Tekijä eikä Olija, eikä se nauti jos joutuu olemaan toimeettomana. Mutta sillä on jo sen verran ikää, että mieluummin keskityn sen fyysisen kunnon ja mielenvirkeyden ylläpitoon, kun stressaan itseäni kisoilla.

On tämä matka Herin kanssa kyllä ollut jotain aivan uskomatonta, ihan mitä vaan tehdäänkin niin tulosta tuntuu tulevan... Tämmöinen ensikertalainen pk-kisaaja sählää minkä kerkee ja silti koira toimii. Ja miten hemmetisti olen tehnyt virheitä ja oppinut asioita kantapään kautta, ja niin se Heri vaan porskuttaa. On se ainutlaatuinen supermummo. Huvittaa näin jälkeenpäin kaikki kritiikki mitä ollaan matkan varrella saatu, ja sitä sontaa on todellakin satanut niskaan. Esimerkiksi ei kannata harrastaa (tumpeloida...) useampaa lajia vaan keskittyä yhteen, koska tulosta ei tällä tyylillä tule. Tai että osa tuloksista on vääriltä tuomareilta. Tai että KVA ei ole ansaittu titteli koska jouduttiin käymään niin monta koetta. Jne jne... Onneksi on myös kannustusta saatu, mutta harmittaa vietävästi se, että koiraihmiset ovat niin perhanan kateellisia toisilleen ja toisten saavutuksille. Kukaan ei tee tuloksia ilman töitä, se on varmaa!! Ja hoffin kanssa joutuu tekemään vähän enemmänkin hommia, varsinkin tuollaisen juntturan ja itsepäisen kovakallon kanssa 😊

Jälleen kerran sydämellinen kiitos Jaana!!! Melkoisen kultahipun sain vuosia sitten mukaani sieltä Oulusta... Mitähän kaikkea Heri olisi saavuttanutkaan jos olisi päässyt ihan kokeneen pk-osaajan käsiin 😉 

15. elokuuta 2018

Kesää on vielä jäljellä

Kesä on mennyt aika vauhdilla, lomakin meni koiraleireillä joten töihin paluu oli vähän ankeaa kun ei ollut kunnon rentoutumislomaa ollut. Mutta enpä minä osaisikaan vain olla aloillani... Kuumaa on ollut, aivan mahtava kesä! Toki harmittaa kun ei olla päästy normi lenkeille, mutta onneksi likat tykkää uida joten järvessä on tullut vietettyä tovi jos toinenkin. En ole ennen uinut Rinan kanssa, ja nyt paljastui että Rina on Wannabe-pelastaja, tai oikeammin Hukuttaja. Se yrittää vimmatusti ottaa käsistä kiinni, tai jaloista tai mistä nyt onnistuukaan saamaan kiinni. Eli me uidaan niin että heitän Rinalle vesilelun, ja sillä välin kun se hakee sitä uiskentelen, sitten mennään yhdessä rantaan ja sama uusiksi. Heri onneksi antaa mun uida rauhassa...

Unohtui vallan viime postauksesta toukokuun Gipperileiri! Oltiin viikonloppua viettämässä Matkailutila Surkeenjärvellä, ja olihan meillä taas hullunhauska porukka kasassa 🙂 Katteltiin euroviisuja / mm-jääkiekkoa, grillattiin, syötiin, saunottiin, uitettiin koiria ja treenattiin. Ihan vieressä oli peltoja, ja Herppakin pääsi tekemään muutamat jäljet. Sää oli aurinkoinen, mutta tuossa vaiheessa toukokuuta ei vielä onneksi liian kuuma. Toivottavasti ensi vuonna ois taas Gipperileiri, viisi vuotta on turhan pitkä väli näille kinkereille parhaassa seurassa!

Toukokuussa Herppa oli myös FH2-kokeessa ja tuloshan sieltä pätkähti, aika mainiota 11-vee teräsmummolta!!! Alusta oli vaikea, ja ilma oli aikas kuuma, joten olen oikein tyytyväinen Herin suoritukseen. Alussa oli todella paljon haasteita, siinä oli joku peurojen polku mitä Heri tsekkasi useamman kerran...

Juhannuksen jälkeen oli perinteinen hoffien kesäleiri, Rinan kanssa oltiin kolmatta kertaa Esan iporyhmässä. Oltiin jälleen telttamajoituksessa, sää oli aika eksoottinen kun oli kuumaa, kylmää, sadetta ja auringonpaistetta. Nukuin kyllä hyvin, ja koiratkin tarkeni ihan mainiosti. Leiri oli kyllä ihan super, Rinan reenit eteni isoja harppauksia eteenpäin! Ei olla ennen tehty esim. vapaana haukutusta, nyt tehtiin sitä ja loistavastihan se sujui 😀
Rinan lempparipuuhaa!!!
Esalla oli tänäkin vuonna maalimiesoppilas mukanaan, tällä kertaa Pekka Oulusta. Pekka on aloitteleva maalimies, leirillä mukana hänellä oli parivuotias rottweileruros. En ole leireillä yleensä iltanuotiolla jaksanut istua, mutta tänä vuonna oltiin siellä joka ilta. Ja kylläpä olikin hauskaa 🙂 Parasta kyllä oli, kun Pekka yksi ilta kovasti kehui mun tapaa ohjata Rinaa ja kun koirakin vielä tottelee. Totesi vielä aidosti hämmästyneenä silmät pyöreinä, että ei ymmärrä miten ihmeessä teen sen ilman pakotteita 😃 Mulla kun ei ole Rinalle muuta kuin ne ipovaljaat, eli ei ole erikseen pantaa ja siinä toista remmiä. Ja Esakin naureskeli, että kun ekoja kertoja tehtiin piilonkiertoa vapaana, niin Rinalle riitti että hän heristi sormea jos Rina meinasi tulla heti hihaan kiinni 😁 Esa kehui että Rina tulee hyvällä asenteella piilolle, hyvä Riksutin!!



Täällä koostetta Riksun reeneistä. KLIK

Wildakin käväisi emäntänsä kanssa leirillä katsomassa IPO-reenejä, ja osallistui myös viettitestiin. Tässä videonpätkä pikkuisen touhuista: KLIK Marita on opettanut Wildan olemaan vetämättä, sen takia se tuossa alussa heti istui ja katsoi taaksepäin kun remmi kiristyi. Kun pääsi vapaaksi niin homma alkoi sujumaan.

Leiri meni liian äkkiä ohi, ensi vuonna paikka vaihtuu mikä on vähän harmi kun ollaan juuri totuttu Palotarukseen. Ja siellä on koirille ihanteelliset maastot; metsää ja ihana järvi missä saa uida sydämensä kyllyydestä.
Vika leiripäivä....
Wildan kanssa kävästiin myös Sorvarin Niinan opissa, ja samalla reissulla Niina käsitteli Rinan. Pikkulikka oli aika jumissa, nyt on kesällä käyty kolmesti fyssarilla ja paikat alkaa olemaan ok. Meillä kun ei ole ollut säännöllisiä viikoittaisia iporeenejä, vaan viikon rutistuksia, niin tahtoo mennä paikat jumiin... Nyt koitan muistaa päivittäin venytellä ja vanutella, ja Heriä myös.

Tammerfesteilläkin tuli käytyä elämäni ensimmäistä kertaa, käytiin Jounin kanssa katsomassa Tiktak ja samalla nähtiin Sanni ja Apulanta. Samana viikonloppuna oli PK-SM kisat Hämeenkyrössä, lauantaina käytiin katsomassa Rinan Väne-enon tottis ja sunnuntaina talkoilin. Väne teki siistin suorituksen ja saalisti 82 pistettä, maastoon olisi päässyt 87 pisteellä.

Heti Hämeenkyrön jälkeen oli maalimiesten kesäleiri Hauhovilla, minne mentiin Jounin & poikien kanssa sunnuntai-iltana asuntovaunulla. Oltiin siellä torstaihin asti, meidän piti torstaina aamusta lähteä, mutta kouluttaja pyysikin meitä jäämään vielä treenaamaan kun meidän koirat (Rina & Karlo) on kuulemma niin hyviä harjoituskoiria! Leiri oli kyllä tosi kiva, Rina vallan innostui kun joka päivä oli eri maalimies ja eri kuviot.

Leirillä oli myös keskiviikkoiltana ohjelmassa olympialaiset, johon osallistuin leiriläisten joukkueessa. Maalimiesoppilaat olivat kahdessa muussa joukkueessa. Meidän piti suorittaa hauska rata kantamalla kananmunaa astiassa, jokainen joukkueen jäsen suoritti vuorollaan radan. Ja ennen radalle pääsyä joukkue esitti pantomiiminä jonkun ajankohtaisen aiheen, en enää muista mikä meidän joukkueen aihe oli, oisko ollut "Lämmin kesä" tai jotain vastaavaa? Rata suoritettiin mondioring-suojahousuissa, ja yleisöllä oli naurussa pitelemistä 😁 Meidän joukkue vei sitten lopulta voiton!




Kotimatkalla käytin koirat Kaivannon rannalla uimassa, ja eikös Herille sattunut haveri ja se onnistui saamaan tassunsa auki järvessä ollessaan, oli aika hurjan näköinen kun tuli rantaan kolmella jalalla ja vasen takatassu aivan veressä.... Onneksi verentulo tyrehtyi, mutta siihenhän sitten kariutui meidän Tervistoko...

Lauantaina päänäyttelystä Rinalle sileä ERI (+SA), kotiinviemisinä Kasvattajaryhmän kolmas sija ja Jälkeläisryhmän neljäs sija. Hauskaa oli taas Gipperi-porukalla, ja sääkin suosi eli ei ollut tukahduttavan kuumaa.

Hoffityyny!
Käväsin yks viikonloppu vielä Birgitallakin, lauantaina käytiin suppailemassa Birgitan + Numan ja Tanjan kanssa. Tanjalla on bernhardilaisia, mutta ei ottanut koiraa mukaan kun suppilauta kantaa vain sata kiloa... 😁 Birgitta oli käynyt Numan kanssa kertaileen suppailemassa, Rina ei ollut ikinä lautaa nähnytkään. Mutta niin tuo pikkupimu vaan oli heti kuin vanha tekijä, parit namit syötin sille menomatkalla enkä päästänyt ilman lupaa laudalta, niin se oli siinä.

Oltiin Klaukkalassa Sääksjärvellä, järvi on lähdepohjainen joten siihen ei tule sinilevää. Suppailtiin läheiseen saareen, missä koirat sai sitten uida ja mekin uiskenneltiin tunnin verran. Kotimatkalle meinasi osua vesisade, mutta onneksi päästiin alta pois.

Innostuttiin asiasta niin paljon että mentiin heti sunnuntaina uudestaan, ilma oli tosi lämmin ja vesi myös. Oli ihan älyttömän kivaa ja ihanaa, onni ja ilo on hyvät ystävät ❤️
Numa ja Rina vesileikkien parissa
Kaverukset :) (Mulla on pelastusliivit kun Rina tykkää "pelastaa"...)
Rina sai pelastaa mamman
Uskollinen hoffi vahtii niin maalla kuin merelläkin


Onni on hyvät ystävät ❤️

Mikäs tässä on ollessa
Kiitos kamut!!!


Rinalle ois suunnitelmissa vihdosta viimein käydä kokeilemassa BH:ta syksyllä, oon saanut kuulla jonkin verran naljailuja siitä että koira on jo noin "vanha" eikä sillä ole tuloksia... Onhan siinä perää, mutta toisaalta Rina on ollut hitaasti kehittyvä, ja on niin erilainen kuin mun muut hoffit, että on ollut itsellä vähän opettelemista että mitekäs tämä Rinuli toimiikaan. Ja Rina on aivan älyttömän kiva harrastuskoira, sen kanssa voi tehdä aivan mitä vaan päähän pälkähtää, ja suhtautuu reippaasti ja ennakkoluulottomasti kaikkeen uuteen!! Siinä missä esim. Qiralla loppui toimintakyky, tai Herillä tuli vastaan liika terävyys, niin Rinan kanssa ei ole tarvinnut aristella mitään paikkoja tai tilanteita, se kun on rohkea, reipas ja mikä parasta: rakastaa kaikkia ihmisiä yli kaiken! Se on ollut niin kiva ja helppo, että kouluttaminen on tavallaan tuntunut "turhalta" kun se osaa elää sitä normielämää ihan luonnostaan 😊

Ja olen ehkä ollut liiankin tarkka treeneissä, kun on kuitenkin jo neljäs hoffi menossa niin tietää vähän miltä haluaa tiettyjen tottisliikkeiden näyttävän. Ja toisaalta pitäisi sovittaa omat tavoitteet Rinan ominaisuuksiin... Noh, hiljaa hyvää tulee, Herikin on edelleen kisakunnossa vaikka ikää on jo melkoisesti, ja haluan Rinankin pysyvät kisakuntoisena ja terveenä mahdollisimman pitkään.

Näillä eväillä kohti syksyä 🙂

26. kesäkuuta 2018

Deutchland, Deutchland über alles...

Blogi on ollut hiljaa, mutta menoa ja meininkiä on kyllä ollut jos jonkinmoista! Koulu on työllistänyt, Heri on kierrellyt ahkerasti näyttelykehissä, käytiin Saksassa treenailemassa, ja tulipa toviksi pentukin taloon!!!

SAKSAN REISSU

Alkuvuodesta siis tuli Jaanan kanssa puheeksi Saksan koulutusleiri, ja pienen tovin asiaa mietittyäni päätin lähteä sinne, Rinan Java-sisko perheineen oli menossa joten yksin ei tarvitsisi reissata. Ja kun sain vielä Jounin ja Karlon houkuteltua mukaan, niin eikun majoitusta ja matkalippuja varaamaan 🙂

Lähtö oli siis maanantaina 28.5. Turusta Silja Linen Baltic Princessillä klo 20.15, joten lähdin ajelemaan Tampereelta hyvissä ajoin ja käytin koirat menomatkalla vielä uimassakin. Oltiin Jounin kanssa sovittu treffit Liittoisiin puoli kuudeksi, sain jätettyä auton Svarfvarien pihaan (suurkiitos vielä!!). Rina pääsi Karlon kaveriksi häkkiin, ja Heri-mummelille värkättiin oma yksiö tuulettimineen ja lämpömittareineen pakun takaosaan. Kun Jounin auto oli lastattu täyteen allekirjoittaneen tavaroita, jatkoimme matkaa Turun satamaan, missä odottelimme Tarjaa, Peteä ja Javaa.


Jouni pakkaa autoaan....

Onneksi on iso paku :)
Rina & Karlo
Odotellaan pääsyä Ruotsin laivaan

Sopu sijaa antaa :)

Rina pääsi käymään iltasella laivan kannella
Laivamatka sujui todella hyvin, kuin myös menomatka muutenkin. Koirat vetivät sikeitä ja majoituspaikoissa olivat heti kuin kotonaan. Eivät kyllä olleet moksiskaan mistään! Ruotsissa Pete ja Tarja yöpyivät BestVester Hansassa ja me Jounin kanssa Wellingehusissa.
Meillä oli todella viihtyisä huone!


Lähistöllä oli tosi kivat ulkoilumaastot!
Iltapalaa :)
Tiistai-aamuna matka jatkui kohti Trelleborgin satamaa mistä lautta lähti klo 8.00 kohti Sassnitzia.  Laivassa oli koiraväelle mukavasti Pet Lounge kera viiden ison häkin, joten saimme koirat laitettua matkan  (n. 4h) ajaksi pois jaloista.

Sassnitzistä vielä loppurutistus Sewekoviin, minne oli parin tunnin ajomatka. Sewekow on vajaan parinsadan asukkaan viihtyisä pikku kylä. Meidän majapaikkana toimi eräänlainen koiraleirikeskus Feriengut Sewekow, missä on erilaisia majoitusvaihtoehtoja yhden hengen huoneesta isohkoon bungalowiin. Leirillä oli seitsemän osallistujaa, ja Suomen Gippereillä hieno edustus kolmella koirakolla 😀 Kouluttajina toimivat Sabine & Günther, ja Sabine on kouluttanut ja kisannut Rinan Baru-isukilla.

Päivät olivat todella työntäyteisiä, kuudet treenit joka päivä! Aamusta kaksi peltojälkeä, aamupäivällä kaksi kierrosta tottista, ja iltapäivällä vielä kahdet purutreenit... Päivällä syötiin pikku välipala, hodareita ja muuta vastaavaa, ja kunnon ruoka syötiin vasta illalla treenien jälkeen. Koko viikon ajan oli kaamea helle, mutta koirat jaksoivat todella hienosti. Tottikset ja purut tehtiin onneksi viileähkössä hallissa eikä auringonpaisteessa, mutta jäljet tehtiin aikas kuivalle pellolle. Treenipellot ja halli olivat aivan majoituspaikan vieressä, joten aikaa ei haaskaantunut ajeluun.


Sabine & Günther vääntävät rautalankaa suomalaisille....
Günther ohjastaa Karloa
Iltapala
Lauantaina oli grillijuhlat, ja meille kerrottiin että pidetään vielä ruoan jälkeen pikku palaveri treenikentän laidalla, käydään läpi koirakoiden treenejä jne. Me sitten pohdittiin että miten saataisiin palaverista jotain irti, otetaanko muistiinpanovälineet mukaan vai mitä. Sitten keksittiin että mehän voidaan äänittää mitä koutsit kertoo, Jaana voi sitten kotisuomessa kääntää lauseet meille.

Kun sitten mentiin paikanpäälle niin todettiin että jaa tämmöinen palaveri... pöytä kun oli täynnä mitä erilaisempia juominkeja! Minähän en alkoholista välitä, en siidereistä enkä lonkeroista enkä muistakaan, mutta olin jo lähtiessä päättänyt että maassa maan tavalla, joten kiltisti maistelin kaikkea mitä minulle tarjottiin....


Sunnuntaina olikin sitten jännät paikat kun Rinan iskä Baru tuli käymään leirillä!!! Me oltiin Tarjan kanssa kyllä onnesta soikeina, kuin pikkutytöt jotka pääsevät ihailemansa filmitähden kainaloon 😀 Oli kyllä sanoinkuvaamattoman upeaa nähdä Baru treeneissä ja ihan livenä... Ehdottomasti upein ikinä näkemäni hoffiuros! Nyt kun olen nähnyt Barun, ja tunnen myös Illin, niin en ihmettele yhtään miksi Rina on noin hienoluonteinen kuin on. Molemmat vanhemmat on vaan niin varmaluonteisia ja mahtavia pakkauksia eikä ole omena todellakaan kauaksi puusta pudonnut.

Baru!!!!

Kotiinpaluu alkoi sitten aivan liian pian. Maanantai-aamuna Günther veti suomi-hoffeille vielä viimeiset purureenit, ja sitten alkoikin jo kotimatka.

Viimeisiä viedään


Saksa-Ruotsi lautalla

Vellingen kukkaloistoa

Red rum...?!

Herppa ja taustalla Vättern

Hauskoja ruotsalaisia paikannimiä!


Reissu oli niin loistava ettei ole tosikaan, kaikki sujui hyvin ja saksalaiset olivat ystävällisiä ja vieraanvaraisia ja tunsimme olevamme aivan kuin kotonamme. Sanat ei vaan riitä kertomaan miten mahtavaa ja hauskaa meillä oli!!! Jos nyt osuisi lottovoitto kohdalle niin pakkaisin kyllä samantein kimpsut ja kampsut ja muuttaisin Saksaan! Oli niin hienoa päästä treenaamaan rodun asiantuntijoiden kanssa, täällä Suomessa kun liian paljon joutuu kuuntelemaan vähättelyä sen takia että omistaa hoffin. Saksan tyyliin kun pääsisi täälläkin treenaamaan niin tuloksia tulisi aivan taatusti!!!

Ja Rina on kyllä aivan mahtava otus, ollaan nyt tänä vuonna käyty parissakin vieraassa paikassa purutreeneissä, ja heti se tietää mitä tehdään eikä epäröi pätkääkään! Jos me ikinä kisoihin päästään, niin ei tarvitse mennä tutulle kentälle omalle maalimiehelle, Rina kyllä toimii ihan missä vain ❤️ Ja kaikki meidän hoffit oli aivan super reippaita, ei kertaakaan jouduttu houkuttelemaan tai suostuttelemaan tai rauhoittelemaan, tyypit tuli häntä tötteröllä joka paikkaan minne omistajatkin.

Ihastelin kovasti saksahoffien työmotivaatiota ja ohjaajien asennetta, toisaalta oltiin todella tarkkoja ja pilkkua viilattiin, mutta toisaalta uskallettiin tehdä asioita pelkäämättä virheitä. Jos ei homma mennyt ihan niinkuin piti niin Sabine vaan totesi tyynesti "Shit happens". Suomessa treenataan niin että koiralle (vai ohjaajalle?) jää hyvä mieli, ja aina toivotaan onnistumista eikä vahingossakaan vaadita liikoja. Itse jouduin leirillä moneen otteeseen poistumaan mukavuusalueeltani, Herin kanssa olen ollut rohkeampi (ja Heri on vastannut haasteeseen riemumielin!!), mutta Rinan kanssa olen ollut aivan liian varovainen... Koiralta ei tietenkään saa vaatia mahdottomia, mutta kyllähän niillekin pitää antaa mahdollisuus tehdä virheitä, koska niistä se koirakin oppii. 

Tarja & Java, Lili & Heri + Rina, Jouni & Karlo



NÄYTELMIÄ

Herpan kanssa on kierrelty aika ahkeraan näyttelykehissä, tänä vuonna on esiinnytty neljässä näyttelyssä, Tampereen kaksipäiväisessä näyttelyssä ja Salossa on käyty kahteen otteeseen, ryhmänäyttelyssä ja kaikkien rotujen näyttelyssä. Mummeli on kovassa vedossa, joka näyttelyssä on oltu roppi-vetskuja, ja kolme kertaa on tullut myös SA ja sijoitus paras narttu luokassa! Herpan hyvä kunto ihastuttaa kovasti, Tampereella Laakson Jari oikein taputti Herpalle kun juostiin kehää ympäri, ja arvostelussa luki että "Koiran kunto on kunnia asia niin omistajalle kuin kasvattajallekin". Salossa kr näyttelyssä oli todella tiukka tuomari, 17 hoffia ja vain kaksi narttua sai SA:n, Herille siis PN2 sijoitus 🙂 Arvostelussa luki että "Super condition". Ja Herppahan on Super-Herppa!!!



PENTU TULI TALOON

Pentujuttujakin vielä; sain keväällä päähäni hassun ajatuksen, että Saksasta voisi tuoda narttupennun Suomeen ja laittaa se sijoitukseen. Koivulan Hanna oli tässä suurena apuna, hän on asustellut Saksassa ja on ollut mukana paikallisissa hoffipiireissä. Ilman Hannan apua projekti tuskin olisi onnistunut, joten suuren suuri kiitos sinnepäin!! Hanna kävi myös katsomassa pentuja, ja laittoi minulle ja Maritalle (sijoitusemännälle) kuvia ja videoita pennuista jotta voimme valita mieluisimman. Saksalaiset kasvattajatkin olivat aivan ihania, antoivat meidän tosiaan valita kolmesta narttupennusta mieluisan! Hanna vielä pidensi lomaansakin niin, että sai tuotua pennun tänne Suomeen, joten uskomattomalta tuntunut haave toteutui 14.6. kun sain pikku Wildan syliini...


Wilda oli mulla hoidossa sunnuntaihin asti kun Marita oli reissussa, ja aika mainiolta ja mieluistalta pakkauselta Wilda kyllä tuntuu... Lauantaina Wilda pääsi myös Hämeen hoffien kesäkinkereisiin mukaan, ja aika vauhdilla se siellä kyllä touhusikin, ihastutti ihmisiä ja valloitti monet sydämet. Rina oli ihana mammakoira Wildalle, liekö Rina muistuttanut Wildaa omasta emästä joka on Rinan oloinen ja näköinen.











Wilda oli kyllä tosi reipas, ja kaikenlisäksi vielä sisäsiisti! Huomasi kyllä että saksalaiset kasvattajat ovat touhunneet paljon pentusten kanssa, sen verran reippaasti Wilda menee erilaisiin paikkoihin eikä aristele pätkääkään outoja alustoja. Nyt vaan toivotaan terveyttä tälle pikkuiselle!

Wildan kotipiha Saksassa.

Ainiin, olihan mulla tässä yksi näyttökoekin, joka meni hyväksytysti läpi! Eli puolet sihteerin ammattitutkinnosta on taskussa, hyvä minä 🙂

Juhannus vietettiin Niinan ja poikien kanssa Himoksella, meillä oli mökki Riihivuorella ja ajeltiin sieltä joka päivä festareille. Oli hienoa vaikka sää oli mitä oli. Ja seuraavaksi onkin jo ohjelmassa perinteinen kesäleiri, toivottavasti ei kauheasti satele kun ollaan tapamme mukaan teltassa. Mukavaa kesän jatkoa kaikille!
Hups, Hotti, Rina ja Heri Riihivuorella.