30. heinäkuuta 2019

Tervakoski 2019

Taas tarkeni hovawartien rotumestaruustokossa ja päänäyttelyssä Tervakoskella 27.-28.7. 😊 Rinakin pääsi osallistumaan ensimmäistä kertaa hoffitokoon kun vihdosta viimein ollaan päästy aloittamaan kisaura. Mentiin avoimeen luokkaan koska meillä oli alkuvuodesta se alokasluokan ykkönen, ja Rina on sen verran fiksu, että sen kanssa on aivan turha jankata samoja liikkeitä viikosta toiseen. Toko oli lauantaina, mikä oli oikein hyvä asia koska oli luvattu melkoisen helteistä viikonloppua.

Lähdettiin tyttöjen kanssa perjantaina ajelemaan kohti Tervakoskea, mulla oli lomaviikko joten pääsin ajoissa liikkeelle, ja perillä oltiin puoli kahden aikaan. Tarja ja Annika olivat jo paikanpäällä, ja saaneet varattua meille viimevuotisen leiripaikan metsän reunasta. Mikä osoittautui erittäin hyväksi valinnaksi, siinä kun oli mukavan varjoisaa. Pistin teltan pystyyn ja pian alkoi Gipperi-porukka olla taas kasassa. Ilta sujui grillauksen ja hekottelun merkeissä, on kyllä kiva kun on näin mukava porukka jonka kanssa viettää viikonloppua! Annikan kanssa käytiin vielä avittelemassa kehien rakentamisessakin.

Lauantai-aamuna oli aikanen herätys, toko alkaisi klo 9.00 ja sitä ennen piti yrittää syödä jotain ja käyttää Herppa pikku lenkillä. Avoin- voittaja- ja erikoisvoittajaluokka oli samassa kehässä, alokkaalla oli oma kehä. Hoffeja oli ilmoitettu hienosti 36 kpl, muutama koira jäi pois kuumuuden tai juoksun takia. Avoin luokka alkoi heti yhdeksältä, ensin olisi yksittäisliikkeet kahdessa osassa ja loppuun paikallaistuminen. Rina oli seitsemäntenä, Java-sisko toisena ja Jerry-veli kolmantena.

Mua jännitti aivan kaameesti, tiesin kyllä että Rina tekee parhaansa, ja meidän tokokoutsi oli todennut vikojen treenien jälkeen että osaamistaso on sellainen että onnea ei tarvita, Rina kyllä hoitaa homman kotiin. Mutta kun tietää miten pienestä kaikki voi olla kiinni, ja koirat on koiria, aina ei vaan kaikki mene nappiin.

Ekan kierroksen liikkeinä oli muistaakseni hyppy, nouto, luoksetulo, kaukokäskyt ja ruutu. Rina teki kaiken ihan kuin treeneissäkin, ja itsekin koitin muistaa hoitaa liikkeiden alut, välit ja sosiaalisen palkan samaan tyyliin. Pisteitä en katsellut, keskityin täysin Rinaan. Ruutu oli ennakkoon vähän kysymysmerkki, se oli "hajonnut" pari viikkoa sitten eikä treeneistä tuntunut tulevan yhtään mitään. Olin siis aika varma että ruutu menee nollille. Noh, mitä tekee pikku Rii?? Elämänsä parhaan ruudun!! Laukkaa keskelle, pysähtyy heti seisomaan käskystä, menee heti maahan niiltä jalansijoilta (mitä ei olla ikinä tehty ruudussa!), odottaa nätisti että pääsen sen luokse ja vielä istuu heti käskystä sivulle!! Ja mulla alkoi kyynelet valumaan silmistä kun Rina tapitti mua onnellisena että "Olinko mamma hyvä?!"
Riemua onnistuneen ruudun jälkeen!

Onneksi ruutu oli ekan satsin vika liike, juoksin siitä autolle tirauttamaan parit kyyneleet ja laitoin Rinan autoon huilimaan. Seurasin muiden suorituksia, mutta en ollenkaan pysynyt kärryillä miten muilla meni tai mikä olisi tilanne tulosten suhteen. Tokassa setissä oli merkinkierto, seisominen, seuraaminen ja maahanmeno. Liikkeet sujui tosi hyvin. Seuraaminen oli aikas huonoa, tässä mun jännitys ja ehkä lämpökin vaikutti Rinaan. Eikä se ole ollut vielä täysin varma liike muutenkaan, hurjasti on edistytty mutta paljon on vielä treenattavaa. Merkinkierto ja jäävät sujui ongelmitta, Rina ei seisomisessa edes kääntynyt mua kohti mitä se on treeneissä tehnyt!

Lopuksi oli vielä paikallaistuminen, Rina istui kuin pikkupentu röhnöttämällä mutta pysyi istumassa. Siitä saatiin kymppi, ja yhteisvaikutelmakin oli kymppi. Muista pisteistä ei ollut kauheasti hajua, mutta koska mikään liike ei ollut mennyt nollille niin tuumin että kaipa me 1-tulos saatiin.

Tuloksia ei kerrottu ennenkuin kaikki kehät olivat ohi, harmittavasti voittajan ja erikoisvoittajan koirat eivät saaneet tulosta, joten tokomestaruutta ei tänäkään vuonna jaettu. Palkintojenjaossa palkittiin ensin alokasluokan koirat, ja hienosti oli heille tullut 1-tuloksia helteestä huolimatta! Kun sitten kerrottiin Rinan pisteet niin sydän kyllä heitti melkoisen voltin, 304/320 pistettä!!!!! Härregyyd!!! Niillä irtosi reilusti avoimen luokan voitto, mutta ei siinä kaikki, Rina kruunattiin vielä Vuoden Tokotulokkaaksi!!! Voi herranen aika sentään!!! Ja jotta tässäkään ei olisi ollut tarpeeksi, niin kakkossijat tuli kaverijoukkuekisassa (Illin ipanat) ja kasvattajakisassa! Hienoo!!!! Siinä pääsin monta kertaa hakemaan pokaalia ja palkintoa ja ruokasäkkiä ja vaikka mitä!!

"Voitinksmää jotai??"
Ja hauskinta on, että kun Jaana aamulla kysyi Annikan Vilho-pojalta että kuka voittaa tänään, niin Vilhopa vastasi reippaasti että "RINA!" Oikeaan osui Vilhon ennustus 😊 Kiitokset Vilholle tsemppauksesta!!
Aivan mielettömän huikean upeeta, en vieläkään tahdo uskoa tapahtunutta todeksi!! Paahtavassa helteessä noin hurjat pisteet!!! Rina kyllä yllätti meikäläisen taas niin täydellisesti!!!

Sunnuntaina olikin sitten näyttely, aamu alkoi talkoilemalla parkkiporukassa, ja siitä juoksin sitten avoimen luokan narttuihin avittamaan Jaanaa Lissun esittämisessä. Sitten odottelin käyttönarttujen alkamista, ja päästiin Rinan kanssa ensimmäisenä kehään. Mua jännitti pikkuisen, näyttelyt kun on siitä veikee harrastus että ikinä ei voi tietää miten menee. Vaikka ois kuinka hyvin pärjännyt koira niin jos tuomari vaan ei tykkää niin se ei tykkää. Olin erittäin onnellinen kun saatiin eri, nyt oli Jaanalla kasvattaja- ja jälkelälisryhmiin neljä eri:n saanutta koiraa kasassa 🙂 Käyttönarttuna oli kahdeksan kappaletta. Neljä sai lopulta erin, ja tuumin että jee, ollaan ainakin neljänsinä!

Kilpailuluokassa tuomari juoksutti meitä jokusen tovin, ja Rina seisoi vallan topakasti. Jännitys tiivistyi kun tuomari sijoitti ensin neljännen ja sitten kolmannen.... ja lopulta Rinan ykköseksi!! Voi sitä riemua!!! Kiljuin onnesta niin että varmasti kuului Puuhamaahan asti 😁 Niin upeeta mahtavaa!!! Jo se että päästiin käyttöluokkaan oli ollut haaveena, mutta voitto päänäyttelyn käyttöluokassa oli kyllä unelmien täyttymys!!
PN-luokassa ei tullut (onneksi) sijoitusta, en saanut Rinaa juoksemaan kunnolla kun sillä oli kova puhti päällä vaikka oli kaksi raskasta päivää takana. Kasvattajaryhmässä ei tullut myöskään sijoitusta, mutta Illi-äippä lapsineen kruunattiin BIS-jälkeläisryhmäksi!! Kyllä kannatti hommata punaiset tiimipaidat Gippereille 😁


Oli kyllä upea viikonloppu vaikkakin kuuma ja raskas, talkoiltuakin tuli taas ja nähtyä tuttuja ja iltaa tuli vietettyä maailman parhaassa Gipperi-seurassa! Oli kyllä mahdottoman hauskaa illalla naureskella ja syödä ja jutella. On niin hienoo kun tulee menestystä ja on ihmisiä joiden kanssa sen voi jakaa.

Niin, ja Herihän on myös aikoinaan ollut Tokotulokas, melkein päivälleen 10 vuotta sitten 🙂 Sen kunniaksi tytöt sai kotona maanantaina lättyjä kera jäätelön, mansikoiden ja mansikkahillon. Nyt pidetään viikon huili treeneistä, ja sen jälkeen valmistaudutaan hoffien PK-mestiksiin, minne olisi tarkoitus osallistua syyskuussa.

Kiitos Jaanalle taas tuhannesti!!! Rina on kyllä kaikinpuolin mainio pakkaus 💖

12. kesäkuuta 2019

Rinalle IFH1 !!!!

Voe mahoton sentään....!!! Yksi iso haave toteutui 9.6.2019 kun Rina uurasti itselleen IFH1-koulutustunnuksen jonka johdosta siitä tuli nyt hienosti Suomen Muotovalio!! Upeeta!!! Ja mikä mahtavinta: nyt päästään näyttelyissä - erityisesti Tervakosken päänäyttelyssä - käyttöluokkaan!! Wau!

Olin siis onnistunut saamaan Rinalle kisapaikan Säkylän erikoisjälkikokeeseen, meinas kyllä koepaikka mennä sivu suun, soitin nääs kahdella puhelimella, ja kun hetken aikaa olin kuunnellut varattua pääsin yllättäen läpi. Ehdin esittelemään itseni, ja sitten laitoin muka sen toisen puhelimen kiinni mutta onnistuikin katkaisemaan puhelun!! APUVA!! Äkkiä naputtelemaan numeroa uudestaan ja kyllä meinas hermo palaa kun taas tuuttasi varattua.... Pääsin onneksi uudemman kerran läpi, ja onnekseni paikkojakin oli vielä jäljellä. Huh! Saksan treenit olivat menneet niin hyvin että uskalsin ilmoittautua kokeeseen (Tarjakin oli kehunut että kyllä Rina koularin saa) vaikka vähän mietinkin että onko Rina oikeasti jo koevalmis... Viime vuonna kun ei treenattu käytännössä lainkaan peltoa, alkukesästä Saksassa mutta nekin treenit oli vielä aika "pentutreenejä". Mutta päätin että käydään ainakin hakemassa vikalista ja pitää sitä kisakokemustakin hankkia jos ei muuta.

Jälkitreenit olivat siis menneet oikeinkin mainiosti, vaan heti kun sain koepaikan niin jälki alkoi menemään jostain syystä käsittämättömän huonosti. Rina ei ilmaissut esineitä, kulmat olivat surkeita, ja harhoillekin se lähti niin että heilahti. Kyllä siinä alkoi kylmä hiki nousta pintaan, mutta päätin mennä tulta päin ja osallistua kokeeseen vaikka alla oli enimmäkseen epäonnistuneita jälkiä.

Sunnuntaina siis lähdin hyvillä mielin ajelemaan kohti Säkylää, tosin aamu oli alkanut vähän huonoissa merkeissä, yöllä olin herännyt siihen että Rina yritti tappaa ampiaista (onneksi ampiainen ei ollut pistänyt Rinaa), ja juuri kun olin lähdössä niin takaovesta livahti orava sisälle!! Pääsin lopulta matkaan, ja vaikka Tampereella satoi niin matkan edetessä alkoi taivas kirkastumaan.

Edellinen päivä oli ollut tosi paahteinen, ja näytti siltä että nytkin tulisi olemaan kohtuullisen kuumaa. Ja tuulista. Olin Säkylässä hyvissä ajoin, koirien tarkastus alkoi klo 11.00 ja Rinahan oli ihan riemuissaan menossa kaikkien ihmisten luo. On se semmoinen iloinen hömppä ❤️

Koirien tarkastuksen jälkeen arvottiin jäljet, 1-luokassa oli kolme koiraa, ja otin viimeiseksi jääneen numeron mikä olikin sitten ykkönen. Jee! Olin toivonut alkupään numeroa koska jännitys alkoi olemaan jo aikas valtava. Vaikka lauantaina ei jännittänyt pätkääkään, ja olin vain kiitollinen siitä että oltiin vihdoin Rinan kanssa siinä vaiheessa, että päästään kisaamaan, niin järkipuhe ei auttanutkaan enää kisapaikalla vaan vatsaa kiersi ja jalat oli hyytelöä. Onneksi järjestäjät olivat erittäin mukavia ja ammattitaitoisia joten pahin kauhu laantui. Kakkosessa oli kaksi koiraa, yksi ykkösen koira ei ollut saapunut paikalle.

Koirien tarkastuksen ja jälkien arpomisen jälkeen ajettiin itse koepaikalle, siellä odoteltiin reilu vartti ja sitten oli aika ottaa Rina autosta ja lähteä tositoimiin. Huiiiii!!!!! Rina oli ihan oma itsensä kun otin sen autosta, sen verran olin tolkuissani että pidin rutiineista kiinni, eli autosta oton jälkeen tehtiin pieni muistutus että mitä ollaan tultu tekemään, eli esineilmaisu. Valjaat laitoin päälle vasta pellolla, käskin Rinan sivulle ja sitten ilmoittautumaan tuomarille. Tän teen aina myös treeneissä, eli ilmoittaudun näkymättömälle tuomarille. Ja sitten paalulle, missä myös sama rutiini kuin treeneissä, ja tätä tehtiin huolella ja hartaasti Saksassa... Onneksi! Tuomari meinaan huomautti yhdelle kilpailijalle lähdöstä.

Rina lähti hyvin päättäväisesti etenemään paalulta, näin jonkin verran missä jälki meni ja vaikka suuta kuivasi niin tässä vaiheessa jännitys alkoi jo vähän laantumaan. Olosuhteet olivat erittäin haastavat, melkoinen tuuli puhalsi ja lämpötila oli noussut reiluun pariinkymmeneen. Tovin nuuskuteltuaan Rina pysähtyi hetkeksi mutta jatkoi sitten matkaa, arvelin että perskules, siinä taisi olla esine ja niinhän siinä olikin, eikä Rina-mokoma sitä ilmaissut! Ensimmäinen esine on ollut ongelma myös treeneissä, eli siinä mielessä en huolestunut.

Matka jatkui, Rina teki tosissaan töitä ja kävi välillä nuuskimassa jäljen puolen ja toisin, pysähtyi välillä läähättämään suu ammollaan mutta jatkoi aina omatoimisesti matkaa. Se teki kyllä todella upeasti töitä, eikä missään vaiheessa näyttänyt siltä etteikö se haluaisi selvittää jälkeä loppuun asti. Toisen esineen Rina ilmaisi, se pysähtyi seisomaan ja hoksasin että tämä ei ole mikään "huh hellettä" pysähdys vaan että siinä on esine. Päästin liinasta irti, ja kun lähdin menemään Rinaa kohti se meni maahan. Ja siellähän se esine oli 😊

Matka jatkui edelleen, mielessäni ajattelin koko ajan positiivisia ajatuksia ("Hyvä Rina, hienosti menee!!"), ja vaikka välillä olin aivan varma että kohta tuomari sanoo että "Kiitoksia, tämä oli tässä" niin työskentely jatkui ilman keskeytyksiä. Seuraava esine ilmaistiin samaan tyyliin, eli Rina pysähtyi ensin seisomaan ja meni sitten vasta maahan, tässä kehuin sitä vähän enemmän ja silittelin pidempään ja annoin Rinan hengähtää kunnolla ennenkuin annoin uuden "jälki"-käskyn. Näin että Rinan oli kuuma, mutta niin se pikkulikka vaan jatkoi tuikean päättäväisesti matkaa.

Lopulta oli enää loppusuora jäljellä, tuuli oli yltynyt ja Rinasta näki että se oli poikki. Ja kaikenlisäksi jälkiliina oli kiertynyt oikean takajalan ympäri! Päätin luottaa Rinaan ja pidin liinan niin löysällä kuin mahdollista, sen verran mulla oli järki päässä jännityksestä huolimatta etten missään vaiheessa puuttunut koiran työskentelyyn tai estellyt sitä. Siirsin vastuun täysin Rinalle ja olin mahdollisimman passiivinen. Se tunne kun Rina ilmaisi viimeisen esineen.... Tuomari totesi että se oli siinä, ja meikä purskahti itkuun onnesta! Halasin Rinaa ja kehuin sitä ja samassa tajusin että kääk, eihän tämä vielä ole loppu vaan esineet pitää vielä antaa tuomarille!!! Rina äkkiä sivulle ja esineet tuomarille, ja sen jälkeen jatkoin ilakointia.

Rina oli selvästi hyyyyvin tyytyväinen itseensä, se piehtaroi onnellisena niinkuin se aina tekee jäljen jälkeen ja mää rapsuttelin sitä ja itkin ja nauroin. Vielä piti mennä kuuntelemaan arvostelu, ja ehdin siinä jo miettimään että entäs jos ei saadakaan tulosta... Pelko nousi tuomarin arvostelua kuunnellessä, siellä oli tyydyttävää ja puutteellista ja se eka esinekin jäi ilmaisematta. Ohjaaja sai kehuja eleettömästä ohjaamisesta, ja tuomari kehui myös koiraa että se teki koko ajan itsenäisesti hommia. Totesi sitten lopuksi että miettii että hyväksyäkö tämä suoritus vai ei, olosuhteet olivat erittäin haastavat mutta koira todella uuttera eikä kysellyt kertaakaan ohjeita, joten hyväksyttyhän se oli, pisteitä juurikin tarvittavat 70p.!!!

Voi sitä riemua!!! Taisi mun onnenkiljahtelu kuulua naapuripitäjään asti!! Ja suorituksen kruunasi yleisön ja kanssakilpailijoiden kehut ja kommentit, että olivat jännittäneet kovin Rinan suoritusta kun olivat nähneet miten kovasti pikkukoira teki töitä. Oli niin ihanaa kun vieraat ihmiset tulivat onnittelemaan kädestä pitäen!

Rinasta tuli siis Suomen Muotovalio, ja mikä upeinta: nyt päästään näyttelyissä käyttöluokkaan!! Vein Rinan autoon, annoin sille ruokaa ja vettä ja sumein silmin soitin sitten kasvattaja-Jaanalle ilouutisen, itkuisena sain soperrettua että "Tulos tuli!!".

Niin upeetamahtavaa ettei sanotuksi saa! Rina yllätti mut kyllä aivan totaalisesti, treeneissä se ei ole ikinä ilmentänyt tällaista päättäväisyyttä ja periksiantamattomuutta, mutta toisaalta en ole sille antanut mahdollisuutta näyttää kykyjään vaan oon ehkä liikaa ohjaillut ja auttanut sitä. Se kun on mamman pikku kulta 💗 Ja järkyttävän upeeta on myös se, että Rina oli lopulta ainoa tuloksen saanut koira!?! Oho! Treenikaveri Sabinan Jeriko-bortsu oli Rinan lisäksi ainoa, joka ajoi jäljen loppuun asti, mutta Jeriko jäi ilman tulosta koska ilmaisi esineet eri tavalla kuin mitä ohjaaja oli ilmoittanut.

Kotimatka sujui leijuen, pysähdyin Heseen ja hain Rinalle ja itselleni hampparit, molemmat oltiin ansaittu pieni herkku hyvästä työstä.

Suurkiitos Jaanalle tästäkin pikku kultapossusta, aika näyttää mihin asti Rinan rahkeet riittää ja emännällä piisaa edelleen opeteltavaa 😀



11. kesäkuuta 2019

Saksassa gurujen opissa

Aika pian Seychellien jälkeen olikin edessä toinen reissu, nyt koirien kanssa ja matkakohteena Saksan IPO-leiri. Matkaan lähdettiin samalla kokoonpanolla kuin viime vuonna, Rinan Java-sisko Tarjan ja Peten kanssa, Jouni Karlon kanssa ja mää molempien likkojen. Heri pääsi tottakai turistiksi mukaan, teki hyvää mummelille päästä vähän reissaamaan 🙂Tässä lyhyt matkakertomus.

TORSTAI 16.5.2019
Reissu alkoi torstai-iltana 20:15 kun laiva lähti Turusta kohti Tukholmaa.  Laivamatka meni todella hyvin, koirat jäi hyttiin ja me lähdettiin Jounin kanssa iltapalalle. Vietettiin iltaa hetken aikaa Tarjan ja Peten kanssa, jääkiekon MM-kisat oli menossa joten laivalla olevista televisioista päästiin näkemään peliä. Nukkumaanmennessä pähkäiltiin taas että moneltakohan se kello pitikään laittaa soimaan että ehditään aamupalalle...? Laiva olisi satamassa seitsemältä, joten kuudelta pitäisi jo mennä syömään. Onneksi pähkäiltiin aika tällä kertaa oikein ja ehdittin hyvin syömään.

PERJANTAI 17.5.2019
Matka Ruotsin läpi meni viileähköissä merkeissä, onneksi ei ollut kauhea auringonpaahde. Pysähdyttiin ekan kerran aika pian satamasta lähdön jälkeen, lähistöllä oli koirapuistokin minne päästin Herin ja Rinan juoksentelemaan hetkeksi. Matka kohti Trelleborgia meni sutjakkaasti, ajeltiin peräkanaa ja pysähdyttiin pariin otteeseen jaloittelemaan, syömään ja ulkoiluttamaan koiria. Ja Herillä oli perjantaina synttärit, se täytti kokonaista 12 vuotta!! Sen kunniaksi ostettiin sille MacDonaldsista hampurilainen 😀

Olin taas varannut meille Wellingehusista huoneen, oltiin perillä aika myöhään illalla joten sateisen iltalenkin jälkeen mentiin nukkumaan.

LAUANTAI 18.5.2019
Lauantaina ehdittiin syömään aamupala ja ulkoiluttamaan koirat ennenkuin piti kiirehtiä laivalle, Tarja ja Pete olivat ennen meitä paikalla joten varasivat meillekin häkit koirille. Tämäkin reissu meni rutiinilla, sai olla ylpeä koirista kun matkustavat niin varmasti ja käyttäytyvät fiksusti.

Saksanmaalle päästyämme lähdettiin ajelemaan kohti Mirowia, matkan varrelta napattiin Jaana juna-asemalta matkaan, hän oli lentänyt Saksaan katsomaan meidän treenejä pariksi päiväksi. Treenileiri oli tällä kertaa eri paikassa kuin mitä viime kerralla, puitteissa ei kyllä ollut valittamista! Meidän huoneistot oli aivan vastikään remontoituja ja tilavia, ja ne oli rakennettu tallin yläpuolelle. Pihalla oli siis laitumet, ja ihastusta herätti erityisesti kuuden päivä ikäinen varsa!!

Meidän leiri-isännät eli Sabine ja Günther Hadel olivat varanneet meille pöydän läheisestä Ex-ravintolasta, ja ilta kuluikin erittäin rattoisasti erinomaisen ruoan ja hyvän seuran merkeissä.

SUNNUNTAI 19.5.-LAUANTAI 25.6.
Sunnuntaina pääsimme sitten tositoimiin! Treenikenttä oli n. vartin ajomatkan päässä, ja siellä oli myös kerhomaja eli olimme siellä iltaan asti. Leirillä oli kahdeksan koiraa, kaksi sakemannia ja muut hoffeja. Aloitimme tottiksilla, ja olipas kiva huomata miten reippaasti Rina touhusi vaikka olikin lämminta. Tehtiin seuraamista, jäävät, luoksetulo ja esteitä, eli koko paketti. Treenattiin kaksi kierrosta, ja homma toimi loistavasti pienistä kieliongelmista huolimatta.

Seuraavaksi treenattiin sitten ipoa, sitä tehtiin myös kaksi kierrosta ja jokaiselle suunniteltiin henkilökohtainen treeni. Javalle rauhaa pitovaiheessa, Karlolle hallintaa ja Rinalle itseluottamusta/röyhkeyttä.

Päivät olivat treenitäyteisiä, tahti ei ollut ihan niin tiivis kuin viime vuonna koska pellot olivat nyt kauempana. Sääkin suosi siinä mielessä että ihan joka päivä ei ollut kauheaa paahdetta. Koirat toimivat erinomaisesti, peltotreenit saatiin joka kerralle eri paikkaan mikä oli todella erinomaista. Illat vietettiin syöden, kertaalleen meillä oli grillibileet ja loppuiltaa vietettiin joko Tarjan ja Peten tai mun ja Jounin kämpällä, ja illat venyi lähes joka kerta yli puolenyön. Ja jääkiekkoa piti katsoa tottakai!! Onneksi Petellä oli läppäri mukana, ja saatiin Sabinekin innostumaan jääkiekosta niin paljon, että hän katsoi kaikki loput Suomen pelit 😃

Loppuviikosta meillä piti olla huilipäiviä, mutta mehän treenattiin ihan loppuun asti 😁 Viimeisen päivän treenit oli tosi mielenkiintoisia, Sabine kun on koirafyssari niin tehtiin koirien kanssa "tottistemppuja" eli esim. luoksetulon sivulletuloa korokkeen avulla, kropan hallintaa peruuttamalla ym.

Leiri oli aivan liian pian ohi, saatiin kyllä tuhti treenipaketti ja koirien kanssa edettiin tosi mukavasti. Me saatiin Rinan kanssa haastavia ja erilaisia treenejä, ja Rina kehittyi viikon aikana oikein lupaavasti. Ja onhan se viimeisen vuoden aikanakin ottanut aimo harppauksia eteenpäin, tajusin sen tottistreeneissäkin että viime vuonna Saksassa oltiin aivan aloittelijoita, nyt päästiin oikeasti kouluttamaan Rinaa. Ja seura oli jälleen kerran mitä mainiointa!! Oli kyllä hienoo kun rankan treenipäivän jälkeen juteltiin ja pähkäiltiin ja pohdittiin ongelmia ja niiden ratkaisuja yhdessä Sabinen ja Güntherin kanssa.

Kotimatka meni joutuisasti, laivalla Sassnitzistä Trelleborgiin, sieltä heitettiin pikaisesti koirat ja kamat meidän hotellille Wellingehusiin, ja ajettiin melkein kaasu pohjassa Peten ja Tarjan hotellille katsomaan jääkiekon MM-finaalia Suomi-Kanada, minkä Suomi upeasti lopulta voitti!!! Loppumatka menikin haikeisa merkeissä, Ruotsinlaivalla vietettiin iltaa Peten ja Tarjan hytissä, ja seuraavana aamuna jätettiin toisillemme haikeat jäähyväiset.

Ja koska kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, niin tässä muutama otos:











Saatiin kyllä aivan huipputreeniä ja ohjeita ja vinkkejä, treeni-into oli kyllä leirillä ihan huipussaan. Ihmiset oli upeita ja ystävällisiä, viime vuoden tapaan tekisi mieli taas muuttaa Saksaan ja asustaa ja treenata siellä... Toivottavasti päästään ensi vuonna taas reissuun!!

Heri 12 vuotta!!! Rina 4 vee!!!

Työkiireet vie mennessään ja blogin päivitys on vähän retuperällä, nyt pikaisesti tärkeimmät kuulumiset eli koirien synttärit!!

Heri 12 vuotta!
Supermummeli Heri täytti 17.5. jo huikeat 12 vuotta!!! Heri on ollut kyllä mielettömän upea treeni- ja kisakaveri, ainutlaatuinen hoffi upeine saavutuksineen 💖

Herin ansiosta lähdettiin ihan vaan vähän tutustumaan PK-lajeihin, ja voi hyvänen aika millainen matka se olikaan!! Suomen käyttövalio jäljeltä, monen monta koularia (JK3 EK3 FH2 HK1), hoffien EK-mestaruus ja FH-mestaruuspronssia 💕

Ja treenattiinhan me "vähän" tokoakin, mistä saavutuksena FI TVA-titteli, Vuoden tokohoffi ja rotumestiksistä tassuun jäi Vuoden Tulokas-titteli 😃

Agilityssä kisattiin sen verran että päästiin kolmoseen, ja olipa Heri myös hoffien Agilitymestari!!! Rally-toko aloitettiin eläkeläislajina, siitä saaliina RTK2 ja Hoffien Rally-tokomestari!

Veteraanina lähdettiin vielä kiertämään näyttelykehiä, ja hupsis, Heristä tuli C.I.B. ja neljän maan valio!!

Sydämellinen kiitos Jaana että luotit tämän pienen kultaisen tirriäisen hoiviini silloin 12 vuotta sitten, niin se aika menee ja nyt Herppa viettää hyvin ansaittuja eläkepäiviä tomerana ja tarkkana mummona 🧡Kiitos rakas Heri, uskollinen ja aina luotettava ystäväni: et ole ollut ihan helpoimmasta päästä, mutta olemme kokeneet aivan uskomattoman ihmeellisiä asioita yhdessä, olet toteuttanut kaikki haaveeni ja antanut enemmän kuin olisin ikinä voinut uskoakaan!! On ollut kunnia-asia olla emäntäsi 😍
Tästä se lähti....




Rina 4 vuotta!!
Pikku Riksupiksukin on jo kokonaista neljävuotta, pienestä pumpulipallosta on kasvanut kaunis ja reipas nuori neiti!

17. huhtikuuta 2019

Lomareissulla paratiisisaarella - Seychellit

Kaikkosen Birgitta kyseli viime kesänä, että lähtisikö hänen seuraksi 40-vuotis synttärireissulle Floridaan keväällä 2019. Mietin hetken ja vastasin että toki, vaikka pelkäänkin lentämistä niin jos vaan saan töistä vapaata ja reissurahat kasaan, niin mikä jottei! Matkakohde vaihtui (onneksi!) lopulta Seychelleihin, Birgitta oli ollut parisen vuotta siellä itsekseen reissussa ja ihastui paikkaan sen verran, että halusi vielä toistamiseen lähteä sinne.

Syksyllä 2018 sitten varasimme lennot ja messariviikonloppuna buukattiin hotellit. Halusimme nähdä mahdollisimman paljon, joten päätimme olla kolmella saarella ja neljässä hotellissa. Reissuun lähtisimme 20.3. ja takaisin kotona olisimme 1.4., meno- ja paluumatkaan kun menisi yksi päivä niin parempi olla tarpeeksi kauan paikanpäällä.

Seuraavaksi mun piti miettiä koirien hoitopaikkaa. En halunnut niitä tällä kertaa viedä koirahoitolaan, olisimme niin kauan reissussa että mieluummin veisin koirat kotihoitoon. Jouni olisi ottanut molemmat tytöt, mutta arvelin että kolme koiraa on hiukan liikaa, joten Heri saisi mennä Karlon kaveriksi ja Rinalle koittaisin saada hoitopaikan muualta. Laitoin viestiä Facebookiin, ja ilahduin kovasti kun Kallion Annika ilmoitti että Rina voisi mennä heille. Annikallahan on Rinan Pate-veli ja Väne-eno.

Reissu lähestyi hurjaa vauhtia, ja pian olikin aika pakata kimpsut ja kampsut (niin omat kuin koirienkin) kasaan ja suunnata auton nokka jälleen kerran kohti pääkaupunkiseutua. Lähdin maanantaina 18.3. töistä jo puolenpäivän aikaan ja ensin ajelin Kellokoskelle minne Rina jäisi Roinilantien hoitolaan 🙂 Rina oli paikassa heti kuin kotonaan, onhan se siellä kerran nuorempana käynytkin kun Gipsternien J-pentutreffit oli Kellokoskella. Kun tuli aika jatkaa matkaa ja heittää hyvästit Rinalle, niin sehän meni Annikan perässä eikä taakseen katsonut.

Seuraavaksi ajelin Järvenpäähän Jounin luokse, siellä viettäisin yhden yön. Oli kyllä tosi outoa kun Rina ei ollut mukana! Käytiin illalla pidemmällä lenkillä ja ihan kuin mulla ei ois ollut koiraa ollenkaan... Tiistai aamuna herättiin suht aikaisin, käytiin kunnon lenkillä ja sitten vein vaivihkaa omat kamat autoon. Lähdettiin Jounin kanssa syömään ja Heri-mummeli jäi tyytyväisenä Karlon kanssa Jounille. Syönnin jälkeen ajelin sitten Birgitalle, ja pieni matkakauhu-jännitys alkoi nousta pintaan... (Olin etukäteen hakenut lääkäristä lentopelkoon lääkkeitä.) Oli kyllä tosi outoa ajella yksin autolla, ja vielä oudompaa oli mennä Birgitalle ilman koiria!

Birgitan luonakin riitti vielä jännitettävää, olin meinaan puuhastellut Birgitalle kunnon synttäriyllätystä!! Me ollaan tunnettu Birgitan kanssa muistaakseni vuodesta 1997 lähtien, Birgitta ilmestyi mun työpaikalle eläinkauppaan ja parin päivän päästä tuli uudestaan. Ja uudestaan ja uudestaan 😁 Birgitta ei pelännyt mun ekaa hoffia Neriä, ja hoksattiin että meillä oli paljon yhteisiä mielenkiinnon aiheita ja mitä paremmin opittiin tuntemaan toisemme, sen enemmän huomattiin tykkäävämme samoista asioista. Vuodet ovat vierineet, mutta ystävyys on säilynyt - välimatkasta huolimatta!!

Pistin siis Birgitalle keräyksen pystyyn, ja saatiin hommattua toivottavasti aikas ikimuistoinen lahja, eli kuumailmapalloreissu!! Tämän lisäksi Birgitta sai lahjapaketin missä oli kahvia, herkkuja, koiramuki ym. ja vielä 100e lahjakortin Verkkokauppaan 😃Birgitalla on paljon ystäviä, yksin en olisi tähän pystynyt joten suurkiitos kaikille jotka osallistuitte synttärilahjaan!!

Sain vielä Birgitan yllätettyäkin. Birgitan ystävä Pulliaisen Riikka kun oli tulossa hakemaan Numaa hoitoon, ja oli vielä lupautunut viemään meidän keskiviikkoaamuna lentokentälle, mikä oli hurjan kivasti tehty!! Riikka siis tuli tiistai-iltana Birgitalle, ja kun siinä katseltiin telkkaa ja Birgitta ja Riikka höpisi keskenään menin järkkäämään keittiöön synttäriyllätystä. Ja Birgitta yllättyikin varsin iloisesti kuten kuvasta näkyy!!

Illalla ei meinattu millään malttaa mennä nukkumaan, mutta pakkohan se oli kun seuraavana päivänä oli edessä raskas reissu kohti Seychellejä. Eli seuraavaksi päästään itse asiaan...

 

 

SEYCHELLIT


Keskiviikko 20.3.
Keskiviikkona oli aikainen herätys, lento lähti 8.00 ja haluttiin olla lentokentällä ajoissa. Birgitan luota ajoi vajaan puoli tuntia kentälle joten heräiltiin ennen viittä. Mietin että koska uskallan lääkkeeni ottaa, ja päätin että riittää jos otan sen puolisen tuntia ennen kuin lento lähtee.

Kentällä piti ottaa pakollinen Facepäivityskuva ennenkuin päästiin koneeseen, sitten alkoikin matka kohti Englantia ja Heathrown lentokenttää.
Tässä vaiheessa tuntui vielä kovin uskomattomalta, onko tää oikeesti totta, ollanko me todellakin lähdössä!!??!!

Lento sujui hyvin, Heathrowlla meillä olikin sitten liki kahdeksan tunnin odotus, ja aluperin olimme ajatelleet että lähdetään kentältä vähän tsekkailemaan nähtävyyksiä. Se Heathrown kenttä oli kuitenkin niin valtava, että saatiin aika kulumaan siellä vallan mainiosti. Käytiin syömässä aamupala, ikkunaostoksila ja mää kattelin kun koneita nousi ja laski tiuhaan tahtiin, ihan kuin ois ollu jossain bussiasemalla...

Aamupala Heathrowlla

Sitten päästiinkin jatkamaan matkaa (tässä vaiheessa otin toisen lentonapin), kone oli vähän isompi kuin millä oltiin tultu Englantiin ja kaikilla oli omilla paikoillaan fleecepeitot ja nappikuulokkeet. Kaikilla oli myös oma pieni näyttöruutu mistä sai katsella leffoja ym. Luksusta!!! Lennon aikana tarjottiin myös kaksi ateriaa. Lento oli iltalento (lähtö oli klo 18.00), ja olikin tosi rauhallista kun valot oli hämärät ja suurin osa matkustajista nukkui. Mua pelotti sen verran lääkkeistä huolimatta, että katselin useamman elokuvan ennenkuin torkahdin hetkeksi.

Chez Lorna, Mahe 21.-23.3.

Matka meni todella sujuvasti (lento kesti kymmenisen tuntia.), kerran oli vähän ilmakuoppia, mutta hetkittäin ihan unohdin olevani lentokoneessa!!! Ennen laskeutumista meidän piti täyttää lomake paikallista tullia varten, siinä kysyttiin mm. matkan tarkoitus. Kone laskeutui Victorian lentokentälle klo 8.00 paikallista aikaa. Oltiin jo tovi ehditty ihastella turkoosinväristä merta, ja kun päästiin lentokoneesta pihalle niin kuuma ilma iski vasten naamaa... Oltiin perillä!!!

Meillä oli vain käsimatkatavaroita, joten päästiin suht nopeesti etenemään kun ei tarvinnut jäädä odottamaan laukkuja. Lentoasema oli tosi pikkuinen rakennus, saman katon alla rahanvaihto, posti ja poliisi. Muodollisuudet hoidettuamme (vaihdettiin vessassa kevyemmät vaatteet päälle) käytiin samantein vaihtamassa rahaa, paikallista valuuttaa kun saa vain Seychelleiltä. Seuraavaksi käytiin sitten kysymässä Infosta että miten meidän kannattaisi mennä meidän hotelliin, ja virkailija neuvoi ystävällisesti bussivaihtoehdot. Eli ensin bussilla linja-autoasemalle ja siitä toisella bussilla eteenpäin.

Bussikyyti oli melkoista höykyytystä, ja kun Seychelleillä on vielä vääränpuoleinen liikenne, tiet mutkikkaita ja kuskilla painava kaasujalka, niin piti ihan tosissaan pitää penkistä kiinni ettei muksahda lattialle 😁 Linja-autoasemalle päästiin kuitenkin ehjin nahoin, ja pienen tuumimisen jälkeen todettiin, että hotelli on sen verran lähellä että mehän mennään loppumatka sinne kävellen.
Birgitta linja-autoasemalla
Matkalla kohti hotellia, jalkakäytäviä ei ole....
Majoituspaikka löytyi helposti ja perillä oltiin puolenpäivän aikaan, tosin viimeinen pätkä oli melkoisen jyrkkää ylämäkeä ja siinä meinas jo vähän usko loppua... Huoneessa oli ihanan iso ja viihtyisä parveke, tilava kylpyhuone ja minikeittiö. Huone oli oikein viihtyisä, ja jääkaapissa oli meille pari vesipulloa. Wifi ei toiminut kunnolla (ollenkaan) huoneessa, piti mennä alas jos halusi surffailla netissä.

Chez Lornan isäntä oli hollantilainen mies, joka oli asunut Sheychelleillä viitisentoista vuotta. Oltiin molemmat reissusta sen verran väsyneitä, että otettiin parin tunnin nokkaunet. Sitten lähdettiin kävelylle ja käytiin syömässä läheisessä kiinalaisessa ravintolassa. Aivan vieressä oli myös kauppa mistä haettiin aurinkorasvaa, aamupalaa (majoituspaikassa ei ollut aamiaista) ja juotavaa. Paikallisten kauppojen valikoima oli aika suppea, välttämättömin löytyi mutta eivät olleet edes Suomen pikkukauppojen tasoa.

Aurinko laski kuuden jälkeen, ja ilta menikin parvekkeella katsellessa valtavan kokoisten lepakoiden lentoa.
Näkymä huoneiston parvekkeelta!!
Bussipysäkki
Eka yömaja, meidän huoneen parveke näkyy ylimpänä.
Perjantaina lähdettiin beachille!!! Chez Lornan isännän vaimo vinkkasi meille Sunset Beach-nimisestä paikasta, ja sinne pääsi näppärästi bussilla. Bussimatkat oli halpoja, 7 rupiaa eli n. 46 senttiä!! Rannalle löydettiin helposti (kuski kertoi ystävällisesti millä pysäkillä jäädään pois), ja kyllähän siinä henki salpaantui kun näki sen puuterimaisen, valkoisen hiekan ja turkoosin ja uskomattoman kirkkaan veden.... Joka oli vielä lämmintä!! Väkeä ei rannalla onneksi ollut paljoa (arkipäivä), joten majoittauduttiin Birgitan kanssa palmun alle (!!!) ja lähdettiin snorklailemaan.
:)
Jeeeee!!!
Birgitta oli hommannut itselleen sukelluslasit vahvuuksilla, ja mulla oli lainassa tutulta. Siinä se päivä sitten menikin pulikoidessa, istuessa rantahiekalla ja ihmetellessä että voiko tää olla totta!! Rannalla oli myös ravintola, missä kävästiin syömässä. Ja sitten takaisin pulikoimaan... Oltiin rannalla auringonlaskuun asti, ja olikin upea auringonlasku...
Sunset Beach
Mehän ollaan Birgitan kanssa aika intohimoisia kuvaajia (ja vaikka itse sanonkin: osataan ottaa upeita kuvia!), joten siinäkin mielessä Seychelles oli meille paratiisi. Ne värit ja kaikki... Ah! Saatiin aivan järkyttävän upeita otoksia, yhteensä varmaan kolme tuhatta kuvaa ja niistä ois tarkoitus väsätä kuvakirja.

Sillä välin kun me nautittiin auringosta niin kotona koirat nautti omasta lomastaan 😄

Mummelin riemuloma
Kotona Rina oli kotoisasti osa laumaa :) Kuvassa Väne-eno, Rina ja Pate-veli.
Jeanny's Self Catering, Praslin 23.-25.3.
Lauantaina oli edessä saaren vaihto, tarkoitus oli mennä laivalla, mutta hoksattiin liian myöhään varata liput eli meidän piti mennä koneella.... Auts. Matkalle lentokentälle käytiin vielä nappaamassa yksi geokätkö.
Heeeeelp!!!
Matka oli aivan karmea, vaikka se kesti vain 20min. Kone oli PIENI (edes minä en mahtunut seisomaan siellä suorassa) ja KUUMA. Ja siihen päälle lentopelko niin avot... Onneksi matka meni hyvin, ja seuraava majapaikka löytyi helposti, Birgitta kun oli siellä yöpynyt edellisellä reissullaan. Meidän huone oli vaatimaton ja aika pieni, kylppäri onneksi tilava. Siellä oli yhteinen olohuone + keittiö. Henkilökunta erittäin ystävällistä ja avuliasta! Wifi toimi kohtuullisesti huoneessa, mutta paremmin ulkopuolella.
Jeanny's Self Catering
Ranta oli jälleen käden ulottuvilla, eli pienen kävelymatkan päässä tien toisella puolella. Illalla käytiin vielä syömässä läheisen hotellin (Palm Beach Hotel) ravintolassa. Mulla oli tässä vaiheessa vähän huono olo, enkä jaksanut syödä ihan kaikkea. Pyysin loput ruoat mukaan, mistä tarjoilija närkästyi suunnattomasti 😄 Yritti moneen kertaan selittää etti heillä ei ole tämmöinen tapana, mutta mää pyysin hyvin kauniisti joten lopulta onnistuin saamaan hassussa paketissa loput eväät mukaani.
Skåål!!! (juomana paikallinen sitruslimonadi, oli tosi hyvää!)
Yö sujuikin sitten ikävissä merkeissä, mulla oli joku lämpöhalvaus / kuumuusrasitus mikä lie, oli tosi kuuma vaikka huoneessa oli ilmastointi ja pulssi huiteli yli sataa... En pystynyt nukkumaan juuri ollenkaan, ja aamulla olo oli  sen verran huono että piti jäädä petiin kun Birgitta lähti seikkailemaan. Harmitti aika tavalla! Birgitalla oli ollut upea päivä, hän oli ollut venereissulla Curieuse Island-nimisessä paikassa ja syötellyt kilpikonnia ja nauttinut olostaan.

Orchid Self Catering, La Digue 25.3.-28.3.

Maanantaina matka jatkui jälleen seuraavalle saarelle, olo oli edelleen hutera mutta onneksi pystyin matkustamaan. Ja nyt mentiin laivalla!! Huh. Olin varautunut matkaan laittamalla märän pyyhkeen pakastimeen, ja pidin tätä pyyhettä sitten pääni päällä. Laiva lähti 11.45 ja matka kesti vain vartin verran.
Kyllä täällä tarkenee....
Seuraava etappi oli siis La Digue-niminen pikkuruinen saari, joka on vain 5 km x 3 km kokoinen! Siellä ei ole juuri lainkaan yksityisautoilua, kadut ovat kävelykatuja ja lähes kaikki (paitsi rikkaat ja laiskat turistit) kulkevat pyörillä. Meidän seuraava majapaikka oli noin kilsan päässä satamasta, ja kun kirjauduimme sisään saimme lasilliset viileää juomaa. Ah! Meidän kämppä oli aivan unelma, selvästi paras majoitus tähän asti!! Iso keittiö, tilava makkari, iso kylppäri missä oli myös pesukone! Ihana terassi kruunasi kaiken. Lähellä oli supermarketti ja useampikin ravintola /takeaway. Wifi toimi tosi hyvin huoneessa!

Huoneistossa oli myös televisio, ja tällä kertaan saimme myös aamupalan seisovasta pöydästä. Täydellistä! Käppäiltiin taas rantsulle (vesi oli suorastaan järkyttävän lämmintä, melkein lämpimämpää kuin ilma!), ja matkan varrella käytiin paikallisessa kaupassa ja bongattiin yksi geokätkö. Illalla käytiin syömässä hotellin ravintolassa, ja jouduin taas ottamaan loput ruoat mukaan kun olo oli vieläkin vähän heikko.
Turistien ei tarvinnut pelätä taskuvarkaita
Pääkatua
Tiistaina piti olla ohjelmassa kanoottiretki ja kaikkea muuta kivaa, mutta mulla oli olo edelleen huono, joten eikun sängynpohjalle, ilmastointi täysille ja jenkkileffoja tuijottamaan.... Birgitalla oli jälleen upea päivä, hän kävi pyöräilemässä, snorklaili, geokätköili, osallistui lasipohjaisella kanootilla retkelle (kävivät mm. katsomassa isoja rauskuja, Robinson Curose leffan kuvauspaikkoja, uimassa  sekä kuuntelemassa miten El Ninjo - ilmiö tappoi vuonna 2016 yli 90% Seychellin koralleista) ynnä muuta kivaa... Birgitan kotiutuessa illalla totesin että onneksi se olen minä joka olen kipeä, reissu oli kuitenkin Birgitan synttärireissu ja olisi ollut todella ikävää jos hän olisi ollut sairaana.

Keskiviikkona Birgitta jatkoi seikkailujaan risteilyllä ja minä sängyn pohjalla... Kävin aamulla saattamassa Birgitan satamaan ja vein parit kortit postiin. Takaisin huoneistoon päästyäni kävin välillä suihkussa viilentymässä ja sitten taas ilmastoinnin alle. Vähän aikaa jaksoin onneksi istua terassillakin varjossa ja ihastella maisemia.

Petit Baie Chalet, Mahe 28.3.-31.3.

Torstaina oli aika jättää hyvästit tälle ihanalle saarelle, matka jatkui laivalla takaisin pääsaarelle. Laiva lähti klo 7.00 joten lähdimme käppäilemään kuuden jälkeen satamaa kohti. Olo alkoi olla jo kohtuu normaali, eikä laivareissulla tullut huono olo. Mahella napattiin satamasta tällä kertaa taksi joka vei meidät jouhevasti viimeiseen majapaikkaan.

Meillä oli ihana huoneisto käytössä, tavallaan "ok-talo"eli seinänaapureita ei ollut lainkaan. Kämppä oli suurehko kaksio; olohuone + tupakeittiö, iso makuuhuone (ja iso sänky), tilava kylppäri, iso terassi/parveke. Wifi toimi alkuhankaluuksien jälkeen ok. Huoneisto oli palmujen ja muun kasvillisuuden alla, joten se oli selvästi viileämpi kuin muut majapaikat. Tai sitten aloin jo sopeutumaan kuumuuteen? Tosin ilman ilmastointia ei täälläkään pärjätty... Ihana hiekkaranta oli aivan tien toisella puolella, kauppa nurkan takana ja pihassa majaili kaksi kilpikonnaa. Aivan mahtavaa, varsinkin kun voin jo paremmin ja jaksoin lähteä kävelylle ja tutustumaan paikkoihin.

Perjantaina lähdettiin aamulla kahdeksan aikaan geokätköilemään, pienen kävelymatkan päässä oli paikallinen Takamaka-rommitehdas mistä Birgitta oli bongannut yhden kätkön. Kun kätkö oli löydetty, Birgitta jatkoi matkaa ja mää palasin takaisin hotellille kun alkoi olla taas vähän huono olo. Kävelin rannan kautta, ja olo kohenikin siinä onneksi sen verran, että jaksoin jäädä rannalle toviksi istumaan. Istuskelin varjossa, kävin uimassa ja otin kuvia.
Takamaka-rommin koti
Märkä pyyhe pelasti tämänkin päivän
Rapuja oli jokapaikassa!!
Ah mikä maisema....
Päivällä olo oli sen verran ok että jaksoin lähteä Birgitan kanssa läheiseen "Domaine De Val Des Prés - Craft Village" Taide- ja käsityöläiskauppaan, sieltä ostettiin parit jääkaappimagneetit ja tuliaiset. Ja takaisintullessa piti taas käydä tottakai uimassa.

Taustalla käsityöläismökkejä missä myytiin mm. paikallisten tekemiä koruja.
Majoituspaikan lähellä oli upea ranta.
Illalla mentiin syömään läheiseen ravintolaan mitä oli kehuttu, ja ruoka olikin hyvää. Piti tosin taas ottaa loput mukaan kun mahaan ei vaan edelleenkään uponnut.... Illalla istuttiin parvekkeella ja katseltiin tähtiä ja ihmeteltiin taas miten isoja ne lepakot onkaan. Mää sain jonkun allergisen reaktion ilmeisesti jostain ötökänpuremasta, mulla lehahti maha aivan punaiseksi. Mietin että otanko allergialääkkeen vai en, mutta totesin että kun ei kerran kutita eikä muita oireita ole, niin ei ehkä tarvitse ottaa.

Lauantaina herättiin jo kuudelta ja sännättiin rannalle ottamaan kuvia auringonnoususta, tuolla Seychelleillä oli kyllä hauska kun aurinko laski ja nousi suoraan alas!

Birgitta kuvaamassa auringonnousua
Lilluttiin vielä tovi meressä ennenkuin lähdettiin aamupalalle läheisen Le Relax-hotellin ravintolaan, Birgitta oli käynyt siellä edellisenä päivänä syömässä. Oli ihanaa kun pystyi kerrankin syömään lautasen tyhjäksi!!!

Aamupalan jälkeen mentiin tottakai rannalle ja voi hyvänen aika miten upea tää ranta olikaan... Tuntui siltä että loma vaan parani päivä päivältä!! Päivä vietettiin lokoisasti rannalla, väkeä oli aika paljon mutta löydettiin tosi mukava varjoisa paikka minne pistettiin minileiri pystyyn. Tähän väliin pitää sanoa, että meillä molemmilla oli reissussa aivan liikaa vaatetta mukana, mulla oli päivisin uikkari + shortsit päällä, eikä mitään muuta tarvittu!! Paitsi hattu päähän. Eli kaikki sukat ja t-paidat ois voinut jättää kotiin...

Otettiin siis rennosti, uitiin, snorklattiin, ihmeteltiin kaloja, otettiin kuvia, juotettiin paikallinen kulkukoira... 😊

Tässä vaiheessa ei nahka ollut vielä palanut 😄




Viimeinen päivä paratiisisaarella...
Kun oltiin aikamme kärvennetty nahkaa (pitäis muistaa uida paita päällä...) ja otettu kuvia ja ihmetelty kaloja meille tuli nälkä, joten käveltiin rantaa pitkin lounaalle Kafe Kreoliin. Palvelu oli ensiluokkaista ja ruoka älyttömän hyvää!! Ja melkein jaksoin syödä kaiken.

Rantaa silmänkantamattomiin!!
Ravintolan isäntä oli erittäin ystävällinen, tarjoutui ottamaan meistä kuvan.
Lounaan jälkeen käytiin vähän shoppailemassa matkalla bussille, mukaan lähti kilpikonnaveljekset Taka ja Maka (paikallisen Takamaka-rommin mukaan) ja Seychelles-lippis.

Illalla mentiin vielä katsomaan auringonlaskua ja uimaan (tottakai!!), piti ottaa kuvia tähdistä mutta oli sen verran pilveä että harmittavasti kuvaaminen ei oikein onnistunut. Viimeinen ilta oli kyllä ikimuistoinen, paikallisilla oli lauantai-illan rantabileet, raggaemusiikki raikasi ja melkoisen valoshownkin olivat järjestäneet meidän viimeisen illan kunniaksi 😉 Ei oltaisi millaan maltettu lähteä rannalta, istuttiin siellä pimeässä ja ihmeteltiin että miten tää aika menikin näin äkkiä...

Sunnuntaina oli sitten viimeinen aamu paratiisisaarella... Herättiin taas ennen kuutta, mentiin rannalle ottamaan kuvia ja lilluttiin meressä kunnes oli aika lähteä lentokenttää kohti.
Aurinkotervehdys
Lentokentälle mentiin taksilla, kuski jutteli meille niitä näitä, kyseli mistä ollaan kotoisin ja eikö me kaivata isoja kauppakeskuksia, Seychelleillä kun tosiaan oli vain pikkukauppoja pienine valikoimineen. Todettiin Birgitan kanssa yhteen ääneen että ei todellakaan!! Elämänmeno Seychelleillä oli ihanan verkkaista, ei juostu kellon perässä tai hätiköity. Mekin Birgitan kanssa omaksuttiin paikallisten hyyyyvin rauhallinen kävelytyyli, mihinkäs sitä on kiire?

Lentokentällä oli ankeeta vaihtaa normivaatteet päälle, naureskeltiinkin Birgitan kanssa että eihän me enää tunneta toisiamme kun on totuttu näkemään uikkarissa tai hameessa. Olin sen verran fiiliksissä että meinasin unohtaa ottaa lentotabun, muistin onneksi ajoissa joten koneessa ei paljoa pelottanut. Lento sujui taas jouhevasti elokuvia katsoessa, ruoat upposi tässä vaiheessa jo kokonaan ja olin koko lennon hereillä.
Passiin saatiin kivat leimat!
Heathrowlla meillä oli tällä kertaa vain parin tunnin vaihto, ehdittiin käydä hakemassa vähän evästä ja sitten oltiinkin taas jo koneessa kohti Helsinkiä. Loppumatka sujui torkahdellessa, perillä oltiin puolenyön jälkeen. Riikka oli tullut hakemaan meitä äitinsä kanssa, ja kotimatka sujui kohtuu hiljaisissa merkeissä. Oli kyllä hiukan ankeeta olla Suomessa....

Maanantaina jutskailtiin vielä aamupalalla tovi reissussa, sitten lähdin Jounin luokse hakemaan Herppaa. Heri oli hillityn onnellinen kun se näki mut, ja selvästi sillä oli enemmän ikävä Rinaa kun meni melkein samantein mun autolle katsomaan että missäs kaveri on 😀

Seuraavaksi haettiin Rina, ja pikkulikkahan ei pidätellyt riemuaan kun näki mut vaan oli kyllä aivan lentoon lähdössä eikä ois nahoissaan pysynyt!! En ole ikuna nähnyt Rinaa niin onnellisena, olipas kiva ettei kumpikaan koirista ollut unohtanut mua. Ja likkojen treffaaminen sujui täysin ongelmitta, vaikka olivat olleet kaksi viikkoa erossa niin olivat heti samantein kavereita, Rina heittäytyi Herin eteen ja Heri totesi että selvä, ja sitten menivät autoon vierekkäin nukkumaan.

Reissu oli kyllä kaikenkaikkiaan aivan sanoinkuvaamattoman upea ja mahtava, jos jossain on maanpäälinen paratiisi niin sen täytyy olla Seychellit!! Siellä oli jotenkin niin rauhallista ja turvallista, paikalliset ymmärtävät turistien arvon eli siellä ei mitään taskuvarkaita juoksentele. Turisteja emme nähteet juuri lainkaan, kerran venäläisiä ja kerran italialaisia. Ja se merivesi ja vedenalainen maailma kaloineen ja se hiekka ja ne palmut ja kasvit...

Matkailu avartaa ja pieni reissukärpänenkin puraisi.... Nyt tekee mieli nähdä yhtä sun toista, vielä kun ikä ja terveys antavat myöten 😀 Nyt pitäisi päättää minne itse lähden reissuun kun täytän pyöreitä, tässä ehtisi useamman vuoden säästämään rahaa, oli matkakohde mikä hyvänsä. Ja Birgitta lähtee taatusti riemumielin kaveriksi!!

Loppuun vielä Seychellien kansallispähkinä 😆